Israelin naissotilaat rikkovat hiljaisuuden | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israelin naissotilaat rikkovat hiljaisuuden

Entiset naissotilaat kertovat, millaiseksi ihminen muuttuu kentällä sosiaalisen paineen alla.

"Todistaakseen itsensä naissotilaana on käyttäydyttävä 'miehekkäämmin kuin mies'. Jotta sinut hyväksytään osaksi jengiä, on käytettävä väkivaltaa joka päivä. Meidän tuli vangita, hakata ja nöyryyttää palestiinalaisia."

Näin kertoo todistajanlausunnossaan entinen Israelin naissotilas Break the Silence -järjestön kampanajassa. Järjestö perustettiin, jotta sekä Israelin kansa että kansainvälinen yhteisö saisivat tietää, minkälaista on todellisuus "kentällä". Miten ihmisistä, olivatpa he miehiä tai naisia, leivotaan väkivaltaan ja nöyryyttämiseen tottuneita sotilaita.

Se, että sotilaat ovat naisia, tekee todistajanlausunnoista kaiketi yleisesti ottaen hätkähdyttävämpiä. Ainakin yhteiskunnissa, joissa sukupuolta tarkastellaan perinteisten roolimallien kautta. Mutta väkivallan käyttö sosiaalisen arvostuksen saavuttamiseksi ei katso sukupuolta. Ennemminkin se, että ihmismieli taipuu väkivaltaan sosiaalisen painostuksen alla tai arvostuksen saamiseksi, on hätkähdyttävää mutta valitettavan todellista.

"Maksoin palveluksellani hyvin korkean hinnan – armeija teki minusta hirviön. Kuka tahansa, joka saa rajattomasti valtaa, muuttuu", sanoo entinen sotilas.

Kommentit

Lähettänyt Anonyymi (ei varmistettu) 25.9.2013 - 22:37

Eli: olipa kerran nainen joka haaveili oman rmeijansa hekentämisestä ja kukkien työntämisestä vihollisen pyssynpiippuihin. Nainen oli ensimmäisenä into täynnä vaatimassa pääsyä "koviin paikkoihin". Yksikön johtaja ei tätä voinut kieltää, koska feminismi. ---- Käytettyään valtaa väärin ja sitä ennen taisteltuaan kaikin voimin siskojen tuella moista käytöstä ehkäisevää kuria vastaan tyttö päätyi syyttämään omista teoistaan.. kas, kaikkia muita. --- Eli mitä uutta? :D

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia