Blogit

Game of Thrones on sotarikollisten rellestyskenttä, osoittaa Punaisen Ristin selvitys

Punaisen Ristin mukaan Game of Thronesissa on syyllistytty 103 sotarikokseen. Miljoonat ihmiset katsovat siis viihteenä tv-sarjaa, jonka esittämä väkivalta on eri puolilla maailmaa ihmisille todellisuutta ainakin jollakin tavalla.

Afrikassa ihmetellään, mikseivät länsimaalaiset voi vain pyytää anteeksi

Eurooppaa on vaadittu palauttamaan Afrikasta ryövätyt kulttuuriesineet. African Argument -lehden kolumnistin Yarri Kamaran mukaan sitä ennen tarvitaan kuitenkin anteeksipyyntöä – asiaa, joka ei ole keskeinen eurooppalaisessa kulttuurissa mutta kylläkin afrikkalaisessa.

Maailman passien vertailu saa muistamaan, mikä lottovoitto on syntyä EU:n alueelle

Suomen passi on tuoreen vertailun mukaan maailman neljänneksi paras. Se saa muistamaan, millainen lottovoitto on omistaa EU-passi, jolla pystyy matkustamaan melkein mihin tahansa joutumatta alistumaan nöyryyttäviin tarkastuksiin tai vastailemaan tympeisiin kysymyksiin.

Miten tasa-arvoisia ovat tuomioistuimet? Raati valitsi parhaat ja pahimmat tuomiot

Listan julkaiseminen pahimmin naisten oikeuksia loukkaavista oikeuden päätöksistä voi tuntua irvokkaalta, mutta sitä tarvitaan.

Jokaisella mantereella on oma Trumpinsa, mutta populismia myös vastustetaan

Jokaiselta mantereelta löytyy oma ihmisoikeuksia vähättelevä populistijohtajansa. Viimeisimmät esimerkit tulevat Afrikasta. Ilman vastarintaa möläyttely ja vaarallinen politiikka ei kuitenkaan tapahdu.

Kehitysmaista uutisoidaan edelleen ikäviä asioita – Selvityksen mukaan konflikti on yleisin kehitysmaauutisten aihe

Taksvärkki ry selvitti, että kehitysmaita koskeva uutisointi on ainakin lyhyellä aikavälillä ollut pääosin kielteistä. Pitkällä tähtäimellä se voi lisätä stereotyyppisiä ja rasistisia mielikuvia kehitysmaista.

Espanjassa kauhistuttiin sikojen määrästä – sikoja teurastettiin vuodessa enemmän kuin maassa on ihmisiä

Iberian- ja serranonkinkun suosio on kasvattanut Espanjassa sikojen määrää miljoonilla. Suomi ei yllä Espanjan lukuihin, mutta tilastot osoittavat, ettei armeijan kasvisruokapäivistä kannata olla huolissaan.

Muovi on nyt niin suuri synti, että jopa al-Shabaab on kieltänyt sen – jäteongelmaa ei kuitenkaan ratkota vain ”pienillä teoilla”

Muovijäte on esimerkki ongelmasta, joka on ulkoistettu kuluttajien ja yritysten niskoille. Vaikka kuluttajien ponnistelu muovin välttämiseksi on hyvä asia, todellisuudessa eniten tarvitaan poliittista tahtoa.

Saako köyhä kehitysmaa sponsoroida rikasta eurooppalaista jalkapallojoukkuetta? Siitä kiistellään nyt Ruandassa ja Isossa-Britanniassa

Ruanda mainostaa itseään turismikohteena Arsenalin pelipaidoissa. Se on herättänyt mediassa vilkasta keskustelua, sillä köyhä maa voisi investoida paremminkin. Mutta kenen asia on kertoa itsenäiselle maalle, mihin se rahansa käyttää?

Mainosmaailman stereotypioista on aika päästä eroon

UN Women on lanseerannut aloitteen, jonka tarkoituksena on murtaa mainosten ja tuotesisältöjen sukupuolistereotypioita. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta sitä tarvitaan.
Kananmunarasia

Syö lautanen tyhjäksi, Afrikassa kärsitään nälästä -ohje ei välttämättä olekaan vanhentunut

Ruokakuvien levittely somessa lisää tutkimuksen mukaan ruokahävikkiä. Maailman ruokaohjelma tarttuu ongelmaan kannustamalla ihmisiä kuvaamaan ylijäämäruokaa.

Trump jakoi ”valemediapalkinnot” – toimittajajärjestö vastasi listaamalla pahimmat lehdistönvapauden polkijat

Yhdysvaltain presidentti syyttää medioita epäreilusta uutisoinnista. Vastavetona yhdysvaltalaisjärjestö listaa maailman suurimpien maiden johtajat pahimpien lehdistönvapauden polkijoiden joukkkoon.

Tässä he ovat – vuoden vaikutusvaltaisimmat afrikkalaiset

Vuoden vaikutusvaltaisimpien afrikkalaisten lista hämmentää ja yllättää, mutta oikeastaan sen ei pitäisi. Mantereelta löytyy osaamista ja inspiraatiota siinä, missä mistä tahansa muualtakin.

Köyhyyskello näyttää köyhyyden vähenemisen reaaliajassa – ja valitettavasti se jätättää

Amerikkalaiset tutkijat ovat kehittäneet sovelluksen, joka näyttää joka hetki, minkä verran äärimmäinen köyhyys vähenee maailmalla. Kellon soisi raksuttavan nyt maailman johtajien tietokoneiden taustakuvana.

”Jos luulit, että ruoka on kallista Norjassa, kokeile Malawia”

Maailman ruokaohjelma vertaili, minkä verran ruoka maksaa suhteutettuna keskimääräisiin päivätuloihin eri puolilla maailmaa. Se saa suomalaisen ruuan tuntumaan halvalta.

Elokuvista parannusta oppimistuloksiin?

Ugandassa oppilaat suoriutuivat kokeista paremmin, kun he katsoivat inspiroivan elokuvan slummissa kasvaneesta tytöstä. Maailman koulutuskriisiä se tuskin ratkaisee, mutta pieniäkin toivonpilkahduksia tarvitaan.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.