Kallis ruoka lisää nälkäänäkevien määrää | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kallis ruoka lisää nälkäänäkevien määrää

Suomessa keskustellaan karppauksesta, mutta olennaisempaa olisi pohtia, kuinka ruuan hinnan noususta aiheutuva ruokakriisi, tai oikeammin nälkäkriisi, kyetään voittamaan.

Julkisuudessa on viime viikkoina keskusteltu paljon karppaamisesta, sen mahdollisista eduista ja haitoista. Tällainen keskustelu on Suomessa mahdollista siksi, että riittävän suurelle osalle väestöstämme ylipaino on ongelma, ei aliravitsemus.

Maailmanlaajuisesti tilanne on erilainen. Lähes miljardi ihmistä elää alle 1,25 dollarilla päivässä, siitä 85 senttiä käytetään perheen ruokaan. Tuollaisella budjetilla ei mietitä karppausta, vaan sitä, paljonko ruoka maksaa seuraavana päivänä.

Ruoka nimittäin kallistuu ja kipeimmin hinnan nousu koskettaa niitä, joilla rahaa on vähiten. Maailmanpankin mukaan esimerkiksi viljan hinta oli syyskuussa 30 prosenttia korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan ruuan hinta kohosi 19 prosenttia vuoden aikana.

Ruokakriisin ja kalliin ruuan taustoja sekä seurauksia avaa Maailmanpankki tuottamat video: Rising Food Prices - Nearly One Billion Go to Bed Hungry. Vaikka video yksinkertaistaa varsinkin ruokakriisin ratkaisua, se kuitenkin onnistuu havainnollistamaan oleellisia tosiasioita. Kuten sen, että joka minuutti 170 ihmistä vajoaa äärimmäiseen köyhyyteen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia