Uutiset Ihmisoikeudet

Ruotsalaisten ja suomalaisten osuus orjakaupan historiassa on lakaistu maton alle – ”Emme ehkä olleet suurimpia syyllisiä, mutta emme myöskään sivullisia”, sanovat suomalaistutkijat

Tutkija-dokumentaristi Jouko Aaltosen ja dosentti Seppo Sivosen kirja kertoo muun muassa Ruotsin omistamasta karibialaisesta Saint-Barthélemyn saaresta, josta tuli orjakaupan keskus. Vielä nykyäänkin asian vähättely on Ruotsissa yleistä, ja saareen suhtaudutaan jopa nostalgisesti, sanoo Aaltonen.
Vanhanaikainen tykki merenrannassa.
Kustaa III:n kunniaksi nimetty Fort Gustaf vuonna 2018. Lasikuidusta tehty tykki vartioi kaupunginlahden suuta. Nykyisin Saint Barthélemyn saari kuuluu Ranskalle. (Kuva: Jouko Aaltonen)

Kevättalvella 1786 Suomessa levisi Karibia-kuume.

Huhun mukaan Ruotsi oli saanut Amerikasta haltuunsa trooppisen saaren, jossa maanviljely olisi tuottavaa ja kultaakin saattaisi olla tarjolla. Kuningas tarjoaisi jopa ilmaisen matkan kaikille halukkaille.

Haave kultamaasta upposi tuhansiin suomalaisiin, sillä takana oli paha katovuosi. Ihmiset alkoivat myydä omaisuuttaan ja hankkiutua kohti rannikkokaupunkeja, mukana torppareita, entisiä sotilaita ja palvelusväkeä. Matkaan lähteneitä uhattiin erilaisilla rangaistuksilla, tuloksetta.

Lopulta selvisi, että kyseessä oli ollut väärinkäsitys: Ruotsi oli kyllä hankkinut Saint-Barthélemyn saaren Karibialta, mutta muuttokutsu oli esitetty Amerikan Yhdysvaltoihin.

Vaikka kallioinen saari osoittautui maanviljelykseen kelvottomaksi, siitä kasvoi merkittävä orjakaupan keskus, joka suolsi seuraavan vuosisadan ajan emämaahan rikkauksia ja välitti moniin maihin haluttuja kauppatavaroita, kuten tupakkaa, kahvia, sokeria ja puuvillaa.

Ruotsin ja Suomen yhteyksistä orjakaupan historiaan kerrotaan Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen viime syksynä julkaistussa kirjassa Orjia ja isäntiä: ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla.

”Meidän täytyy tunnustaa ja ymmärtää oma historiallinen yhteytemme orjakaupan historiaan. Me olimme osa globaalia taloutta, maailmaa ja kulttuuria, joka hyväksyi orjuuden ja joka perustui orjien ilmaiseen työvoimaan”, muistuttaa Aaltonen.   

Elokuvaohjaaja ja elokuvatutkimuksen dosentti Jouko Aaltonen Aalto-yliopistosta sekä yleisen historian dosentti Seppo Sivonen Itä-Suomen yliopistosta olivat tekemässä aiheesta ensin dokumenttielokuvaa, mutta kun rahoitus jäi saamatta, he päättivät muokata kymmenen vuoden aikana tehdystä tutkimustyöstä kirjan.

Orjien käyttö itsestäänselvyys

Koko 1700-luvun Ruotsin hallitsijat olivat pyrkineet pääsemään osallisiksi orjakaupan valtavista tuotoista ja seuranneet mustasukkaisina Tanskan menestystä siirtomaaisäntänä. Kustaa III:n pitkän ponnistelun täyttymys – oma siirtomaa – toteutui vuonna 1784, kun Saint-Barthélemyn saari siirtyi Ranskalta Ruotsille. Edellinen omistaja sai vastineeksi kauppaoikeudet Göteborgiin.

Saaresta muodostui pian Karibian orjakaupan tärkeä nivelkohta, ja siellä bisnestä vauhdittamassa ja johtamassa oli mukana myös useita suomalaisia ja suomalaistaustaisia henkilöitä, kuten saaren ensimmäinen kuvernööri, majuri Salomon Mauritz von Rajalin (1757−1825), joka rakennutti saarelle orjatyövoimalla Gustavian kaupungin ja julisti sen vapaasatamaksi. Pernajalla syntynyt ja Ruotsin Pariisin-suurlähettiläänä toiminut kreivi Gustaf Philip Creutz (1731−1785) taas junaili saaren Ruotsille.

Orjien käyttö työvoimana oli ruotsalaisille ja suomalaisille itsestäänselvyys. ”Orjien kohtelu oli Saint-Barthélemyllä yhtä julmaa kuin naapurisaarillakin, ja Ruotsi käytti häikäilemättä hyväkseen asemaansa pienenä valtiona, joka ei osallistunut siirtomaasuurvaltojen välisiin kiistoihin ja saattoi siten tehdä kauppaa kaikkien kanssa,” kertoo Sivonen.   

Turun sokeritehtaan raaka-aineet tulivat Karibialta, ja Finlaysonin puuvilla Yhdysvaltain orjaplantaaseilta. Myös porvariston rakastama kahvi tuotettiin orjatyövoimalla, ja ruotsalaiset sekä suomalaiset rautaruukit tuottivat rautaa, joka päätyi orjien kahleisiin.

”Aikakauden henki kiteytyy mielestäni hyvin Robert Montgomeryssa (1737−1798). Tämä poliittinen kähmijä, aatelinen, seikkailija ja naistenmies, Anjalan liittoon osallistunut Hämeen rakuunarykmentin komentaja karkotettiin piskuiselle Saint-Barthélemyn saarelle 1792 kärsimään tuomiotaan. Siellä hän seurusteli yläluokan kanssa, joi madeiraa ja söi kanankoipia, nautti valkoisuuden eduista. Hänelle ihmisten eriarvoisuus oli luonnollinen asia”, kuvailee Aaltonen.

Saarelle päätyi Ruotsista ja Suomesta monia muitakin, pääosin nuoria miehiä, kauppiaita, entisiä sotilaita, merimiehiä ja seikkailijoita, jotka pitivät siirtomaataloutta pystyssä. Lähes kaikilla oli myös afrikkalaisia ja kreolinaisia jalkavaimoina.

Vastahakoinen luopuminen orjatyövoimasta

Orjakaupasta luopuminen oli vaikea ja pitkä prosessi Ruotsille. Täällä ei noussut humanitaarista orjuudenvastaista liikettä, kuten monissa muissa maissa, vaikka joitain vastustajia olikin.

”Valtiopäivien keskusteluista käy ilmi, että orjuudesta luopuminen oli kova pala monille. Etenkin talonpojat vastustivat sitä. Kun muut maat luopuivat orjakaupasta, alettiin kuitenkin ajatella, että sen jatkaminen pilaa Ruotsin maineen”, kertoo Sivonen.

Ranskassa, Alankomaissa ja Englannissa orjuuden vastainen liike nosti päätään, ja sen seurauksena monet maat lopettivat orjakaupan. Tätä keskustelua seurattiin myös ruotsalaisissa ja suomalaisissa lehdissä, mutta suuria intohimoja se ei herättänyt.

”Asia ehkä koettiin kovin etäiseksi täältä käsin. Ilmassa oli myös kaksinaismoralismin makua – julkisissa puheissa vastustettiin orjuutta, mutta orjakauppaa jatkettiin silti vielä monta vuosikymmentä”, Aaltonen kuvailee.

Ruotsi luopui orjuudesta yhtenä viimeisistä valtioista vuonna 1847.

Siirtomaamenneisyyden nostalgisointia

Tanskassa keskustelu maan kolonialistisesta menneisyydestä on ollut vireää, ja Ruotsissakin on herännyt viime vuosina kriittisiä äänenpainoja.  

”Suhtautuminen Ruotsissa on kuitenkin ollut aika erilaista verrattuna muihin siirtomaavaltoihin. On ajateltu, että Ruotsilla nyt oli vain tämä yksi piskuinen saari, ja Saint-Barthélemyyn on suhtauduttu pikemminkin nostalgisesti. Siellä on tehty ruokaohjelmia, muttei juuri kriittisesti kolonialistista menneisyyttä arvioivaa ohjelmaa tai elokuvaa”, Aaltonen sanoo.

Nykyään saari on julkkisten suosima lomanviettopaikka, jossa orjamenneisyys ei näy katukuvassa toisin kuin monilla muilla Karibian saarilla.

Suomalaisten osuus orjakaupassa on ollut näkymätön, koska olemme olleet osa Ruotsia.

”Suomessa on ollut tapana laittaa ikävät asiat ruotsalaisten piikkiin. Emme ehkä olleet kaikista suurimpia syyllisiä, mutta emme myöskään sivullisia”, summaa Aaltonen.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja väitöskirjatutkija Turun yliopistossa.

OIKAISU 23.4. Poistettu tekstistä termin Ruotsi-Suomi käyttö.

Ihmisoikeudet ihmisoikeudetihmiskauppapolitiikkatalouskauppa RanskaRuotsiSuomi

Kommentit

Lähettänyt Herra Hakkarainen (ei varmistettu) 22.4.2020 - 12:34

Kiinnostava aihe, mutta kummeksun keinotekoisen ja Ruotsissa täysin tuntemattoman Ruotsi-Suomi -nimikkeen käyttämistä. Vaikka suomalaisillakin olisi ollut sormensa pelissä, he ovat olleet Ruotsin valtion kansalaisia ja palveluksessa.

Lähettänyt Ismatsi (ei varmistettu) 26.4.2020 - 01:17

Millä perustein Salomon Mauritz von Rajalin oli suomalaistaustainen? Hänhän syntyi Karlskronassa? Ja Gustaf Philip Creutziakin puhutellaan vain ruotsalaiseksi valtionmieheksi, vaikka Suomessa olisi maantieteellisesti syntynyt. Tuona aikoina suomenruotsalaisten osuus oli paljon suurempi Suomessa, varsinkin rannikkoseudulla.

Eli he eivät siis alkuperältään olleet suomalaisia? Rurikin suku oli suomalaisempi kuin tämän ajan aatelisto ja kartanon omaajat.
Jos haluatte valottaa joitakin suomalaisten osuuksia kolonialismissa, tulisi keskittyä enemminkin asuttajina käytettyyn väestöön ja heidän tarinaansa. Esimerkiksi Marylandin suomalaisten tarina on mielenkiintoinen. Onko sattumoisin tämän saaren suomalaisista enemmän tietoa?

Aika kaukaa täytyy siteet suomalaisiin kaivaa, myöntäkää nyt itsekin että aika tarkoituksenhakuista koko hoito. Varmaan ihan ärsyttää ettei suomalaisia voi syyllistää samaan tapaan kuin vaikka valkoisia Yhdysvalloissa, josta tämäkin artikkeli saanut kipinänsä. Hyvin vahvasti haisee amerikkalainen poliittinen diskurssi läpi artikkelin.

Lähettänyt Eero Ahola (ei varmistettu) 28.4.2020 - 17:15

Ketkä "me" tässä nyt olemme syyllisiä orjakauppaan? Onko Suomen valtio? Ovatko Suomen kansalaiset? Ovatko afrikkalaiset, koska jotkut siellä asuneet ihmiset ja yhteisöt myivät orjia? Onko Vanhasta Suomesta kotoisin oleva vapautettu syyllisyydestä, koska tämä aluehan oli tuohon aikaan jo osa Venäjää?

Historian aikana miljoonat ihmiset ovat olleet taloudellisesti enemmän tai vähemmän tietoisesti kytköksissä orjuuteen, koska globaali talous koostuu laajoista vuorovaikutteisista verkostoista. Lukemattomat ihmiset ovat orjuudesta kärsineet ja lukemattomat siitä hyötyneet. Kysymys siitä, onko joku nykyaikana vastuussa historiallisesta orjuudesta ja syyllinen siihen, ei ole alkuunkaan niin yksinkertainen, kuin tämän artikkelin perusteella voisi sanoa. Toki jos voidaan osoittaa, ja varmaan voidaankin, jonkun vielä olemassa olevan organisaation tai valtion harjoittaneen orjataloutta, voidaan sillä kenties nähdä olevan jonkinlainen periytyvä vastuu asiasta, mutta yksittäisten ihmisten tai valtioiden, joita ei ole ollut edes olemassa tuohon aikaan, syyllistäminen onkin sitten jo melko ongelmallista.

Lue myös

Mielenosoittajia kuvien ja kylttien kera

Raportti: Yritysten ihmisoikeusloukkauksia vastustavat aktivistit yhä useammin hyökkäysten kohteena

Kansainvälinen Business & Human Rights Resource Centre -järjestö on listannut viidessä vuodessa yli 2 000 ihmisoikeuspuolustajiin kohdistunutta hyökkäystä. Taustalla on sen mukaan usein ajattelu, joka asettaa taloudelliset hyödyt ympäristön ja ihmisoikeuksien suojelun edelle.
Intian pääministeri Narendra Modi Global Business Forumin puhujanpöntössä

Itsevaltaisten johtajien kovat otteet eivät ole enää yksittäistapauksia – Ihmisoikeusjärjestelmän heikkeneminen huolettaa järjestöjä ympäri maailman

Ihmisoikeusjärjestöjen kansainvälisen kattojärjestön FIDH:n kongressissa nousi esiin muun muassa Filippiinien ero kansainvälisestä rikostuomioistuimesta sekä Intian demokratian heikentyminen. Taipeissa järjestettyyn kokoukseen osallistuneen Ihmisoikeusliiton pääsihteerin Kaari Mattilan mukaan ihmisoikeuksia suojeleva kansainväliset rakenteet ovat nyt koetuksella.
Katunäkymä Havannassa

Kuuba syyttää oppositiojohtajaa murhayrityksestä – Silminnäkijät: poliisi hyppäsi auton eteen

Kuuba on vanginnut oppositioryhmä UNPACUn johtajan José Daniel Ferrer Garcían ja pitää tätä eristyksissä. Ferrer García on pidätetty useita kertoja aiemminkin, nyt häntä syytetään siviilipoliisin murhayrityksestä.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

mies puolilähikuvassa puutarhakeinussa.

Eläkkeelle jäävä avustustyön veteraani Kalle Löövi on huolissaan avun politisoitumisesta – ”Retoriikka on menossa todella huonoon suuntaan”

Lähes 50 vuotta erilaisissa Punaisen Ristin tehtävissä toiminut kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi on nähnyt humanitaarisen avun sektorin ammattimaistumisen ja tehostumisen. Hänen mukaansa juuri nyt on tehtävä työtä sen eteen, että apu säilyy yhä puolueettomana eikä sitä hyödynnetä propagandavälineenä.
YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Mark Lowcock

Jemen taas lähellä nälänhätää, varoittaa YK – ”Valitettavasti ne, jotka voisivat auttaa, pääosin valitsevat olla tekemättä niin”

Monet avunantajamaat eivät ole toteuttaneet lupauksiaan toimittaa Jemeniin lisää apua, ja samaan aikaan konfliktin osapuolet eivät päästä apua perille. Noin yhdeksän miljoonan ihmisen apua on jo jouduttu leikkaamaan.
Keltainen mielenosoituskyltti, jossa lukee I welcome refugees, il faut protéger les réfugiées

Järjestöt vaativat Suomea ottamaan lisää vastuuta Morian turvapaikanhakijoista

Suomi on ilmoittanut ottavansa vastaan tulipalon tuhoamasta Kreikan Moriasta 11 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä turvapaikanhakijaa, mutta määrä sisältyy jo keväällä tehtyyn päätökseen. Nyt tarvitaan lisää tekoja, vaaditaan järjestöjen kannanotossa.
YK:n ydinaseet kieltävä sopimus kirjoituspöydällä

Ulkoministeri sanoi sen minkä voi, mutta vesittikö se rauhanliikkeen tavoitteet?

Niin vihreät, sdp kuin vasemmistoliittokin kannattivat muutama vuosi sitten liittymistä ydinaseet kieltävään sopimukseen. Sitten puolueet pääsivät hallitukseen ja tavoite ajettiin kauas horisonttiin. Rauhanliikkeen pitää vaatia päättäjiltä sanoja ja vahtia tekoja, kirjoitttaa rauhanjärjestö Sadankomitean hallitukseen kuuluva Jarmo Pykälä.
Hengityssuojaimella suojautunut nainen ompelukoneen ääressä.

”25 vuotta taaksepäin 25 viikossa” – Korona on pysäyttänyt edistyksen monissa kehitystavoitteissa, kertoo Gates-säätiön raportti

Maailman pitäisi poistaa äärimmäinen köyhyys vuoteen 2030 mennessä, mutta sen sijaan se on koronapandemian seurauksena kasvanut jo seitsemän prosenttia.