ympäristö | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ympäristö

Nepalissa nuorten on vaikea saada ääntään kuuluviin – Kulttuuri on kuitenkin muuttumassa, ja nykyään kansalaisaktivisteja ovat etenkin tytöt

Mies puolilähikuvassa, taustalla vettä ja puita.

Nepalissa nuorten on vaikea saada ääntään kuuluviin – Kulttuuri on kuitenkin muuttumassa, ja nykyään kansalaisaktivisteja ovat etenkin tytöt

Nepalin opetusjärjestelmä ei kannusta nuoria yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen eikä nuorten näkemystä usein arvosteta. Ympäristökasvattaja Yogendra Chitrakarin mielestä juuri nuorten aktivoiminen on kuitenkin tärkeää, sillä he omaksuvat uusia asioita herkemmin kuin aikuiset.

”Huomenna kyseessä voi olla teidän maanne” - Pakistanin tulvat muistuttavat ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeydestä

Mies lähikuvassa.

”Huomenna kyseessä voi olla teidän maanne” - Pakistanin tulvat muistuttavat ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeydestä

Pakistanin arvioidaan tuottaneen viime vuosikymmeninä vain 0,4 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Se kuuluu silti kymmenen ilmastonmuutokselle haavoittuvimman maan joukkoon.

Pakistanissa pelätään tartuntatautien lisääntymistä – Tulvat vaikuttavat yli 5,7 miljoonan ihmisen elämään

Valko-vihreä lippu.

Pakistanissa pelätään tartuntatautien lisääntymistä – Tulvat vaikuttavat yli 5,7 miljoonan ihmisen elämään

Pakistanissa kärsitään jopa kolme kertaa keskimääräistä pahemmista rankkasateista, joiden odotetaan lähipäivinä yhä pahenevan. Pelkona ovat myös veden kautta tarttuvat taudit.

Päästökauppa houkuttelee alkuperäiskansoja suojelemaan mangrovemetsiä Keniassa – ”Nyt kaikilla kylässämme on joko kodissaan tai lähellä vesihana”

Mangrovepuita.

Päästökauppa houkuttelee alkuperäiskansoja suojelemaan mangrovemetsiä Keniassa – ”Nyt kaikilla kylässämme on joko kodissaan tai lähellä vesihana”

Keniassa hakataan mangrovemetsiä muun muassa rakennustarpeiksi. Kwalen maakunnan alkuperäiskansat ovat kuitenkin ryhtyneet suojelemaan metsiä saadakseen parempia kalansaaliita ja lisätuloja päästökaupan avulla.

Puhdas ympäristö on ihmisoikeus, linjasi YK:n yleiskokous – ”Abstraktilta tuntuvan” päätöslauselman toivotaan johtavan konkreettisiin muutoksiin

Kuusimetsä suolammikon takana.

Puhdas ympäristö on ihmisoikeus, linjasi YK:n yleiskokous – ”Abstraktilta tuntuvan” päätöslauselman toivotaan johtavan konkreettisiin muutoksiin

Lähes kaikki YK:n jäsenmaat kannattivat päätöslauselmaa, joka määrittelee ympäristön ihmisoikeudeksi. Vaikka yleiskokouksen päätöslauselma ei ole oikeudellisesti sitova, sitä pidetään historiallisena.

Hyvinvointia vai ekologista kestävyyttä? – Tutkimuksen mukaan yksikään maa ei ole onnistunut yhdistämään näitä tavoitteita

Hylätty ostoskärry makaa vedessä. Vedenpinnasta heijastuu kerrostalo.

Hyvinvointia vai ekologista kestävyyttä? – Tutkimuksen mukaan yksikään maa ei ole onnistunut yhdistämään näitä tavoitteita

Ihmiset elävät pidempään ja saavat käydä koulua pidempään kuin 30 vuotta sitten. Samalla ympäristöön kohdistuva kuormitus on jatkuvasti kasvanut, eikä yksikään maa ole onnistunut turvaamaan kansalaistensa sosiaalista perustaa ilman ekologisten raja-arvojen ylittymistä.

Vahinkovakuutukset ja tarkemmat sääennusteet auttavat Kaakkois-Aasian viljelijöitä varautumaan ilmastoriskeihin

Viljelijä riisipellolla.

Vahinkovakuutukset ja tarkemmat sääennusteet auttavat Kaakkois-Aasian viljelijöitä varautumaan ilmastoriskeihin

Neljässä Kaakkois-Aasian maassa on käynnissä hanke, jossa autetaan viljelijöitä sopeutumaan ilmastonmuutokseen esimerkiksi aiempaa tarkempien sääennusteiden avulla. Kaikkeen ei voi sopeutua, ja siksi viljelijöille tarjotaan myös vakuutuksia.

Maailma kaipaisi kipeästi ”luontopositiivista” ruuantuotantoa – Huippukokouksessa yritetään päättää, mitä se voisi tarkoittaa

Ihminen kasveja kädessä, kuva kaulasta alaspäin.

Maailma kaipaisi kipeästi ”luontopositiivista” ruuantuotantoa – Huippukokouksessa yritetään päättää, mitä se voisi tarkoittaa

Yksi torstaina järjestettävän YK:n ruokajärjestelmähuippukokouksen aiheista on luontopositiivinen tuotanto. Kokousta edeltävä keskustelu on kuitenkin paljastanut, että käsitteen määritelmiä on yhtä monta kuin intressiryhmiäkin. Asiantuntijat toivovat isoja ja nopeita päätöksiä ruokasektorin aiheuttaman luontokadon pysäyttämiseksi.

Tilaa aihepiirin ympäristö RSS-syöte