ruoka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ruoka

Ilmastonmuutos vie afgaaniviljelijöiltä elinkeinon – Kuivuus ja vaihtelevat sääolosuhteet ovat vieneet monelta sadon ja karjan

Kolme afgaaniviljelijää kävelevät poispäin hiekkatiellä kuokat selällään.

Ilmastonmuutos vie afgaaniviljelijöiltä elinkeinon – Kuivuus ja vaihtelevat sääolosuhteet ovat vieneet monelta sadon ja karjan

Kuivuus on vienyt monelta Afganistanin viljelijältä sadon, karjan ja mahdollisuuden elää tilallaan. Osalle afgaaneja ilmastonmuutos näyttäytyy poikkeuksellisen kylminä ja karuina talvina. Afganistan on yksi eniten ilmastonmuutoksen seurauksista kärsiviä maita maailmassa.

Maailman terveysjärjestö: Tupakanviljelyn loputtava, ruokaa tilalle

Pieni talo ja viljelmä.

Maailman terveysjärjestö: Tupakanviljelyn loputtava, ruokaa tilalle

Nälkäisten määrä on viime vuosina kasvanut, mutta yli kolme miljoonaa hehtaaria hedelmällistä maata on yhä tupakkaviljelminä. Viljelijöiden on kuitenkin vaikea vaihtaa alaa, sillä moni on ylivelkaantunut.

Tutkimus: ”Viidakkoliha” levittää tartuntatauteja, mutta moni syö sitä riskeistä piittaamatta

Antilooppi pellolla.

Tutkimus: ”Viidakkoliha” levittää tartuntatauteja, mutta moni syö sitä riskeistä piittaamatta

Esimerkiksi ebola, hiv ja koronavirus ovat todennäköisesti peräisin eläimistä. Tansaniassa ja Keniassa tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset kuluttavat niin sanottua viidakkolihaa, vaikka tietävät sen vaaroista. Monelle se on tärkeä proteiininlähde.

Kuivuudesta kärsivään Afrikan sarveen saatiin viimein sadetta – Nyt uhkana ovat tulvat ja edessä hidas toipuminen

Kaksi lasta ja äiti.

Kuivuudesta kärsivään Afrikan sarveen saatiin viimein sadetta – Nyt uhkana ovat tulvat ja edessä hidas toipuminen

Yli 43 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä Etiopiassa, Somaliassa ja Keniassa. Tänä keväänä on pitkästä aikaa saatu sadetta, mutta kriisistä toipuminen kestää pitkään ja voi jäädä kesken, kun seuraava kriisi taas alkaa.

Ruokakriisissä olevien määrä kasvoi yli neljännesmiljardiin – Taloudelliset tekijät nyt konflikteja yleisempi syy kriiseihin

Nainen vesikanisterin kera hataran asumuksen edustalla.

Ruokakriisissä olevien määrä kasvoi yli neljännesmiljardiin – Taloudelliset tekijät nyt konflikteja yleisempi syy kriiseihin

Etenkin Ukrainan sota on vaikuttanut köyhien maiden talouteen ja sitä kautta ruokaturvaan, käy ilmi tuoreesta ruokakriisiraportista. Yli 40 prosenttia kriisitason nälästä kärsivistä elää vain viidessä maassa.

Isoäitien ruokaohjeet ja perinteiset menetelmät lievittävät nälkää Perussa, jossa lähes puolet väestöstä kärsii ruokapulasta

Nainen ojentaa kahta ruokakulhoa.

Isoäitien ruokaohjeet ja perinteiset menetelmät lievittävät nälkää Perussa, jossa lähes puolet väestöstä kärsii ruokapulasta

Nälästä kärsivien määrä on kasvanut Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla lähes 30 miljoonalla vain kahdessa vuodessa. Perussa tilannetta helpottavat naisviljelijöiden hyödyntämät perinteiset ruoka-aineet ja -menetelmät. Agronomin mukaan Andien alkuperäiskansojen ovat avainasemassa ruokaturvan parantamisessa.

Inflaation ja kasvavan köyhyyden pelätään johtavan levottomuuksiin Etelä-Afrikassa – ”Heillä on tunne, että heillä on oikeus ottaa se, mitä he tarvitsevat”

Roskakasoja mainoksen alla ostoskeskuksessa.

Inflaation ja kasvavan köyhyyden pelätään johtavan levottomuuksiin Etelä-Afrikassa – ”Heillä on tunne, että heillä on oikeus ottaa se, mitä he tarvitsevat”

Ruuan ja energian hinnan nousu Etelä-Afrikassa on johtanut siihen, että myös keski- ja hyvätuloisten täytyy rajoittaa kulutustaan. Köyhien olot ovat heikentyneet entisestään. Pahimmillaan voi syntyä kapina, jota valtion voi olla vaikea tukahduttaa, sanoo tutkija Johan Burger.

Tutkimus: Liha, riisi ja maitotuotteet ruokajärjestelmän suurimpia ilmastopäästöjen aiheuttajia

Pihvi ja ranskalaisia lautasella.

Tutkimus: Liha, riisi ja maitotuotteet ruokajärjestelmän suurimpia ilmastopäästöjen aiheuttajia

Uusi tutkimus nostaa esiin ruokajärjestelmän roolin kasvihuonekaasupäästöjen tuottajana. Suurin ongelma ovat metaanipäästöt, jota aiheuttavat etenkin karjantuotanto ja riisipellot.

Tilaa aihepiirin ruoka RSS-syöte