EU: Israelin siirtokunnista tulevat tuotteet merkittävä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU: Israelin siirtokunnista tulevat tuotteet merkittävä

Vuosia odotetun ohjeistuksen käytännön vaikutukset jäänevät pieniksi.

EU-komissio on antanut vuosia odotetut ohjeet (pdf) Israelin laittomista siirtokunnista EU-markkinoille tulevien tuotteiden merkinnästä.

Keskiviikkona julkistettujen ohjeiden mukaan EU:n vähittäiskauppiaiden on jatkossa pantava viiniin, kosmetiikkaan sekä tuoretuotteisiin, kuten hedelmiin ja vihanneksiin, merkintä, joka kertoo, että se on peräisin Israelin siirtokunnasta. Muissa tuotteissa merkintää ei tarvitse soveltaa, mutta mikäli alkuperä ilmoitetaan, se ei saa johtaa harhaan.

Käytännössä tuotteissa pitää lukea esimerkiksi "Länsirannan tuote (Israelin siirtokunnat)", Euroopan ohjetta selventävässä opastuksessa (pdf) kerrotaan. Vastuu merkinnöistä on jäsenmailla.

Israel on miehittänyt Palestiinalaisalueisiin kuuluvaa Länsirantaa sekä Syyrialle kuuluvia Golanin kukkuloita vuodesta 1967 ja asuttanut niissä sijaitseviin siirtokuntiin yli puoli miljoonaa kansalaistaan. Kansainvälinen yhteisö, mukaan lukien EU, pitää siirtokuntia laittomina.

EU-markkinoille on arveltu tulevan vuosittain 100–300 miljoonan euron arvosta siirtokunnissa valmistettuja tuotteita. Ne on suljettu pois EU:n tullietuuskohtelun piiristä, mutta käytännössä niitä saatetaan myydä israelilaisina, mikä johtaa harhaan kuluttajia. Väärä alkuperämerkintä rikkoo EU:n kuluttajalainsäädäntöä, mutta viime vuosina merkintöjä on vaadittu etenkin poliittisena painostuskeinona Israelia vastaan. Muun muassa kansalaisjärjestöt ja EU:n ulkoministerit ovat vaatineet tuotteiden merkintää ja yrityksiä on vetäytynyt siirtokunnista. Iso-Britannia, Belgia ja Tanska ovat ottaneet jo käyttöön merkintäohjeistuksen.

Israelin viranomaiset ovat reagoineet rajusti uuteen ohjeistukseen. Maan ulkoministeriön mukaan ne vahvistavat radikaaleja elementtejä, jotka vaativat Israelin boikotointia ja uhkaavat sen olemassaoloa. Ohjeet ovat sen mukaan myös syrjivät, koska maailmassa on muitakin "kiistanalaisia alueita". Pääministeri Benjamin Netanjahu, joka lähetti jo etukäteen kovasanaisia kirjeitä Euroopan johtajille asiasta, on puolestaan sanonut, että EU:n pitäisi hävetä, kertoo Guardian-lehti.

Käytännössä ohjeistuksen taloudelliset vaikutukset jäänevät vähäisiksi. Israel vie EU:hun tavaraa ja palveluita vuosittain noin 30 miljardilla eurolla, ja Israelin valtiovarainministeriö on arvioinut ohjeistuksen vaikutukseksi 50 miljoonaa euroa, kertoo EurActiv-uutissivusto. Kansainvälinen Israel-boikottia ajava BDS-liike onkin pitänyt aloitetta riittämättömänä.

Kommentit

Lähettänyt Anonymous (ei varmistettu) 30.11.2015 - 15:28

Kyllä tässä Netanjahun pitäisi hävetä, mutta se ei ole näköjään israelilaisten luonteeseen sopivaa. Siitä on paljon todisteita, hävettävintä oli viime vuonna hyökätä Gazaan puolustuskyvyttömien kansalaisten kimppuun täsmäasein.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia