lapset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

lapset

Pygmilasten koulu jää usein kesken

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Pygmilasten koulu jää usein kesken

Baka-pygmien lasten koulutie katkeaa yleensä varhain, sillä vanhempien mielestä metsä on keräilijäkansalle paras opinahjo.

15-vuotias sisupussi pelastui lapsiavioliitolta

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

15-vuotias sisupussi pelastui lapsiavioliitolta

Lapsiavioliittoja vastustavat nuoret saivat bangladeshilaisen Shampan vanhemmat vakuutettua, että tytön koulunkäyntiin kannattaa satsata.

Unelma-ammattina maanviljelijä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Unelma-ammattina maanviljelijä

Hondurasin syrjäkylien koululaiset kasvattavat kouluruokansa itse. Oma koulupuutarha on kohentanut lasten ravitsemuksen lisäksi heidän perheidensä elämää.

Järjestöt: El Niño lisännyt lapsityötä eteläisessä Afrikassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Järjestöt: El Niño lisännyt lapsityötä eteläisessä Afrikassa

Asiantuntijaraportin mukaan etenkin monet pojat ovat joutuneet töihin ruokapulan vuoksi.

Bangladeshilaistytöt tahtovat kouluun, eivät naimisiin

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Bangladeshilaistytöt tahtovat kouluun, eivät naimisiin

Asiantuntijan mukaan Bangladeshin kirous ovat uskomukset, jotka saavat vanhemmat pitämään tyttäriään rasitteena.

Koulutus vähentää lapsikuolleisuutta

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Koulutus vähentää lapsikuolleisuutta

Jos Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa jokainen äiti saisi vähintään toisen asteen koulutuksen, lapsikuolemien määrä vähenisi noin 1,5 miljoonalla vuodessa, arvioi Unicef.

Syyrian pakolaislasten koulutusta paikataan tv-opetuksella

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Syyrian pakolaislasten koulutusta paikataan tv-opetuksella

Pakolaisleireilläkin ihmisten ensimmäinen ostos on usein satelliittilautanen, joten tv voi tarjota viihteen lisäksi lapsille myös oppia, uskoo SAT-7-tv-yhtiön johtaja Rita El Mounayer.

Selvitys: Aasian tehtaiden tarkastajat löytävät usein lapsityöläisiä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Selvitys: Aasian tehtaiden tarkastajat löytävät usein lapsityöläisiä

Lähes kaksi kolmasosaa auditoijista eli tehtaille tarkastuksia tekevistä löytää merkkejä lapsityövoimasta, käy ilmi tutkimuksesta.

Tilaa aihepiirin lapset RSS-syöte