Valtioiden ilmastotavoitteet eivät riitä – mitä nyt? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Valtioiden ilmastotavoitteet eivät riitä – mitä nyt?

Lähes kaikki isot saastuttajat pystyvät vähentämään päästöjään paljon ehdottamaansa nopeammin, kirjoittaa Kaisa Kosonen.


Artikkeli on julkaistu alun perin Greenpeacen blogissa.

Valtiot neuvottelevat parhaillaan uutta, kansainvälistä ilmastosopimusta nyyttikestiperiaatteella. Valmista pitäisi tulla Pariisissa joulukuussa.

Suuret saastuttajat eivät halua, että niitä määräillään. Niinpä on sovittu, että kukin saa miettiä tykönään, mitä haluaa sopimukseen tuoda, eli kuinka paljon aikoo ilmastopäästöjään vähentää.

Nyt ehdotuksia kansallisista tavoitteista on saatu lähes 150 maalta, joiden päästöt kattavat 86 % kaikista päästöistä. Huomenna YK:n ilmastosopimuksen sihteeristö arvioi, mihin näillä eväillä päästään, eli kuinka paljon apua olisi ilmastosopimuksesta, joka sisältäisi nämä tavoitteet.

Silta, joka jää kesken

Vastauksen tiedämme jo. Karu totuus on, että vaikka talkoisiin osallistuu ennätysmäärä maita ja tavoitteissa on enemmän yritystä kuin koskaan, päästövähennykset eivät riitä torjumaan katastrofaalista ilmastonmuutosta.

Climate Action Tracker arvioi, että näillä toimilla maailman keskilämpötilan nousu voitaisiin hillitä alle kolmen asteen. Hallitusten aiemmin sopima tavoite korkeintaan 2 asteen lämpenemisestä ylitettäisiin peräti 90 prosentin todennäköisyydellä.

Auts!

Kaksi tai kolme astetta – mitä väliä?

Kaksi tai kolme astettakaan ei kuulosta pahalta, mutta se olisi maailma, jossa ihmiset eivät ole koskaan eläneet.

Nyt maapallon keskilämpötila on noussut jo 0,85 astetta vuodesta 1880. Tällä on ollut dramaattisia vaikutuksia eri puolilla maailmaa: napajäät sulavat kiihtyvää vauhtia, merenpinta nousee ja äärimmäiset sääilmiöt ovat lisääntyneet ja kasvattaneet tuhovoimaansa.

Jo alle asteen nousu on riittänyt käynnistämään Länsi-Antarktiksella vaarallisen ja peruuttamattoman sulamisen. Tämä, jos jokin, on pelottavaa. Nimittäin historiasta löytyy varoitus.

Edellisellä jääkausien välisellä lämpökaudella maapallon keskilämpötila oli jonkin verran nykyistä korkeampi, mutta ei ylittänyt kahta astetta. Merenpinta oli kuitenkin 5-10 metriä nykyistä korkeammalla, koska Grönlannin ja Antarktiksen jäätiköistä iso osa oli sulaneena.

Maailman haavoittuvimmat maat – lukumääräisesti enemmistö maailman maista – ovat vaatineet globaalin tavoitteen kiristämistä 1,5 asteeseen. Heille kun kaksi astetta olisi jo katastrofi. Siksi ajatus siitä, että nyt mentäisiin kohti kolmea astetta, on kylmäävä.

Tavoitteet eivät ole koko totuus

Onneksi ehdotetut tavoitteet eivät kerro koko totuutta. Todellisuudessa lähes kaikki isot saastuttajat pystyvät vähentämään päästöjään paljon ehdottamaansa nopeammin. Monet aikovatkin.

Esimerkiksi Kiinan ja Intian tavoitteet on asetettu niin varovasti, että molemmat maat ovat käytännössä jo tekemässä enemmän kansallisin toimin. Kiina on alkanut tukehtua kivihiileen ja sillä on aito halu suitsia sen polttoa nopeasti. Intialla on puolestaan kunnianhimoiset suunnitelmat lisätä aurinkoenergian käyttöä. Se kun tarjoaa edullista ja nopeaa helpotusta maan sähköpulaan.

"Kaksi tai kolme astettakaan ei kuulosta pahalta, mutta se olisi maailma, jossa ihmiset eivät ole koskaan eläneet."

Yhdysvaltojen tavoite on viilattu tarkasti niin, ettei Obaman tarvitse hyväksyttää uusia lakeja kongressilla. Tavoite ei siis kerro siitä, mitä maa pystyy parhaimmillaan tekemään, vaan siitä, mikä nykyisessä poliittisessa tilanteessa on realistista. Tuo realismi on muuttumassa nopeasti, kun aurinko- ja tuulivoiman hinnat ovat tippuneet.

Euroopan unioni ehdottaa puolestaan vähentävänsä päästöjään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030. Nykytasosta tämä tarkoittaa vain vaatimatonta 22 prosentin päästövähennystä 15 vuodessa. Eipä huimaa päätä tämäkään tahti.

Resepti Pariisin ilmastosopimuksen korjaamiseen

Pariisin ilmastosopimus on jäämässä vaarallisen vajaaksi. Nopeampia ja rohkeampia päästövähennyksiä tarvitaan – ja ne ovat myös mahdollisia. Vahvempien kansallisten tavoitteiden lisäksi on tärkeää, että sopimusta vahvistetaan seuraavin keinoin:

1. Globaali suunta selkeäksi: päästöt nollaan, irti fossiilisista polttoaineista

Maat ovat sopineet kahden asteen tavoitteesta, mutta eivät ole koskaan myöntäneet, mitä se tarkoittaa: hiilipäästöt on saatava muutamassa vuosikymmenessä nollaan. Fossiilisista polttoaineista on käytännössä luovuttava ja metsien ja muiden hiilinielujen hävitys lopetettava. Samalla muut kasvihuonekaasupäästöt on saatava minimiin.

Pariisin sopimukseen on kirjattava yhteinen pitkän tähtäimen tavoite, joka ensimmäistä kertaa viestisi siitä, että fossiilisista polttoaineista todella luovutaan. Tämä olisi vahva signaali sijoittajille, yritysmaailmalle ja poliittisille päättäjille kaikilla tasoilla. Uusia sijoituksia fossiili-infrastruktuuriin olisi yhä vaikeampaa perustella.

2. Ei lukita tavoitteita pitkäksi aikaa

Koska jo tiedetään, että kansalliset tavoitteet ovat liian löysät, ei niitä kannata lukita pitkäksi aikaa. Sopimuksen sitoumuskaudet tulisi rajata viiteen vuoteen. Tavoitteet on arvioitava uudelleen ja niitä kiristettävä viiden vuoden sykleissä. On selvää, että myös EU:n 2030 tavoitetta on parannettava.

3. Vahva solidaarisuuspaketti niille, jotka hitaudesta eniten kärsivät

Ilmastonmuutos on jo todellisuutta eri puolilla maailmaa. Suurimman laskun siitä maksavat usein maailman köyhät, jotka ilmastonmuutosta ovat ähiten aiheuttaneet – menetettyinä mahdollisuuksina, koteina, elinkeinoina ja ihmishenkinä. Tämä on väärin. Pariisin sopimuksessa saastuttajat (Suomi mukaan lukien) on pistettävä maksamaan. Haavoittuville yhteisöille ja valtioille on taattava ilmastorahoitusta ja teknologiaa, joilla ne voivat sopeutua jo väistämättömään lämpenemiseen ja jättää fossiilienergian taakseen - ja jotta heidän ei tarvitse jättää kotejaan ja joutua ilmastopakolaisiksi.

Kirjoittaja on Greenpeacen Helsingin toimiston ilmasto- ja energiavastaava.

Kommentit

Lähettänyt Anonymous (ei varmistettu) 7.11.2015 - 15:09

Eikö haavoittuvimpien maiden olisi parempi vaihtaa neuvottelutaktiikkaa. Kaikki tietävät heidän hätänsä ja se turruttaa. Vanhan rummutuksen sijaan heidän pitäisi alkaa vaatia isoon ääneen, että katastrofia kiihdytetään kaikin keinoin, jotta muut joutuvat heidän kanssaan samaan veneeseen. Tämä saattaisi toimia herätyskellona, kun nukkuja on jo onnistunut totuttamaan itsensä edellisen herättimen ääneen ja jatkaa häiriiintymättä untaan, jossa piipitys tulkitaan ruokakellon sulosäveliksi.

Sosiaalipsykologia on jälkeenjäänyt kyvyssään hallita ryhmäprosesseja, mutta onhan meillä inhimillinen mielikuvitus käytössä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia