Kuntavaalien Palestiina-lupaus etenee | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuntavaalien Palestiina-lupaus etenee

Vuoden 2021 toukokuussa pyysimme yhteistyössä ICAHD Finlandin kanssa kuntavaaliehdokkaita allekirjoittamaan lupauksen lopettaa sopimuksien solmiminen siirtokunnissa toimivien yritysten kanssa ja purkaa olemassa olevat sopimukset.

Israel on miehittänyt laittomasti Palestiinaa jo yli 50 vuotta. Yli puolen vuosisadan ajan Israel on rakentanut siirtokuntia Palestiinan alueelle ja ajanut väkivalloin palestiinalaisia pois kodeistaan. Siirtokuntia ylläpidetään väkivallalla ja sorrolla. Israel rajaa ja polkee toiminnallaan palestiinalaisten ihmisoikeuksia. Israelin rakentamat siirtokunnat ja erottelumuuri ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia Kansainvälinen tuomioistuimen, YK:n tuvallisuusneuvoston ja YK:n yleiskokouksen päätösten mukaan. Myös lukuisat kansalaisjärjestöt ovat vuosikymmeniä vastustaneet Israelin ihmisoikeuksia loukkaavaa toimintaa ja pitäneet sitä esillä.

Vuoden 2021 toukokuussa pyysimme yhteistyössä ICAHD Finlandin kanssa kuntavaaliehdokkaita allekirjoittamaan lupauksen lopettaa sopimuksien solmiminen siirtokunnissa toimivien yritysten kanssa ja purkaa olemassa olevat sopimukset. Lupauksen allekirjoitti 301 ehdokasta, joista 46 valittiin valtuustoihin ja 43 varasijoille. Aloitteita jätettiin vaalien jälkeen Helsingin, Tampereen, Turun ja Jyväskylän valtuustoihin.

Helsingin kaupunginhallitus päätti 8.11.2021 palauttaa kaupunginvaltuutettu ja kansanedustajan Suldaan Said Ahmedin aloitteen valmisteluun. Päätöksen mukaan valmistelussa selvitetään tarvittaessa ulkopuolisia lakiasiantuntijoita kuullen, miten kaupungin yhteistyöyritysten osallisuus kansainvälisen oikeuden vakaviin rikkomuksiin suhteutuu palveluntarjoajaa koskeviin EU-direktiiveihin (kuten 2004/18/EY). Kyseinen direktiivin mukaan osallisuus ihmisoikeusrikkomuksiin kelpaa vakavaksi virheeksi. Lisäksi valmistelussa selvitetään, voiko aloitteessa mainitun perusteen eli siirtokuntatoiminnan sisällyttää Helsingin kaupungin ehdollisiin irtisanomislausekkeisiin. Valmistelun jälkeen asia palaa kaupunginhallituksen käsittelyyn. Lopullisesti asiasta päättää kaupunginvaltuusto myöhemmin.

Kommentit

Lähettänyt Martti Miettinen (ei varmistettu) 18.11.2021 - 14:28

Toimiiko Palestiinan alueen siirtokunnissa Jaffa-konserni, joka pitäisi panna boikottiin?

Lähettänyt Rauha Israeliin (ei varmistettu) 22.11.2021 - 21:32

https://www.bbc.com/news/world-middle-east-59365512
Tämä uutinen on tältä päivältä, Suomen media ei näistä kirjoita, miksi?
Palestiinalaisia kohdellaan mediassa eri tavalla kuin israelilaisia, joku voisi kutsua sitä antisemitismiksi?

Lähettänyt Rauha Israeliin (ei varmistettu) 22.11.2021 - 21:44

https://www.bbc.com/news/uk-59346441
Miten rauha olisi mahdollista terroristijärjestön kanssa? Eihän se onnistunut Jasser Arafatinkaan kanssa ja sitten vielä annettiin Nobel-palkinto...

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia