talous | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

talous

Konfliktien ehkäisy säästäisi miljardeja vuosittain, mutta rahaa käytetään enemmän jälkiseurausten hoitamiseen

Naisia piirissä

Konfliktien ehkäisy säästäisi miljardeja vuosittain, mutta rahaa käytetään enemmän jälkiseurausten hoitamiseen

YK:n ja Maailmanpankin tuoreen raportin mukaan maailman pitäisi keskittyä enemmän konfliktien ehkäisemiseen. Tällä hetkellä väkivaltaiset konfliktit maksavat jopa 13 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.

Kehitysyhteistyörahoitus: Osalle järjestöistä uusia leikkauksia, osalle iso lisärahoitus

Somalimaalaisia naisia

Kehitysyhteistyörahoitus: Osalle järjestöistä uusia leikkauksia, osalle iso lisärahoitus

Ulkoministeriö ei leikkaa lähivuosina enää järjestöjen ohjelmatukea kokonaisuudessaan, mutta osa yksittäisistä järjestöistä saa kylmää kyytiä tukiuudistuksen seurauksena. Esimerkiksi Frikyrklig Samverkan joutuu ajamaan alas koko ohjelmatoimintansa.

YK aikoo julkaista tietokannan Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä – Israel pelkää boikottia

Rakennuksia valtatien varrella, Länsiranta

YK aikoo julkaista tietokannan Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä – Israel pelkää boikottia

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan 206 yrityksellä on yhteyksiä laittomiin siirtokuntiin miehitetyllä Palestiinalaisalueella. Se aikoo julkistaa listan, mistä voi nousta iso poru.

Argentiina pyrkii litiumin suurtuottajaksi

Miehiä litiumkaivoksella Argentiinassa

Argentiina pyrkii litiumin suurtuottajaksi

Muun muassa kännyköiden akuissa käytettävän litiumin kysyntä kasvaa kovaa vauhtia, ja Argentiina haluaa osansa voitoista. Ympäristöväellä on kuitenkin epäilyksensä.

Rauhaa Jemeniin, ei aseita

Puutarha ja rakennuksia Sanaassa Jemenissä

Rauhaa Jemeniin, ei aseita

Sadankomitean ja Pelastakaa Lasten asiantuntijat toivovat, että Suomi harkitsee uudelleen asevientiä Lähi-idän maihin. ”Ratkaisua Jemenin konfliktiin tulee edistää diplomatian kautta, ei myymällä aseita sodan osapuolille.”

Suomen panssarivajoneuvojen päätyminen Jemeniin ei yllättänyt tutkijaa – ”ei niitä osteta vain paraateihin”

Telttoja pakolaisleirillä Jemenissä

Suomen panssarivajoneuvojen päätyminen Jemeniin ei yllättänyt tutkijaa – ”ei niitä osteta vain paraateihin”

Suomen asekauppaa tutkivan Kari Paasonen mukaan Suomen kiihtynyt asevienti Lähi-itään on pitkäaikaisen kehityksen tulosta. Rauhanjärjestöt selvityttävät oikeuskanslerilla, olivatko asevientiluvat Arabiemiirikuntiin lainmukaisia.

Raportti: Miljardöörien vauraus kasvaa huimaa vauhtia – ”oire epäonnistuneesta talousjärjestelmästä”

Puoliksi syöty leivos

Raportti: Miljardöörien vauraus kasvaa huimaa vauhtia – ”oire epäonnistuneesta talousjärjestelmästä”

Maailman viiden suurimman muotibrändin johtajat tienaavat neljässä päivässä sen, minkä bangladeshilainen vaatetyöläinen koko elämänsä aikana. Oxfam-järjestö vaatii tilanteeseen muutosta.

Brasiliassa uskotaan junaliikenteen tuovan kehitystä, mutta raiteet rapistuvat käytön puutteessa

Rautatietä Brasilian Anápolisissa

Brasiliassa uskotaan junaliikenteen tuovan kehitystä, mutta raiteet rapistuvat käytön puutteessa

Brasiliassa kymmeniä tuhansia kilometrejä rautatietä, mutta kolmannes on käyttämättömiä logististen ongelmien takia.

Rauhanjärjestöt harkitsevat kantelevansa oikeuskanslerille Suomen aseviennistä Arabiemiraatteihin

Arabiemiraattien lippuja hiekkarannalla

Rauhanjärjestöt harkitsevat kantelevansa oikeuskanslerille Suomen aseviennistä Arabiemiraatteihin

Patrian panssariajoneuvoja on norjalaislehden mukaan käytetty Jemenin sodassa. Sadankomitea ja Rauhanliitto vaativat, että Suomi keskeyttää aseviennin tai sen valmistelun maahan.

Tilaa aihepiirin talous RSS-syöte