kauppa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

kauppa

Maailman asevienti kasvanut

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Maailman asevienti kasvanut

Yhdysvallat on maailman suurin aseviejä, käy ilmi Siprin tuoreista tilastoista.

Eroon köyhyydestä taikasauvan iskulla?

Musta logo, jossa lukee valkoisella Eetti.

Eroon köyhyydestä taikasauvan iskulla?

Reilu kauppa ei voi yksinään vastata kaikkiin maailmankaupan, kestävän tuotannon ja eettisen kuluttamisen haasteisiin, kirjoittaa Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja.

"Köyhän on tehtävä kaikki itse"

"Köyhän on tehtävä kaikki itse"

Nicaraguan pienviljelijöiden ja käsityöläisten kouluttamattomuus antaa heikot eväät kovilla markkinoilla pärjäämiseen, kirjoittaa Jukka Pakkala.

Armahtakaa itkevät teinit

Logo, jossa lukee Finnwatch.

Armahtakaa itkevät teinit

Hikipajoihin tutustumaan pitää viedä eurooppalaisia päättäjiä ja sitten seurata, mitä nämä tekevät kotiin palattuaan, kirjoittaa Sonja Vartiala.

Elämiseen riittävä palkka on ihmisoikeus

Elämiseen riittävä palkka on ihmisoikeus

Tulevien päättäjien on asetettava suomalaisyritysten kansainväliselle toiminnalle sitovia yritysvastuuvelvoitteita, korostaa Anu Aukeala.

Suuryhtiöiden sopimus

Suuryhtiöiden sopimus

Euroopan unioni ja Yhdysvallat neuvottelevat vapaakauppasopimuksesta, joka voi lisätä suuryritysten valtaa ja heikentää kuluttajansuojaa, kirjoittaa Rita Dahl.

Sarvikuonon sarvikauppa riistäytynyt käsistä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Sarvikuonon sarvikauppa riistäytynyt käsistä

Pilviin noussut kysyntä johtuu Aasian vetovoimaisista markkinoista. 

Kalastajavaltiot sopivat tonnikalan suojelusta

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kalastajavaltiot sopivat tonnikalan suojelusta

Tonnikala on lähes loppuun kalastettu etenkin sushikaupan takia, mutta paikoin kiintiöitä kasvatetaan yhä.

Tilaa aihepiirin kauppa RSS-syöte