siirtolaisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

siirtolaisuus

Vakava työhyväksikäyttö on totta myös Suomessa

Helsinki

Vakava työhyväksikäyttö on totta myös Suomessa

Vakavaa työhyväksikäyttöä esiintyy myös Suomessa, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa. Tapauksia yhdistävät usein samat piirteet, ja tietyt tekijät altistavat työhyväksikäytölle, kirjoittaa Ihmisoikeusliiton vaikuttamistyön päällikkö Milla Aaltonen.

Zimbabwe toivoo maasta muuttaneilta vetoapua kehitykseen

Zimbabwelaisia naisia

Zimbabwe toivoo maasta muuttaneilta vetoapua kehitykseen

Moni zimbabwelainen on muuttanut kotimaastaan huonon taloustilanteen takia. Siirtolaisten rahalähetyksillä on iso merkitys, mutta nyt heidän toivotaan investoivansa kotimaansa kehitykseen laajemminkin.

Vuoden kotoutumisteko -tunnustus leikkipuistojen ja kielenopiskelun yhdistäjälle

Maailmanpyörä Helsingissä

Vuoden kotoutumisteko -tunnustus leikkipuistojen ja kielenopiskelun yhdistäjälle

Suomen Pakolaisapu antaa tunnustuspalkinnon Kotoklubi Kaneli -toiminnalle, joka pyrkii etenkin kotona lapsen kanssa olevien maahanmuuttajavanhempien kotouttamiseen.

Yhdysvalloista karkotetut meksikolaiset palaavat tyhjän päälle

Ana Laura López auttaa siirtolaisia Meksikossa

Yhdysvalloista karkotetut meksikolaiset palaavat tyhjän päälle

Yhdysvallat on viime vuosina karkottanut yhä enemmän meksikolaisia siirtolaisia takaisin kotimaahan. Siirtotyöläiset hyödyttivät kumpaakin valtiota, mutta nyt karkotetuista ei pidä huolta kukaan. Meksikoon palaaville on tarjolla vain muovikassi.

Pakolaisille aletaan tarjota omakielistä opetusta suomalaisesta yhteiskunnasta

Maailmanpyörä Helsingissä

Pakolaisille aletaan tarjota omakielistä opetusta suomalaisesta yhteiskunnasta

Suomen Pakolaisavun mukaan omakielisestä yhteiskuntaopetuksesta pitäisi tehdä lakisääteistä, kuten Ruotsissa.

Vuosi New Yorkin julkilausumasta: Maailman pakolaiset tarvitsevat tekoja

Kreikkaan saapuneita siirtolaisia vuonna 2015

Vuosi New Yorkin julkilausumasta: Maailman pakolaiset tarvitsevat tekoja

New Yorkin julkilausuman tarkoituksena oli löytää inhimillinen ratkaisu pakolaistilanteeseen. Nyt, vuotta myöhemmin, julkilausuman tavoitteet eivät näy käytännössä, kirjoittaa Pakolaisavun asiantuntija Ida Schauman.

Pakolaisapu: Keskustalla ongelmalliset ehdot pakolaiskiintiön nostolle

Syyrian pakolaislapsia Azraqin pakolaisleirillä Jordaniassa

Pakolaisapu: Keskustalla ongelmalliset ehdot pakolaiskiintiön nostolle

Keskustan mukaan Suomen pakolaiskiintiötä voidaan nostaa, mutta Pakolaisavun mukaan puolueen ehdoilla siihen voi mennä vuosia.

EU:n uuden kehityspolitiikan pelätään sortuvan oman edun tavoitteluun

Syyrian pakolainen Irakissa

EU:n uuden kehityspolitiikan pelätään sortuvan oman edun tavoitteluun

EU:n uuden kehityspoliittisen linjauksen virallinen tavoite on köyhyyden poistaminen. Suomalaiset asiantuntijat kuitenkin pelkäävät, että kauniista sanoista huolimatta linjauksella ajetaan muutakin kuin köyhien asiaa.

Sanoilla on väliä

We are all immigrants -teksti seinässä

Sanoilla on väliä

Ääripäät ja tolkun ihmiset. Paperittomat ja laittomasti maassa oleskelevat siirtolaiset. Miksi turvapaikanhakijoista ja pakolaisista puhuminen on niin vaikeaa? Sanat ovat painavia, ja niiden merkitykset on tärkeä tiedostaa, kirjoittaa Kaisa Väkiparta.

Tilaa aihepiirin siirtolaisuus RSS-syöte