kuluttaminen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

kuluttaminen

Bangladesh nostaa vaatetyöläisten minimipalkkaa 50 prosenttia – Ei riitä työntekijöille

Tehdas ja työntekijöitä

Bangladesh nostaa vaatetyöläisten minimipalkkaa 50 prosenttia – Ei riitä työntekijöille

Bangladeshissa valmistetaan monet länsimaistenkin kuluttajien käyttämät vaatteet. Tällä hetkellä palkka on kuitenkin vain runsaat 50 euroa kuussa. Työntekijät vaativat kolme kertaa suurempaa palkkaa, joka riittäisi elämiseen.

Eurooppa, on aika lopettaa kasvuriippuvuus

Ilmakuva Lontoosta ja Thames-joesta

Eurooppa, on aika lopettaa kasvuriippuvuus

Yli 200 tutkijaa vaatii kirjeessään Eurooppaa luopumaan talouskasvuun pyrkimisestä. ”Nykyisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen Euroopassa ei vaadi lisää kasvua vaan reilumpaa jo aikaansaatujen tulojen ja vaurauden jakoa”, kirjeessä todetaan. Myös seitsemän suomalaistutkijaa on allekirjoittanut kirjeen.

Raportti: Maailman ruokahävikki kasvaa kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä – tällä hetkellä vuosittain 1,6 miljardia tonnia ruokaa ruokaa heitetään pois

Ruoka-avun jakelua Somaliassa

Raportti: Maailman ruokahävikki kasvaa kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä – tällä hetkellä vuosittain 1,6 miljardia tonnia ruokaa ruokaa heitetään pois

Yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteista on maailman ruokahävikin puolittaminen vuoteen 2030 mennessä. Jos nykyinen meno jatkuu, pois heitetyn ruuan määrä päinvastoin kasvaa kolmanneksella, tuoreessa raportissa todetaan.

Suomalaisjärjestö selvittää, miten rakennetaan eettinen läppäri – ”Apple pystyisi nyt jo muuttamaan ison osan tuotannostaan eettiseksi”

Macin näppäimistö ja otus

Suomalaisjärjestö selvittää, miten rakennetaan eettinen läppäri – ”Apple pystyisi nyt jo muuttamaan ison osan tuotannostaan eettiseksi”

Kannettavien tietokoneiden tuotantoon liittyy ongelmia, joita on mahdotonta välttää merkkiä vaihtamalla. Eettisen kaupan puolesta -järjestössä kyllästyttiin perinteiseen kampanjointiin ja päätettiin selvittää, voisiko reilun kaupan läppärin rakentaa itse.

Kasvisten kalleus lihottaa Etelä-Afrikassa – ylipainoisten määrä noussut hälyttävästi

Hedelmiä ja kukkia

Kasvisten kalleus lihottaa Etelä-Afrikassa – ylipainoisten määrä noussut hälyttävästi

Etelä-Afrikassa ylipainoisten nuorten määrä on tuplaantunut kuudessa vuodessa, ja ravintoon liittyvistä sairauksista uhkaa tulla aidsin veroinen ongelma. Taustalla on hiilihydraattipitoinen ruokavalio: köyhillä ei ole varaa kasviksiin.

Raportti: Neste ja muut suuryritykset käyttävät laittomasti tuotettua palmuöljyä

Ilmakuva palmuöljyplantaasilta

Raportti: Neste ja muut suuryritykset käyttävät laittomasti tuotettua palmuöljyä

Indonesiassa raivataan suojeltuja sademetsiä palmuöljyplantaaseiksi. Laittomilla plantaaseilla tuotetuista öljypalmun hedelmistä valmistettua öljyä käyttävät monet tunnetut elintarvikejätit ja öljyfirmat, kertoo ympäristöjärjestöjen julkaisema tuore tutkimusraportti.

Muovigaten jälkipyykki: mitä muovin dumppaaminen kehitysmaihin kertoo taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta?

Aasialainen mies lajittelee muovijätettä

Muovigaten jälkipyykki: mitä muovin dumppaaminen kehitysmaihin kertoo taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta?

Rikkaat valtiot viettävät kulutusjuhlaa ja sotkut kuljetetaan köyhempien siivottavaksi, kirjoittaa globaaleja jätevirtoja tutkinut Niko Humalisto.

Selvitys: Työntekijän osuus lenkkariparin tuotantokustannuksista yhä pienempi – järjestöiltä moitteita urheiluvaatebrändeille

Kenkiä roikkumassa narulla

Selvitys: Työntekijän osuus lenkkariparin tuotantokustannuksista yhä pienempi – järjestöiltä moitteita urheiluvaatebrändeille

Urheilubrändit Nike ja Adidas saavat moitteita tuoreessa raportissa, jonka mukaan ne ja niiden sponsoroimat jalkapallojoukkueet vain rikastuvat samaan aikaan, kun alihankkijoiden tehtaiden ompelijat saavat surkeaa palkkaa.

Tilaa aihepiirin kuluttaminen RSS-syöte