Protestiliike vaatii urheilutarvikejätti Pumaa luopumaan yhteistyöstä Israelin jalkapalloliiton kanssa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Protestiliike vaatii urheilutarvikejätti Pumaa luopumaan yhteistyöstä Israelin jalkapalloliiton kanssa

Urheilutarvikevalmistaja Puma sponsoroi Israelin jalkapalloliitto IFAa, jonka liigoissa pelaa myös seuroja Israelin siirtokunnista miehitetyllä Länsirannalla. Samalla Puma auttaa työntämään palestiinalaisten oikeudet taka-alalle, kirjoittaa ICAHD Finlandin hallituksen jäsen Miika Malinen.

Mielenosoittajia rivissä kylttien kera.

Mielenosoitusliike urheilutarvikejätti Pumaa vastaan vaatii yhtiötä luopumaan Israelin jalkapalloliiton tukemisesta. Kuva New Yorkista vuodelta 2019. Kuva: Joe Catron / CC BY-NC 2.0.

Mielenosoittajat seisovat urheiluvaatekaupan edessä käsissään banderolleja, joissa lukee ”Boikotoikaa Pumaa” ja ”Antakaa Pumalle potkut”.

Kuvien perusteella kyseessä näyttää olevan pieni joukko ihmisiä. He kuitenkin ilmestyvät liikkeiden eteen sinnikkään säännöllisesti Lontoossa Britanniassa ja Somervillessa Yhdysvalloissa. Samaa tapahtuu useammassa eri paikassa.

Vuodesta 2018 asti maailmalla on kampanjoitu sen puolesta, että urheilutarvikejätti Puma vetäytyisi yhteistyöstä Israelin jalkapalloliiton IFAn kanssa. Kasvava määrä yrityksiä, järjestöjä, joukkueita ja urheilijoita vaatii yhteistyön lopettamista.

Syy kampanjaan on se, että Puma sponsoroi IFAa, jonka liigoissa pelaa jalkapalloseuroja Israelin siirtokunnista miehitetyllä Länsirannalla.

Siirtokunnat ovat osa Israelin ylläpitämää miehitystä ja erottelujärjestelmää. Kriitikoiden mukaan yhteistyö suuren urheilubrändin kanssa normalisoi tilannetta ja auttaa peittelemään miehityksen ihmisoikeusrikoksia. IFA-yhteistyön lisäksi Puman jälleenmyyjillä on toimintaa siirtokunnissa.

Puma ei ole muuttanut kantaansa tänä aikana vaan on reagoinut kritiikkiin kiistämällä siirtokuntayhteyksien olemassaolon.

Kuukausittaisia mielenosoituksia ja muita tempauksia pidetään Puman liikkeiden edessä monessa kaupungissa. Internetistä löytyy videoita ja listoja, joilla kasvava määrä ihmisiä on sitoutunut boikotoimaan yritystä, kunnes se lopettaa IFAn sponsoroinnin.

Kyseessä ei ole ensimmäinen yritys, jota vastaan mielenosoittajat osoittavat mieltään. Puman edeltäjä Adidas lopetti IFAn sponsoroinnin laajan kansainvälisen kampanjan jälkeen.

Siirtokunnat ovat osa Israelin erottelujärjestelmää

Israelin siirtokunnat miehitetyillä Palestiinalaisalueilla ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia, ovat YK:n turvallisuusneuvosto, YK:n kansainvälinen tuomioistuin ja kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä (pdf) todenneet. Kansainvälinen rikostuomioistuin aloitti maaliskuussa tutkinnan sotarikoksista miehitetyillä Palestiinalaisalueilla, ja siirtokunnat olivat esitutkinnan yksi painopistealue.

Israel tuhoaa palestiinalaisten koteja, pakkolunastaa palestiinalaisten maita ja siirtää niitä siirtokuntiensa käyttöön. Palestiinalaiset eivät saa asua siirtokunnissa, saati pelata jalkapalloa niissä. Ne ovat osa rakennelmaa, jolla Israel estää palestiinalaisten liikkumista, maankäyttöä ja taloudellista kehitystä, kirjoittavat ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch ja Maailmanpankki. Human Rights Watch toteaakin, että kaikki taloudellinen toiminta siirtokunnissa tai siirtokuntien kanssa tukee ihmisoikeusloukkauksia.

Boikottikampanjan vetäjien mukaan toimimalla IFAn tärkeimpänä kansainvälisenä sponsorina Puma luovuttaa brändinsä Israelin siirtokuntapolitiikan käyttöön.

IFA järjestää jalkapallopelejä Israelin laittomissa siirtokunnissa. Useat YK:n virkamiehet, Euroopan parlamentin jäsenet, julkisuuden henkilöt ja ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet IFAn osallisuuden Israelin siirtokuntapolitiikassa.

Boikottikampanjan vetäjien mukaan toimimalla IFAn tärkeimpänä kansainvälisenä sponsorina Puma luovuttaa brändinsä Israelin siirtokuntapolitiikan käyttöön.

Puman logo koristaa sivuja, joilla esitellään siirtokuntajoukkueita

Kysyttäessä asiasta Puma on kiistänyt yhteydet siirtokuntiin. Puma Finland vastasi ICAHD Finlandin kirjeeseen lähettämällä viime vuonna kirjoitetun englanninkielisen tekstin, jossa sanotaan, että Pumalla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä siirtokuntien jalkapallojoukkueisiin eikä sen silloisella tai nykyisellä israelilaisella jälleenmyyjällä ole liikkeitä siirtokunnissa.

Väite ei pidä paikkaansa. Puma on IFAn tärkein sponsori ja IFA tukee liigoissaan pelaavia siirtokuntien jalkapalloseuroja. Puman sponsorilogo koristaa IFAn sivuja, joilla esitellään siirtokunnissa olevia joukkueita. Sivuilla ilmoitetaan siirtokuntajoukkueiden yhteystiedot ja kartalla näytetään niiden sijainti Israelin miehittämällä Länsirannalla.

Puman jälleenmyyjillä on liikkeitä siirtokunnissa

Puman väite siitä, ettei sen israelilaisilla jälleenmyyjillä ole liikkeitä siirtokunnissa, ei myöskään pidä paikkaansa.

Delta Galil toimi Puman lisensoituna jälleenmyyjänä vuoden 2020 loppuun. Sen paikallisella osastolla Delta Israelilla on liikkeet Israelin siirtokunnissa Ma’ale Adumimissa ja Ramotissa.

Tämän takia Delta Israel päätyi YK:n ihmisoikeusneuvoston listalle Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä. Listan julkaisemisen taustalla oli ihmisoikeusneuvoston päätöslauselma 31/36 vuodelta 2016, joka vahvisti YK:n jäsenmaiden pitkäaikaisen kannan. Sen mukaan Israelin siirtokunnat miehitetyillä Palestiinalaisalueilla rikkovat räikeästi kansainvälistä oikeutta ja loukkaavat palestiinalaisten ihmisoikeuksia. Päätöslauselmassa vedotaan yrityksiin, jotta nämä kunnioittaisivat ihmisoikeuksia ja lopettaisivat siirtokuntiin liittyvän liiketoiminnan.

Pumalla on nyt sopimus uuden jälleenmyyjän, Irani Corporationiin kuuluvan Al Srad Ltd -yrityksen kanssa. Yrityksellä on vaateliikeketju Factory 54, joka myös sponsoroi IFAa. Factory 54:llä on liike Mamillan kauppakeskuksessa, joka sijaitsee Itä- ja Länsi-Jerusalemin rajavyöhykkeellä niin kutsutulla ei-kenenkään-maalla.

Vuoden 1958 YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 127 vahvisti, ettei Israelilla ole mitään oikeutta rajavyöhykkeenä toimineeseen ei-kenenkään-maahan. Kun Israel vuonna 1967 miehitti palestiinalaisalueet, se miehitti myös Itä-Jerusalemin ja tämän rajavyöhykkeen kansainvälisen oikeuden vastaisesti.

YK ja kansainvälinen yhteisö tunnustavat Itä-Jerusalemin osaksi miehitettyjä Palestiinalaisalueita. Al Srad Ltd:n liike siis sijaitsee miehitetyllä alueella ja on osa Israelin siirtokuntapolitiikkaa.

Puma pettää eettiset periaatteensa

Puma esittelee ylpeänä nettisivuillaan sponsoroimiaan urheilijoita, jotka toimivat edelläkävijöinä ihmisoikeusasioissa. Tommie Smith ja John Carlos ”protestoivat syrjintää, apartheidia ja rasismia vastaan” vuoden 1968 olympialaisissa. Yhdysvaltojen mustiin kohdistuneen systemaattisen poliisiväkivallan ja ampumisten jatkuessa Puma aloitti vuonna 2018 #REFORM- ja #THIRDSALUTE-kampanjat heidän kanssaan oikeudenmukaisuuden, maailmanlaajuisen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta. Samana vuonna Puma kuitenkin aloitti IFAn sponsorina.

Ihmisoikeusjärjestöt B’Tselem ja Human Rights Watch linjasivat tänä vuonna, että Israelin rakentama rotuerottelujärjestelmä täyttää apartheidin tunnusmerkit.

Miehitystä ylläpidetään väkivalloin. Israelin sotilaat ovat pidättäneet ja ampuneet palestiinalaisia mielivaltaisesti, mukaan lukien useita jalkapalloilijoita. Israelin viranomaiset eivät suostu tutkimaan ampumistapauksia, saati asettamaan vastuussa olevia oikeuden eteen, raportoivat ihmisoikeusjärjestöt B’Tselem ja Yesh Din.

Puman yhteistyö siirtokuntiin linkittyvien tahojen kanssa auttaa valkopesemään vakavia kansainvälisen oikeuden rikkomuksia ja ihmisoikeusloukkauksia.

Puman eettisten periaatteiden mukaan yritys on sitoutunut ihmisoikeuksiin ja pyrkii toimimaan sosiaalisesti vastuullisesti kaikkialla. Miehitettyjen palestiinalaisalueiden osalta Puma pettää periaatteensa.

Puman yhteistyö siirtokuntiin linkittyvien tahojen kanssa auttaa valkopesemään vakavia kansainvälisen oikeuden rikkomuksia ja ihmisoikeusloukkauksia. Samalla Puma auttaa jalkapallon maailmanlaajuista suosiota hyödyntäen Israelia parantamaan sen kansainvälistä imagoa ja työntämään palestiinalaisten oikeudet taka-alalle.

Sen takia kampanja sitä vastaan kasvaa.

Kirjoittaja on viettänyt suuren osan elämästään Israelin ja Palestiinan alueella. Hän on tutkinut aihepiiriä useiden vuosien ajan ja on palestiinalaisten kotien purkamista vastustavan ICAHD Finlandin hallituksen jäsen.

Kommentit

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia