Blogit

Kambodžan Enkeli-Elisa

Kambodžalaisnainen hyväntekeväisyysjulkkis erosi tehtävästään, kun kävi ilmi, että hän on käyttänyt keksittyjä tarinoita ihmiskauppaa vastaan taistellessaan.

Onko totuudella väliä, jos valehtelulla edistää hyvää asiaa? Sitä pohdittiin Suomessa, kun median levittämä tarina itsemurhan tehneestä koulutytöstä, Enkeli-Elisasta, levisi Suomessa vuonna 2012. Tapaus paljastui lopulta keksityksi.

Yhdysvalloissa on pohdittu viime viikkoina samaa asiaa, kun maassa tunnettu ihmiskaupan vastainen taistelija, kambodžalaistaustainen hyväntekeväisyysjulkkis Somaly Mam erosi tehtävästään järjestössä, joka kerää rahaa hänen perustamalleen säätiölle.

Mam väitti pelastaneensa yli 4 000 ihmiskaupan uhria. Eron epäillään kuitenkin liittyvän siihen, että monet naisen puheet on viime aikoina asetettu useaan otteeseen kyseenalaisiksi.

Mam on väittänyt joutuneensa lapsena seksiorjaksi hänen isoisänsä myytyä hänet. Newsweek-lehden haastattelemien Mamin aiemmin tunteneiden ihmisten mukaan tällä oli  kuitenkin normaali lapsuus. Mam on myös väittänyt tyttärensä joutuneen ihmiskaupan uhriksi – tytön isän mukaan tämä karkasi poikaystävän kanssa.

Toisessa tapauksessa ihmiskaupan uhri väitti Mamin käskystä, että orjuuttajat olivat poistaneet hänen silmänsä. Todellisuudessa kyseessä oli kasvain.

Yhdysvaltalaismedioissa on kysytty, onko valheilla merkitystä, jos näkyvästi ihmiskauppaa vastaan toiminut Mam on kuitenkin toiminut tärkeän asian puolesta.

Monen mielestä kuitenkin jo Mamin toimintatapa on ollut epäilyttävä. Häntä on syytetty siitä, että hän kohdellut kaikkia prostituoituja pelastusta kaipaavina uhreina. New York Timesiin kirjoittaneen Melissa Gira Grantin mukaan asenne on johtanut ilotaloratsioihin, joista on ollut prostituoiduille vain haittaa. Lisäksi erään tutkimuksen mukaan suurin osa maan prostituoiduista ei edes ole pakkoprostituoituja, hän kertoo.

Myös suomalaisen seksityöntekijöitä tukevan Pro-tukipisteen tiedottaja Vaula Tuomaala kritisoi yksipuolista näkemystä prostituoiduista.

"Rahaa tällaiseen toimintaan virtaa maailmalla edelleen samalla kun ihmisten mahdollisuudet turvalliseen toimeentuloon ja siirtolaisuuteen näyttävät globaalisti heikkenevän. Ihmisten arkiset tarpeet eivät herätä samanlaisia poliittisia intohimoja kuin kauhukertomukset prostituutiosta", hän toteaa blogitekstissään.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.