Yhdysvalloissa riitaa rikkaruohomyrkyistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvalloissa riitaa rikkaruohomyrkyistä

Viranomaiset haluaisivat sallia aiempaa suuremmat myrkkyjäämät ravintokasveissa, järjestöt lobbaavat päättäjiä kieltämään myrkyt kokonaan.

(IPS) -- Yhdysvaltalaiset ympäristöjärjestöt lobbaavat kiihkeästi maan päättäjiä kieltämään kasvimyrkyt. Samaan aikaan liittovaltion ympäristösuojeluvirasto EPA suunnittelee päinvastaisia toimia. Viranomaisen aikomus on nostaa reippaasti ravinnoksi käytettävien öljykasvien ja juuresten suurimpia sallittuja kasvimyrkkyjäämiä.

Kiistanalainen myrkky

Yhdysvalloissa yleisimmin käytetty kasvimyrkky on maatalousjätti Monsanton kärkituote Roundup. Yhtiö itse torjuu sillä rikkaruohoja tiluksiltaan, joilla se viljelee sokeriruokoa, maissia, soijaa ja vehnää. Monsanto on tunnettu muun muassa kyseisten kasvien geenimanipuloinnista.

Roundupin vaikuttava aine on glyfosaatti. Monsanto sanoo valmisteen olevan turvallinen, sillä sen mukaan glyfosaatti vaikuttaa sellaisiin biologisiin prosesseihin, joita esiintyy ainoastaan kasveissa. Sen on kuitenkin osoitettu vaikuttavan esimerkiksi ihmisen hormonijärjestelmään ja suolistobakteerien toimintaan.

EPA:n suunnitelmissa on nostaa esimerkiksi porkkanoiden, bataattien ja sinapinsiementen suurimpia sallittuja glyfosaattijäämiä. Ympäristöjärjestöt ihmettelevät viranomaisten huolettomuutta.

"Kasvimyrkkyjäämiä löytyy jo pintavesistä, joissa se vaikuttaa muun muassa sammakkoeläimiin", sanoo ympäristöjärjestö Food & Water Watchin apulaisjohtaja Patty Lovera, jonka mielestä EPA reagoi tutkimustietoon liian hitaasti.

"Myös perunat ja porkkanat varastoivat glyfosaattia itseensä maaperästä."

Myrkkyjäämät monikertaistuvat

Jäämien ohjearvot, kuten niiden suurin sallittu pitoisuus ravinnossa, ilmoitetaan aineen miljoonasosina eli ppm:ina. Toteutuessaan EPA:n suunnitelma nostaisi öljykasvien, esimerkiksi soijan ja rypsin sallitut glyfosaattijäämät kaksinkertaisiksi nykyisistä eli 40 ppm:ään. Perunoista glyfosaattia saisi ympäristöviranomaisen esityksen mukaan löytyä 6 ppm nykyisen 0,2 ppm:n sijaan.

"Osa ongelmaa on se, ettei [glyfosaatin] todellisen myrkyllisyyden testaamiseen ole olemassa eettistä keinoa", kansalaisjärjestö GreenMedInfon johtaja Sayer Ji valittaa.

"Toistaiseksi kuitenkaan tutkimuksilla saatu tieto ei takaa sen turvallisuutta, vaan pikemminkin antaa viitteitä päinvastaisesta. Mielestäni EPA:n toimet ovat tuhoisia sen omalle uskottavuudelle."

"EPA epäonnistuu ihmisten terveyden ja ympäristön suojelemisessa kieltäytymällä säätelemästä kasvimyrkkyjen laajamittaista käyttöä", todetaan Food & Water Watchin vetoomuksessa.

"Sen sijaan se muuttaa omia ohjeitaan salliakseen vastuuttoman ja mahdollisesti vaarallisen käytännön jatkua."

Yhdysvaltain maatalousministeriön mukaan maaperään päätyy vuodessa yli 80 miljoona kiloa glyfosaattia. Food & Water Watchin mukaan kasvimyrkkyjen käyttö on Yhdysvaltojen maataloudessa on lisääntynyt 26 prosenttia vuodesta 2001.

OIKAISU: Artikkelin ilmoittamia lukuja on korjattu 23.7. Aiemman version mukaan perunan glysofaattiarvot nousisivat 6 000 ppm:ään 200 ppm:n sijaan. Oikeat luvut ovat 6 ppm ja 0,2 ppm.

Kommentit

Tuossa on pakko olla virhe numeroissa, tai sitten lyhenteet ppm (miljoonasosa) ja ppb (miljardisosa) ovat jossain vaiheessa vaihtuneet. 6000 ppm perunassa tarkoittaisi, että sallittaisiin (syötäväksi myytävän) perunan sisältävän yli puoli prosenttia glyfosaattia! Tuskin uskottavaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia