Uutiset Aseistariisunta

Ydinaseet kieltävä sopimus astumassa voimaan – Suomi ja suurin osa muista Euroopan maista on sopimuksen ulkopuolella

Suomi ei ole vielä mukana tammikuussa voimaan tulevassa ydinasekieltosopimuksessa. Hallitusohjelman mukaan Suomi arvioi liittymistä kieltoprosessin edetessä. “Ei voi yhtä aikaa vastustaa ydinaseita ja puolustaa oikeutta niiden hallussapitoon”, kritisoi ICAN Finland -verkoston koordinaattori Claus Montonen.
Yleiskuva YK:n kokoussalista.
YK:n yleiskokouksessa muistettiin aiemmin tänä syksynä kansainvälistä päivää ydinaseiden poistamiseksi. (Kuva: Rick Bajornas / UN Photo)

Kolmisen vuotta sitten hyväksytty kansainvälinen ydinaseet kieltävä sopimus astuu voimaan ensi vuoden tammikuun 22. päivänä.

Sopimuksen voimaantulon edellytyksenä oli, että vähintään 50 maata on ratifioinut sen. Honduras on nyt ratifioinut sopimuksen 50. maana, kertoi YK lauantaina, YK:n 75-vuotispäivänä.

Ydinasekieltosopimus on ensimmäinen kansainvälinen ydinaseet täysin kieltävä sopimus. Se kieltää ydinaseiden valmistuksen, hallussapidon ja käyttämisen.

Voimaantulo on ”uusi kappale ydinaseriisunnan historiassa. Vuosikymmenien aktivismi on saavuttanut sen, mitä monet sanoivat mahdottomaksi: ydinaseet on kielletty”, sanoi kansainvälisen ydinaseiden vastaisen kampanjan ICANin johtaja Beatrice Fihn YK:n tiedotteessa.

YK:n pääsihteeri António Guterres kiitti lausunnossaan kaikkia maita, jotka ovat ratifioineet sopimuksen, sekä myös prosessissa mukana ollutta kansalaisyhteiskuntaa.

122 maata hyväksyi sopimuksen YK:n yleiskokouksessa vuonna 2017. Samana vuonna ICAN sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Sopimusta varjostaa se, ettei yksikään suurista ydinasevaltioista ole ratifioinut sopimusta. Myös harva Euroopan maa on mukana sopimuksessa. Esimerkiksi Itävalta ja Irlanti ovat kuitenkin ratifioineet sen.

ICAN Finlandin viime vuonna tekemän kyselyn mukaan 84 prosenttia suomalaisista kannattaisi sopimukseen liittymistä. Suomi ei kuitenkaan ollut mukana edes sopimusneuvotteluissa, sillä se on halunnut mieluummin tukea voimassa olevaa ydinsulkusopimusta.

Viime eduskuntavaalien alla vasemmistoliitto, vihreät ja sdp ilmoittivat kannattavansa sopimusta, mutta nykyisen hallitusohjelman mukaan Suomi vain seuraa sopimuksen kehitystä sekä arvioi prosessin edetessä liittymistä.

“Ei voi yhtä aikaa vastustaa ydinaseita ja puolustaa oikeutta niiden hallussapitoon. Suomen on lopulta valittava puolensa ja otettava kantaa, haluaako se oikeasti kieltää ydinaseet joukkotuhoaseina vai puolustaako se ydinasevaltioiden oikeutta uhata niillä koko ihmiskuntaa”, kritisoi  ICAN Finland -verkoston toinen koordinaattori Claus Montonen rauhanjärjestöjen tiedotteessa.

Aseistariisunta politiikkaaseet & armeijakonfliktikonfliktinratkaisuydinaseetYK Suomen Rauhanliitto

Kommentit

Lähettänyt spinaakkerix (ei varmistettu) 4.11.2020 - 01:27

Suomalaiset eivät ole ilmeisesti ymmärtäneet sitä, että allekirjoittamalla sopimuksen Suomi sulkisi lopullisesti mahdollisuuden liittyä Natoon tulevaisuudessa. Yksikään Nato maa ei tule allekirjoittamaan sopimusta, eikä sen allekirjoittanut valtio voisi koskaan Natoon liittyä. Tämähän taas sopisi hyvin Venäjälle.

Lue myös

YK:n ydinaseet kieltävä sopimus kirjoituspöydällä

Ydinaseet kieltävä sopimus astui tänään voimaan – Suomalaisvaikuttajat vaativat Suomea liittymään sopimukseen

YK:n pääsihteeri António Guterres kiitteli sopimuksen ratifioineita maita. Yksikään suurista ydinasevalloista eikä kovin moni Euroopan maakaan ole mukana sopimuksessa.
Nuori mies pellolla.

Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta

Rypäleaseilla on yhä vähemmän uhreja, mutta kokonaan niiden käyttöä ei ole saatu kitkettyä eikä jäänteitä raivattua. Kansainvälistä rypäleasesopimusta seuraava koalitio on huolissaan myös rypäleaseiden käytöstä esimerkiksi Vuoristo-Karabahin konfliktissa.
YK:n ydinaseet kieltävä sopimus kirjoituspöydällä

Ulkoministeri sanoi sen minkä voi, mutta vesittikö se rauhanliikkeen tavoitteet?

Niin vihreät, sdp kuin vasemmistoliittokin kannattivat muutama vuosi sitten liittymistä ydinaseet kieltävään sopimukseen. Sitten puolueet pääsivät hallitukseen ja tavoite ajettiin kauas horisonttiin. Rauhanliikkeen pitää vaatia päättäjiltä sanoja ja vahtia tekoja, kirjoitttaa rauhanjärjestö Sadankomitean hallitukseen kuuluva Jarmo Pykälä.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Nainen kyykyssä kirjoittamassa lehtiöön.

Alakastisia ja entisiä maaorjia syrjitään koronakaranteenissakin – Pandemia on syventänyt eriarvoisuutta Nepalissa

Koronapandemia on kurittanut Nepalissa etenkin entisiä maaorjia, joista monet ovat myös alakastisia. Moni menetti työnsä ja kärsii nälästä. Karanteeniolosuhteissakin heidät on eristetty muusta väestöstä, kertoo järjestötyöntekijä Hari Singh Bohora.
Kasvien lehtiä.

Koronavuosi hidasti monia kielteisiä ilmiöitä, mutta trooppista metsää menetettiin aiempaa enemmän – Elvytystoimet voivat aiheuttaa paineita hävittää metsää lisää, varoittaa tutkija

Talouden supistumisesta huolimatta koskematonta trooppista metsää menetettiin viime vuonna edellisvuotta enemmän. ”Mitä pidempään odotamme metsäkadon lopettamista ja siirtymistä nollapäästöihin muilla sektoreilla, sitä todennäköisempää on, että luonnolliset hiilinielumme katoavat savuna ilmaan”, sanoo tutkija Frances Seymour.
Kaksi pyykkipoikaa farkkujen yläosassa

Länsimaisilta brändeiltä vaaditaan vastuunottoa koronan takia maksamatta jääneistä vaatetyöläisten palkoista – Erorahojen kustannukset olisivat vain 10 senttiä per t-paita

Työoikeusjärjestö Worker Rights Consortium löysi 31 tehdasta, joiden 37 637 työntekijää on menettänyt maksamattomina palkkoina yhteensä noin 33,5 miljoonaa euroa. Todennäköisesti kyse on jäävuoren huipusta, se sanoo.
Erivärisiä kankaisia kasvomaskeja roikkumassa narulla.

Amnesty: Koronapandemia on syventänyt eriarvoisuutta ja tarjonnut verukkeita polkea ihmisoikeuksia – ”Myös Suomessa korona on tehnyt rakenteellisen epätasa-arvon näkyväksi”

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuoreen vuosiraportin mukaan koronapandemian varjolla valtiot ovat rajoittaneet sananvapautta ja käyttäneet ylimitoitettua voimaa. Samalla niin maiden välinen kuin sisäinenkin epätasa-arvo on tullut näkyväksi.
Maskilla suojautunut mies pitää kädessään kylttiä, jossa lukee We stand with the people of Myanmar: never again to military rule.

Satoja ihmisiä kadonnut Myanmarissa vallankaappauksen jälkeen – Perheet odottavat tietoa läheisistään ja pelkäävät pahinta

Yli 2 700 ihmistä on pidätetty vallankaappauksen jälkeen. Tunnistetuista pidätetyistä vain pienen osan sijainti on selvillä, kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch. Pelkona on, että pidätettyjä kidutetaan tai heidät on tapettu.

Tuoreimmat

Koronavuosi hidasti monia kielteisiä ilmiöitä, mutta trooppista metsää menetettiin aiempaa enemmän – Elvytystoimet voivat aiheuttaa paineita hävittää metsää lisää, varoittaa tutkija
Länsimaisilta brändeiltä vaaditaan vastuunottoa koronan takia maksamatta jääneistä vaatetyöläisten palkoista – Erorahojen kustannukset olisivat vain 10 senttiä per t-paita
Alakastisia ja entisiä maaorjia syrjitään koronakaranteenissakin – Pandemia on syventänyt eriarvoisuutta Nepalissa
Amnesty: Koronapandemia on syventänyt eriarvoisuutta ja tarjonnut verukkeita polkea ihmisoikeuksia – ”Myös Suomessa korona on tehnyt rakenteellisen epätasa-arvon näkyväksi”
Satoja ihmisiä kadonnut Myanmarissa vallankaappauksen jälkeen – Perheet odottavat tietoa läheisistään ja pelkäävät pahinta
Intian ihmiskauppiaat toimittavat lapsityöläisiä korupajoihin ja tehtaisiin – Köyhyys saa perheet uskomaan huijarien lupauksiin
Alkuperäiskansat ovat parhaita metsänvartijoita, osoittaa tuore raportti – Latinalaisen Amerikan kollektiivisilla mailla metsä katoaa hitaammin kuin muualla
Outokumpu aikoo tehdä tarkastuksen saastuttamisesta syytetyn brasilialaisen alihankkijansa kaivoksella – Taustalla helmikuussa julkaistu järjestöraportti
Norjan jalkapallomaajoukkue otti kantaa Qatarin ihmisoikeustilanteeseen – Kritiikki yltyy MM-kisojen lähestyessä
YK:n ruokajärjestöt varoittavat: Nälänhätä uhkaa Jemeniä, Etelä-Sudania ja Nigerian pohjoisosia

Luetuimmat

Alakastisia ja entisiä maaorjia syrjitään koronakaranteenissakin – Pandemia on syventänyt eriarvoisuutta Nepalissa
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Intian ihmiskauppiaat toimittavat lapsityöläisiä korupajoihin ja tehtaisiin – Köyhyys saa perheet uskomaan huijarien lupauksiin
Amnesty: Koronapandemia on syventänyt eriarvoisuutta ja tarjonnut verukkeita polkea ihmisoikeuksia – ”Myös Suomessa korona on tehnyt rakenteellisen epätasa-arvon näkyväksi”
Länsimaisilta brändeiltä vaaditaan vastuunottoa koronan takia maksamatta jääneistä vaatetyöläisten palkoista – Erorahojen kustannukset olisivat vain 10 senttiä per t-paita
Satoja ihmisiä kadonnut Myanmarissa vallankaappauksen jälkeen – Perheet odottavat tietoa läheisistään ja pelkäävät pahinta
Alkuperäiskansat ovat parhaita metsänvartijoita, osoittaa tuore raportti – Latinalaisen Amerikan kollektiivisilla mailla metsä katoaa hitaammin kuin muualla
Koronavuosi hidasti monia kielteisiä ilmiöitä, mutta trooppista metsää menetettiin aiempaa enemmän – Elvytystoimet voivat aiheuttaa paineita hävittää metsää lisää, varoittaa tutkija
Talvesta on tulossa kova syyrialaispakolaisille – Tulvat, sateet ja jääkylmä sää kurittavat huterissa suojissa eläviä
Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman