ilmastonmuutos | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ilmastonmuutos

Afrikassa ratkotaan ilmasto-ongelmia uuden teknologian avulla

Maanviljelijä maissipellolla

Afrikassa ratkotaan ilmasto-ongelmia uuden teknologian avulla

Suomalaisen Jukka Uosukaisen johtama YK:n teknologiakeskus auttaa kehitysmaita löytämään teknologisia ratkaisuja päästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Konsteihin kuuluvat esimerkiksi aurinkoenergia ja maalämpö.

Ensin kuivuus, sitten tulvat – Somaliassa on satanut eniten yli 30 vuoteen

Ihmisiä tulvavedessä ajavan rekka-auton lavalla

Ensin kuivuus, sitten tulvat – Somaliassa on satanut eniten yli 30 vuoteen

Somalia on kärsinyt viime vuosina useista peräkkäisistä kuivuuskausista, mutta tänä vuonna on kääntynyt lähes päälaelleen.

Kaikilla Pariisin sopimuksen mailla on nyt ilmastolaki tai -politiikka

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ruudulla Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015

Kaikilla Pariisin sopimuksen mailla on nyt ilmastolaki tai -politiikka

Parikymmentä vuotta sitten vain kourallinen maita oli säätänyt ilmastolain. Nyt lakeja ja politiikkoja on moninkertaisesti enemmän, mutta sekään ei välttämättä riitä Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkijat: Atollisaaret voivat muuttua asuinkelvottomiksi jo muutamassa vuosikymmenessä

Kivirakennuksen rauniot meren rannalla

Tutkijat: Atollisaaret voivat muuttua asuinkelvottomiksi jo muutamassa vuosikymmenessä

Mikäli kasvihuonekaasupäästöt pysyvät nykytasolla, merenpinnan nousu ja tulvat tuhoavat useimpien atollisaarten makeanveden varannot, varoittavat tutkijat.

Laiton puukauppa käy Kongossa

Hakattua sademetsää Kongossa

Laiton puukauppa käy Kongossa

Mai-Ndomben sademetsästä laittomasti kaadettua puuta lähtee tonneittain ulkomaille tai myytäväksi pimeillä markkinoilla. Maailmapankilla on alueella ilmastonmuutosohjelma, mutta tuoreen raportin mukaan se ei ole kunnioittanut paikallisten oikeuksia.

Tutkimus: Nopeammat päästövähennykset säästäisivät kaupungeissa yli 150 miljoonaa ihmishenkeä

Saasteita Delhissä

Tutkimus: Nopeammat päästövähennykset säästäisivät kaupungeissa yli 150 miljoonaa ihmishenkeä

Tutkijoiden mukaan maapallon lämpenemisen pitäminen 1,5 asteessa tarkoittaisi ihmishenkien säästymistä etenkin Aasian ja Afrikan kaupungeissa.

YK-raportti: Luonnon omat keinot käyttöön vesipulan ratkaisemiseksi

Vettä kaadetaan kanisterista ämpäriin

YK-raportti: Luonnon omat keinot käyttöön vesipulan ratkaisemiseksi

Maailman pitäisi nojata enemmän perinteiseen ja alkuperäiskansojen tietoon, kun etsitään ratkaisuja vesipulaan. Muuten vesipula pahenee, sanovat YK-järjestöt.

Maailmanpankki: Ilmastonmuutos ajaa miljoonat siirtolaisiksi maiden sisällä, varautumisen aika on nyt

Ihmisiä veneessä

Maailmanpankki: Ilmastonmuutos ajaa miljoonat siirtolaisiksi maiden sisällä, varautumisen aika on nyt

Ilmastonmuutoksen pahenevat vaikutukset tiheästi asutuilla kehittyvillä alueilla voivat aiheuttaa valtavan maiden sisäisen muuttoliikkeen lähivuosikymmeninä. Uudessa tutkimuksessa perätään kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja parempaa suunnittelua.

Tilaa aihepiirin ilmastonmuutos RSS-syöte