politiikka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

politiikka

Kehitysyhteistyön kannatus lisääntyy – ”pehmeiden arvojen megatrendi”

Huivipäisiä tyttöjä istumassa koulun pihalla.

Kehitysyhteistyön kannatus lisääntyy – ”pehmeiden arvojen megatrendi”

Ulkoministeriön perinteinen kehitysyhteistyökysely osoittaa, että suomalaiset pitävät kehitysyhteistyötä yhä tärkeämpänä ja myös määrärahojen nostamista kannattaa aiempaa useampi. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan kyse on isosta arvomuutoksesta.

Trump aitasi haitilaiset Meksikoon

Haitilaisia Meksikossa

Trump aitasi haitilaiset Meksikoon

Haitilaisille on myönnetty vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen tilapäisiä oleskelulupia Yhdysvaltoihin. Monet uudet tulijat ovat Trumpin virkaanastumisen jälkeen kuitenkin jumiutuneet Meksikoon.

Järjestöt: Maailmanpankin hankkeet yhteydessä pakkotyövoimaan Uzbekistanissa

Valkoisia puuvillankukkia pellolla

Järjestöt: Maailmanpankin hankkeet yhteydessä pakkotyövoimaan Uzbekistanissa

Ihmisoikeusjärjestöjen selvityksen mukaan Uzbekistanin puuvillapelloilla hyödynnetään järjestelmällisesti pakko- ja lapsityövoimaa. Maailmanpankki tukee maassa maataloushankkeita, joista ainakin yhdessä on käytetty lapsityövoimaa.

Tutkimus: Talouskasvu ei takaa hyvinvointia

Poikia pelaamassa jalkapalloa Nepalissa

Tutkimus: Talouskasvu ei takaa hyvinvointia

Yhteiskunnallista edistystä mittaavan indeksin kärjessä on enimmäkseen vauraita maita, mutta moni vauras maa alisuoriutuu hyvinvoinnin lisäämisessä, kritisoivat tutkijat.

Yhdysvallat vastustaa YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päätöslauselmaa

YK:n ihmisoikeusneuvoston 35. istunto Genevessä 2017

Yhdysvallat vastustaa YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päätöslauselmaa

Tiukan abortinvastaisen kannan ottanut Donald Trumpin hallinto ei voi hyväksyä päätöslauselmaa, jossa taataan naisille turvallinen abortti.

Näkökulma: Pakolaisten suojelu perustuu lakiin

Sudanilaispakolaisia Etelä-Sudanissa vuonna 2012.

Näkökulma: Pakolaisten suojelu perustuu lakiin

On tärkeää muistaa, että pakolaisten suojelussa ei ole kyse solidaarisuudesta tai anteliaisuudesta vaan kansainvälisen lain määräysten toteuttamisesta, kirjoittaa YK:n pääsihteeri António Guterres.

Pakolaiskiintiötä halutaan nostaa – ”hallitus todistaisi arvojensa muuttuneen”

Zaatarin pakolaisleirin telttoja ja ihmisiä

Pakolaiskiintiötä halutaan nostaa – ”hallitus todistaisi arvojensa muuttuneen”

Suomen pakolaiskiintiö on pysynyt samana lähes koko 2000-luvun. Maailman pakolaispäivän paneelissa toivottiin, että kiintiötä voitaisiin nyt, kun turvapaikanhakijoiden määrä on hallinnassa ja perussuomalaiset ulkona hallituksesta.

Kiitosta ja kritiikkiä EU:n kehityspolitiikan suuntaviivoille

EU-maiden lippuja europarlamentin edustalla

Kiitosta ja kritiikkiä EU:n kehityspolitiikan suuntaviivoille

EU:n uusi kehityspoliittinen linjaus jättää hämmentyneen olon. Toisaalta kestävän kehityksen periaatteet tunnustetaan, toisaalta on syytä olla huolissaan, miten ne näkyvät käytännössä, kirjoittaa Jussi Kanner.

Argentiinassa kiristetään lakeja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi

Argentiinalaisia naisia mielenosoituksessa.

Argentiinassa kiristetään lakeja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi

Argentiinalaiset ovat kyllästyneet naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, joka johtaa usein jopa kuolemaan. Nyt maassa on hyväksytty muun muassa laki, joka riistää vanhemmuuden puolisonsa murhaan osalliselta.

Tilaa aihepiirin politiikka RSS-syöte