suojelu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

suojelu

Osa luonnonsuojelijoista epäilee Botswanan norsukuolemien virallista selitystä – Tutkinta on ollut hidasta ja huolimatonta

Norsun veden äärellä.

Osa luonnonsuojelijoista epäilee Botswanan norsukuolemien virallista selitystä – Tutkinta on ollut hidasta ja huolimatonta

Botswanassa on kuollut tänä vuonna satoja norsuja. Virallinen syy on sinilevä, mutta tutkinnan läpinäkymättömyys on synnyttänyt spekulointia siitä, että hallitus yrittää peitellä jotakin kuolemiin liittyvää.

WWF:n raportti: Selkärankaisten villieläinten populaatiot vähentyneet yli kaksi kolmasosaa – ”Ylikulutuksen on loputtava”

Tiikeri vihreässä vedessä.

WWF:n raportti: Selkärankaisten villieläinten populaatiot vähentyneet yli kaksi kolmasosaa – ”Ylikulutuksen on loputtava”

Ihmisen toiminta kutistaa kovaa vauhtia selkärankaisten villieläinten elintilaa. WWF:n raportti tarjoaa ratkaisuksi suojelun lisäämistä, mutta muistuttaa, että lisäksi tarvitaan kokonaisvaltaista kulutus- ja tuotantotapojen muutosta.

”Naissoturit” suojelevat sademetsiä – Alkuperäiskansojen partiointi pelastaa metsää Amazonilla

Metsää joen rannalla.

”Naissoturit” suojelevat sademetsiä – Alkuperäiskansojen partiointi pelastaa metsää Amazonilla

Alkuperäiskansojen metsäpartiot pitävät huolta siitä, että suojelusäännöksiä kunnioitetaan ja että metsurit pysyvät poissa alkuperäiskansojen alueilta. ”Miksi me lähdimme tähän? Koska olemme äitejä. Jos me emme toimi, ei kohta ole koko metsää”, sanoo ”metsän soturien” jäsen Paula Guajajara.

”Suhtaudumme puihin ja luontoon samoin kuin ihmisiin” – Uusi teknologia auttaa kenialaista alkuperäiskansaa maaoikeuksiensa puolustamisessa

Mies halaa vanhassa metsässä valtavaa puuta

”Suhtaudumme puihin ja luontoon samoin kuin ihmisiin” – Uusi teknologia auttaa kenialaista alkuperäiskansaa maaoikeuksiensa puolustamisessa

Kenialaisia ogiekeja on yritetty useasti häätää asuinalueiltaan. Uuden, alkuperäiskansojen perimätietoa ja historiaa hyödyntävän 3D-mallinnustekniikan avulla ogiekit ja muut alkuperäiskansat voivat puolustaa maitaan ja suojella luontoa.

Lintubongarien suosima matkailukohde edistää Victoriajärven suojelua Keniassa

Puusilta ja huvimaja ruovikon keskellä

Lintubongarien suosima matkailukohde edistää Victoriajärven suojelua Keniassa

Paikallisten nuorten ympäristöryhmä keksi kaksi vuotta sitten esittää Victoriajärven Winaminlahteen asti ulottuvan lietemaan muuttamista matkailukohteeksi. Nyt alue on turistien suosima lintujenbongauspaikka.

Maatalous ja pajuviljelmät uhkaavat Kashmirin Wular-järveä ja yli 30 000 perheen elantoa

Kalastaja katselee järvelle järven rannalla

Maatalous ja pajuviljelmät uhkaavat Kashmirin Wular-järveä ja yli 30 000 perheen elantoa

Kashmirissa sijaitsevan Wularin alkuperäinen koko oli yli 200 neliökilometriä. Nyt se on alle puolet siitä. ”Meidän täytyy kirjaimellisesti kiskoa veneitämme, koska vettä on niin vähän”, kertoo paikallinen asukas Mohammad Subhan Dar.

Etelä-Amerikan ongelmia ei ratkaista länsimaiden ratkaisuilla vaan paikallista kansalaisyhteiskuntaa vahvistamalla ja kuuntelemalla

Metsää ja maatalousmaata ilmakuvassa

Etelä-Amerikan ongelmia ei ratkaista länsimaiden ratkaisuilla vaan paikallista kansalaisyhteiskuntaa vahvistamalla ja kuuntelemalla

Metsäkato ja eriarvoisuus ovat monia Etelä-Amerikan maita yhdistäviä vakavia ongelmia. Heikosti toimivan valtionhallinnon takia monissa maissa sosiaalinen ja ekologinen kestävyys ovat pitkälti kansalaisyhteiskunnan harteilla. Siksi niiden tukeminen olisi tärkein toimi myös metsäkadon vähentämiseksi.

Onko kestävä kehitys uutta kolonialismia?

Oranssi kukka ruohikossa

Onko kestävä kehitys uutta kolonialismia?

On ironista että länsimaat johtavat nyt maailmaa kestävään kehitykseen, kun lähes koko maailma aiemmin omaksui niiltä talousmallin, joka on johtanut ylikulutukseen ja luonnonvarojen ryöstöön, kirjoittaa Eco-Business-sivuston kirjeenvaihtaja Zafirah Zein.

Tilaa aihepiirin suojelu RSS-syöte