vesi ja viemäröinti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

vesi ja viemäröinti

Ratkaisuja vesipulaan: Chilen koulut keräävät sadevettä ja kierrättävät pesuvettä

Mies ja nainen tarkastelevat raakoja tomaatteja

Ratkaisuja vesipulaan: Chilen koulut keräävät sadevettä ja kierrättävät pesuvettä

Ovallen ja Rio Hurgadon kunnissa on kahdeksan vuoden aikana kierrätetty ainakin miljoona litraa niin sanottuja harmaita vesiä. Kierrätysvesi kastelee koulujen vihannes- ja hedelmäviljelmät.

Guatemalan syrjäseutujen kylät sähköistyvät – Alkuperäiskansat rakentavat omia vesivoimaloitaan

Mies vesialtaan äärellä

Guatemalan syrjäseutujen kylät sähköistyvät – Alkuperäiskansat rakentavat omia vesivoimaloitaan

Guatemalan syrjäseuduilla monet alkuperäiskansojen asuttamista alueista ovat edelleen sähköverkkojen ulkopuolella. Nyt kylät rakentavat omin voimin vesivoimaloita, ja saavat sähkönsä lisäksi halvemmalla kuin suurten sähköyhtiöiden asiakkaat.

Veden loppumisen täpärästi välttäneessä Kapkaupungissa kärsitään yhä vesipulasta

Viljelijä palstojensa keskellä Etelä-Afrikassa

Veden loppumisen täpärästi välttäneessä Kapkaupungissa kärsitään yhä vesipulasta

Kuivuus ja kehno suunnittelu ajoivat Kapkaupungin viime vuonna veden loppumisen partaalle. “Day Zero” eli päivä, jolloin hanat olisivat kuivuneet kokonaan, vältettiin, kun vettä alettiin säännöstellä ja käyttöä järkeistää. Kaupungin suurimman slummin kasvimailla vesipula on kuitenkin yhä tuttu ilmiö.

Raportti: Kolmannes maailman kouluista on ilman kunnollista vessaa

Lapsia jonossa puuvessaan

Raportti: Kolmannes maailman kouluista on ilman kunnollista vessaa

Noin 620 miljoonaa lasta käy koulua, jossa ei ole kunnollista vessaa, käy ilmi tuoreesta raportista. Huonoimmin menee Guinea-Bissaussa, jossa neljä koulua viidestä on ilman vessaa.

Limassa kaavaillaan aurinkosähkön hyödyntämistä, jotta köyhillekin saataisiin vettä

Perulaiset Yeffel Pedreros ja Freyre Pedraza vuorenrinteellä sijaitsevassa kylässä

Limassa kaavaillaan aurinkosähkön hyödyntämistä, jotta köyhillekin saataisiin vettä

Perun pääkaupungin vuorenrinteillä sijaitsee yli miljoonan asukkaan San Juan de Luriganchon alue. Ympäristöinsinööri Yeffel Pedreros suunnittelee hanketta, jossa asukkaille pumpattaisiin vettä aurinkosähköllä käyvien pumppujen avulla. Näin saataisiin toimitettua vettä ekologisella tavalla.

Monen Afrikan maan vesijärjestelmä on peräisin siirtomaa-ajalta – Miljoonat pienviljelijät joutuvat siksi käyttämään vettä ”laittomasti”

Vihreitä lehtikasveja pellolla, viljelijöitä

Monen Afrikan maan vesijärjestelmä on peräisin siirtomaa-ajalta – Miljoonat pienviljelijät joutuvat siksi käyttämään vettä ”laittomasti”

Uusi tutkimus kehottaa Afrikan maita uudistamaan vesijärjestelmänsä. Tällä hetkellä virallinen vedenkäyttöoikeus on usein vain suuryrityksillä ja monet pienviljelijät jäävät ilman.

Intia vakavan kuivumisen partaalla

Poika juo kaivosta roiskuvaa vettä

Intia vakavan kuivumisen partaalla

Intian vedentarpeen arvioidaan olevan vuonna 2030 kaksi kertaa suurempi kuin vettä on saatavissa. Jo nyt vedestä on pulaa ja se jakautuu epätasaisesti. Rikkailla on varaa hankkia pullovettä, köyhät joutuvat tappelemaan saadakseen vettä kunnan vesipisteestä.

Iran vesikriisistä vesivararikkoon

Urmia-suolajärvi Iranissa

Iran vesikriisistä vesivararikkoon

Enemmistö maailman väestöstä kärsii makeanvedenpuutteesta lähivuosikymmeninä. Ilmastonmuutoksesta ja huonosta vesipolitiikasta kärsivässä Iranissa tuhot saattavat olla jo peruuttamattomia, kirjoittaa Olli-Pekka Haavisto.

Tutkijat: Atollisaaret voivat muuttua asuinkelvottomiksi jo muutamassa vuosikymmenessä

Kivirakennuksen rauniot meren rannalla

Tutkijat: Atollisaaret voivat muuttua asuinkelvottomiksi jo muutamassa vuosikymmenessä

Mikäli kasvihuonekaasupäästöt pysyvät nykytasolla, merenpinnan nousu ja tulvat tuhoavat useimpien atollisaarten makeanveden varannot, varoittavat tutkijat.

Tilaa aihepiirin vesi ja viemäröinti RSS-syöte