ruoka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ruoka

Isoäitien ruokaohjeet ja perinteiset menetelmät lievittävät nälkää Perussa, jossa lähes puolet väestöstä kärsii ruokapulasta

Nainen ojentaa kahta ruokakulhoa.

Isoäitien ruokaohjeet ja perinteiset menetelmät lievittävät nälkää Perussa, jossa lähes puolet väestöstä kärsii ruokapulasta

Nälästä kärsivien määrä on kasvanut Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla lähes 30 miljoonalla vain kahdessa vuodessa. Perussa tilannetta helpottavat naisviljelijöiden hyödyntämät perinteiset ruoka-aineet ja -menetelmät. Agronomin mukaan Andien alkuperäiskansojen ovat avainasemassa ruokaturvan parantamisessa.

Inflaation ja kasvavan köyhyyden pelätään johtavan levottomuuksiin Etelä-Afrikassa – ”Heillä on tunne, että heillä on oikeus ottaa se, mitä he tarvitsevat”

Roskakasoja mainoksen alla ostoskeskuksessa.

Inflaation ja kasvavan köyhyyden pelätään johtavan levottomuuksiin Etelä-Afrikassa – ”Heillä on tunne, että heillä on oikeus ottaa se, mitä he tarvitsevat”

Ruuan ja energian hinnan nousu Etelä-Afrikassa on johtanut siihen, että myös keski- ja hyvätuloisten täytyy rajoittaa kulutustaan. Köyhien olot ovat heikentyneet entisestään. Pahimmillaan voi syntyä kapina, jota valtion voi olla vaikea tukahduttaa, sanoo tutkija Johan Burger.

Tutkimus: Liha, riisi ja maitotuotteet ruokajärjestelmän suurimpia ilmastopäästöjen aiheuttajia

Pihvi ja ranskalaisia lautasella.

Tutkimus: Liha, riisi ja maitotuotteet ruokajärjestelmän suurimpia ilmastopäästöjen aiheuttajia

Uusi tutkimus nostaa esiin ruokajärjestelmän roolin kasvihuonekaasupäästöjen tuottajana. Suurin ongelma ovat metaanipäästöt, jota aiheuttavat etenkin karjantuotanto ja riisipellot.

Tartuntataudit leviävät kuivuuden koettelemassa Etiopiassa – Kolera ja tuhkarokko sairastuttavat etenkin lapsia

Nainen ja kaksi aasia hiekkaisessa maisemassa kaukaa kuvattuna.

Tartuntataudit leviävät kuivuuden koettelemassa Etiopiassa – Kolera ja tuhkarokko sairastuttavat etenkin lapsia

Viisi peräkkäistä epäonnistunutta sadekautta on johtanut siihen, että 12 miljoonaa etiopialaista kärsii nälästä. Nyt maassa leviävät kolera ja tuhkarokko, jotka tarttuvat herkästi nälän heikentämin ihmisiin.

Täysimittainen nälänhätä vältettiin Somaliassa, mutta vain toistaiseksi, sanoo YK – Tilanne yhä ”äärimmäisen hälyttävä”

Kolme lippua vierekkäin.

Täysimittainen nälänhätä vältettiin Somaliassa, mutta vain toistaiseksi, sanoo YK – Tilanne yhä ”äärimmäisen hälyttävä”

Miljoonat ihmiset kärsivät vakavasta ruokapulasta Somaliassa. YK:lta on vaadittu maahan nälänhätäjulistusta, sillä se herättää usein kansainvälisen huomion. Aihe on kuitenkin poliittisesti herkkä, eikä julistusta ole saatu aikaan. YK:n mukaan jo ensi keväänä osassa Somaliaa aliravitsemusluvut voivat taas olla nälänhädän luokkaa.

Avustusjärjestöt varoittavat ruokakriisistä Länsi- ja Keski-Afrikassa: Yli 35 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta

Vehnäntähkiä.

Avustusjärjestöt varoittavat ruokakriisistä Länsi- ja Keski-Afrikassa: Yli 35 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta

Muun muassa konfliktit, ruuan korkean hinta ja Ukrainan konfliktin talousvaikutukset ovat pahentaneet ruokapulaa Länsi- ja Keski-Afrikan maissa. Ensi vuonna nälkäisten määrä voi olla 48 miljoonaa, sanovat YK-järjestöt.

Afrikan sarven ruokakriisistä varoitettiin etukäteen, mutta nyt aikaa ennaltaehkäisyyn ei enää ole – Nälkäkuolemat ovat jo alkaneet, kertoo avustusjärjestö Planin asiantuntija Angela Muriithi

Nainen puolilähikuvassa.

Afrikan sarven ruokakriisistä varoitettiin etukäteen, mutta nyt aikaa ennaltaehkäisyyn ei enää ole – Nälkäkuolemat ovat jo alkaneet, kertoo avustusjärjestö Planin asiantuntija Angela Muriithi

YK, hallitukset ja avustusjärjestöt yrittävät pelastaa Afrikan sarven kuivuudesta kärsivissä maissa niin monta ihmishenkeä kuin mahdollista. Ruokapulan juuret ovat ilmastonmuutoksessa ja muissa globaaleissa kriiseissä, mutta jos siihen olisi reagoitu aiemmin, tilanne olisi nyt helpompi, sanoo Plan Internationalin itäisen ja eteläisen Afrikan aluejohtaja Angela Muriithi.

Tilaa aihepiirin ruoka RSS-syöte