pakolaiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

pakolaiset

Joka kymmenes Syyriassa paenneista palasi kotiin

Kolme naista ja pieni poika kävelevät Aleppon raunioiden keskellä.

Joka kymmenes Syyriassa paenneista palasi kotiin

Moni palaa suojellakseen omaisuuttaan ja uskoo, että taloudellinen tilanne on kotimaassa parantunut. Kotiinpalaajia on edelleen vähemmän kuin niitä, jotka joutuvat pakenemaan.

Humanitaarinen työ yhä vaarallisempaa – paikalliset työntekijät kärsivät eniten

Avustustyöntekijät purkavat laatikoita pakolaisleirillä Etelä-Sudanissa.

Humanitaarinen työ yhä vaarallisempaa – paikalliset työntekijät kärsivät eniten

Humanitaarisiin operaatioihin kohdistui viime vuonna 158 iskua, joissa sai surmansa 101 avustustyöntekijää. Iskujen kuolonuhrien määrä nousi hieman edellisvuodesta.

Yli 9 miljoonaa uutta maansisäistä pakolaista jo tänä vuonna

Kaksi kongolaista pakolaisnaista pakolaisleirin edustalla.

Yli 9 miljoonaa uutta maansisäistä pakolaista jo tänä vuonna

Suurin osa maailman pakolaisista pakenee kotimaansa sisällä. Konfliktit, väkivalta ja luonnonkatastrofit ajavat ihmisiä kodeistaan.

Yli puoli miljoonaa lasta tarvitsee apua Libyassa

Lapset vilkuttavat avustushelikopterille Libyassa.

Yli puoli miljoonaa lasta tarvitsee apua Libyassa

Lapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa Libyan poliittisessa kaaoksessa. Pelkästään maan sisäisiä pakolaislapsia on 80 000. Moni heistä kokee väkivaltaa ja hyväksikäyttöä.

Saharan salakuljettajat siirtyvät yhä vaarallisemmille reiteille

Agadezin kaupunki Nigerissä

Saharan salakuljettajat siirtyvät yhä vaarallisemmille reiteille

EU:n ja Nigerin viranomaisten vastatoimet ovat saaneet salakuljettajat siirtämään reittejään, varoittaa kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö.

Osa Välimerellä toimivista järjestöistä kieltäytyy noudattamasta Italian uutta ohjesääntöä

Siirtolaisia saapumassa Sisiliaan

Osa Välimerellä toimivista järjestöistä kieltäytyy noudattamasta Italian uutta ohjesääntöä

Muun muassa Lääkärit ilman rajoja on ilmoittanut, ettei se suostu sääntöihin, joiden mukaan siirtolaisia mereltä pelastavien järjestöjen on esimerkiksi päästettävä tarvittaessa poliisit aluksille.

Italiaan saapuvien siirtolaisten joukossa yhä enemmän ihmiskaupan uhreja

Punaisen Ristin työntekijöitä ja siirtolaisia Sisilian Cataniassa vuonna 2015.

Italiaan saapuvien siirtolaisten joukossa yhä enemmän ihmiskaupan uhreja

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön mukaan jopa 80 prosenttia Nigeriasta Italiaan saapuvista naisista on potentiaalisia seksuaalisen riiston uhreja.

Tutkimus: Afrikan pakolaislapsille Eurooppa ei ole ensisijainen määränpää

Somaliasta paenneet lapset potkivat palloa Etiopiassa

Tutkimus: Afrikan pakolaislapsille Eurooppa ei ole ensisijainen määränpää

Suurin osa Afrikasta Eurooppaan saapuneista lapsista ei ajattele päätyvänsä Eurooppaan. Väkivalta naapurimaissa saa heidät kuitenkin jatkamaan matkaa. Lähi-idästä saapuvien toiveena on hyvä koulutus, mutta määränpäässä haaveet rikkoutuvat.

Väli-Amerikan hallitukset tukevat Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa

Salvadorilaisia pakolaisia astuu bussista ulos peitetyin kasvoin.

Väli-Amerikan hallitukset tukevat Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puheet muurista ovat tähän mennessä rajoittuneet sotilaallisen rajavalvonnan lisäämiseen. Samanlaisia sotilaallisia muureja löytyy kuitenkin myös Väli-Amerikan maista.

Tilaa aihepiirin pakolaiset RSS-syöte