Suurin osa suomalaisista kannattaa liittymistä ydinaseet kieltävään sopimukseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suurin osa suomalaisista kannattaa liittymistä ydinaseet kieltävään sopimukseen

Vuonna 2017 hyväksytty ydinasekieltosopimus ei ole vielä astunut voimaan. Suurin osa suomalaisista kuitenkin kannattaa sopimusta, selviää tuoreesta kyselystä.

YK:n ydinaseet kieltävä sopimus kirjoituspöydällä

YK:n ydinaseet kieltävä sopimus hyväksyttiin heinäkuussa 2017. Kuva: Kim Haughton / UN Photo.

Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa ydinaseiden täydellistä kieltoa, selviää tuoreesta mielipidekyselystä.

Sen mukaan 87 prosenttia suomalaisista kannattaa ydinaseiden täydellistä kieltämistä ja 84 prosenttia sitä, että Suomi allekirjoittaa YK:n ydinaseet kieltävän sopimuksen.

Kyselyn teetti ICAN Finland -järjestö, jonka emojärjestö sai vuonna 2017 Nobelin rauhanpalkinnon ydinaseiden vastaisen sopimuksen edistämisestä.

”Suomalaiset selvästi ymmärtävät, että ydinaseet ovat todellinen uhka. Kansainvälisen ilmapiirin kiristymisen myötä ydinsodan riski on kasvanut. Ainoa keino välttää se on ydinaseiden täydellinen kieltäminen ja hävittäminen”, toteaa järjestön koordinaattori Kati Juva tiedotteessa.

Ydinasekieltosopimus hyväksyttiin YK:ssa heinäkuussa 2017. Sen on tähän mennessä allekirjoittanut 79 valtiota ja ratifioinut 33 valtiota. Sopimus astuu voimaan, kun sen on ratifioinut 50 valtiota.

Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta, sillä se kannattaa vanhaa, yhä voimassa olevaa ydinsulkusopimusta. Se oli ainoa liittoutumaton EU-maa, joka ei kannattanut neuvotteluiden aloittamista.

Ydinsulkusopimus kieltää ydinaseettomia maita hankkimasta tai vastaanottamasta ydinaseita ja ydinasevaltioita levittämästä ydinaseita.

Ydinasekieltosopimus taas kieltää ydinaseet kaikilta mailta yksiselitteisesti. Ydinasevaltiot eivät kuitenkaan ole siinä mukana.

Vastaavanlainen kysely on tehty myös Ruotsissa. Siellä 85 prosenttia vastaajista kannattaa ydinasekieltosopimuksen allekirjoittamista.

Kysymykseen vastasi 1 002 ihmistä, ja sen teki markkinatutkimusyritys Kantar.

Kommentit

Lähettänyt spinaakkerix (ei varmistettu) 4.11.2020 - 01:10

Suurin osa suomalaisista kannattaa sopimusta vain siksi, että se kuulostaa hyvältä. Miksi pilata kansainvälisten sopimusten arvoa tekemällä sopimus, jota ei kuitenkaan noudatettaisi? Ydinsulkusopimus on paljon tärkeämpi ja sen Suomi on allekirjoittanut.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia