politiikka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

politiikka

Vuosi New Yorkin julkilausumasta: Maailman pakolaiset tarvitsevat tekoja

Kreikkaan saapuneita siirtolaisia vuonna 2015

Vuosi New Yorkin julkilausumasta: Maailman pakolaiset tarvitsevat tekoja

New Yorkin julkilausuman tarkoituksena oli löytää inhimillinen ratkaisu pakolaistilanteeseen. Nyt, vuotta myöhemmin, julkilausuman tavoitteet eivät näy käytännössä, kirjoittaa Pakolaisavun asiantuntija Ida Schauman.

Pakolaisapu: Keskustalla ongelmalliset ehdot pakolaiskiintiön nostolle

Syyrian pakolaislapsia Azraqin pakolaisleirillä Jordaniassa

Pakolaisapu: Keskustalla ongelmalliset ehdot pakolaiskiintiön nostolle

Keskustan mukaan Suomen pakolaiskiintiötä voidaan nostaa, mutta Pakolaisavun mukaan puolueen ehdoilla siihen voi mennä vuosia.

EU:n uuden kehityspolitiikan pelätään sortuvan oman edun tavoitteluun

Syyrian pakolainen Irakissa

EU:n uuden kehityspolitiikan pelätään sortuvan oman edun tavoitteluun

EU:n uuden kehityspoliittisen linjauksen virallinen tavoite on köyhyyden poistaminen. Suomalaiset asiantuntijat kuitenkin pelkäävät, että kauniista sanoista huolimatta linjauksella ajetaan muutakin kuin köyhien asiaa.

Saudi-Arabia löysää naisten liekaa, mutta todellinen tasa-arvo on yhä kaukana

Saudiarabialaisia naisia

Saudi-Arabia löysää naisten liekaa, mutta todellinen tasa-arvo on yhä kaukana

Saudi-Arabian päätöstä kumota naisten ajokielto pidetään historiallisena. Sitä se onkin, mutta samalla on helppo unohtaa maan muut ihmisoikeusrikkomukset, kirjoittaa Teija Laakso.

Arvio: Suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen työ on kustannustehokasta

Kepan keskustelu SuomiAreenalla vuonna 2016

Arvio: Suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen työ on kustannustehokasta

Ulkoministeriö on julkaissut kolmannen arvion suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen työstä. Raportti sisältää sekä kiitosta että kritiikkiä. Järjestöt toivovat, että myönteiset tulokset heijastuvat myös rahoitukseen.

Komitea: EU ei toteuta kansalaisten ympäristöoikeuksia – unioni ei aio hyväksyä päätöstä

Pelto Saksassa

Komitea: EU ei toteuta kansalaisten ympäristöoikeuksia – unioni ei aio hyväksyä päätöstä

EU on mukana kansainvälisessä Århusin sopimuksessa, joka koskee ympäristödemokratiaa ja kansalaisten mahdollisuuksia saada oikeutta ympäristökysymyksissä. Sopimuskomitean mukaaan EU rikkoo sopimusta, mutta unioni ei aio hyväksyä päätöstä.

Sanoilla on väliä

We are all immigrants -teksti seinässä

Sanoilla on väliä

Ääripäät ja tolkun ihmiset. Paperittomat ja laittomasti maassa oleskelevat siirtolaiset. Miksi turvapaikanhakijoista ja pakolaisista puhuminen on niin vaikeaa? Sanat ovat painavia, ja niiden merkitykset on tärkeä tiedostaa, kirjoittaa Kaisa Väkiparta.

Terrorismista vitsailu vei vankilaan Kamerunissa

Yaoundé, Kamerun

Terrorismista vitsailu vei vankilaan Kamerunissa

Kolme kamerunilaisopiskelijaa on virunut yli puolitoista vuotta vankilassa tekstiviestillä jaetun Boko Haram -vitsin takia. Ihmisoikeusjärjestöt ovat huolissaan maan kapenevasta sananvapaudesta.

Ilmastorahaa lahjoitettu nihkeästi

Viiden dollarin seteli

Ilmastorahaa lahjoitettu nihkeästi

Rikkaat maat ovat luvanneet nostaa tukensa ilmastonmuutoksen torjunnalle kehitysmaissa sataan miljardiin dollariin vuodessa. Rahaa on saatu kasaan vasta runsaat kymmenen miljardia dollaria.

Tilaa aihepiirin politiikka RSS-syöte