Blogit

Autatko tietämättäsi selvännäkijää?

Oletko koskaan kohdannut selvännäkijää, joka osaa kertoa pankkitilisi saldon tai edellisen kuukauden ostoksesi?

Kaikki Intiassa käyneet ovat varmaankin törmänneet selvännäkijään, joka maksua vastaan ennustaa tulevaisuutta. Eikä välttämättä edes tarvitse matkustaa Intiaan, kyllä Euroopastakin vastaavia palvelun tarjoajia löytyy.

Tyypillisesti selvännäkijöiden "tiedot" asiakkaistaan ovat harmittomia.

Mutta entäpä, jos selvännäkijä esimerkiksi pystyykin kertomaan pankkikorttisi tunnusluvun tai kertoo, että pankkitilisi on miinuksella tai tietää, kuinka paljon olet edellisen kuukauden aikana käyttänyt rahaa alkoholiin tai vaatteisiin. Ja kaiken lisäksi tiedot pitävät paikkaansa.

Pelottavaa, eikä vain?

Niin sanoi useampikin selvännäkijän asiakas Brysselissä, kun heille lopulta paljastettiin, kuinka teltassaan selvännäkijän vastaanottoa pitänyt valkoisiin vaatteisiin pukeutunut harmaatukkainen mies oli tietonsa hankkinut.

Kyse ei ollut yliluonnollisista kyvyistä. Selvännäkijä sai tietonsa teltan sivuverhon takana istuneilta hakkereilta, jotka puolestaan etsivät internetin julkisilta sivuilta tietoja selvännäkijän vastaanotolle pyrkivistä.

Selvännäkijän vastaanotto on osa Belgian rahoitussektorin federaation Febelfinin kampanjaa turvallisen nettipankkiasioinnin puolesta.

Kampanja muistuttaa, ettei esimerkiksi pankkikortin tunnuslukuja kannata jakaa Twitterissä tai sähköpostilla. Kampanja antaa myös vinkkejä, kuinka nettipankin käyttäjä voi itse huolehtia tietoturvasta.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.