kehitysyhteistyö | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

kehitysyhteistyö

Rikkaat maat antoivat taas ennätysmäärän kehitysapua – Ukrainaan ja Palestiinaan yhä enemmän tukea

Lapsi piirtämässä.

Rikkaat maat antoivat taas ennätysmäärän kehitysapua – Ukrainaan ja Palestiinaan yhä enemmän tukea

Virallista kehitysapua annettiin viime vuonna yli 200 miljardia euroa. Harva maa kuitenkaan saavutti tavoitetta ohjata 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysapuun.

Naiset ovat vaarassa jäädä digitalisoituvan työelämän ulkopuolelle – Innovaatiokeskukset kannustavat tyttöjä teknologian pariin Ugandassa

Lapsia tietokoneiden ääressä.

Naiset ovat vaarassa jäädä digitalisoituvan työelämän ulkopuolelle – Innovaatiokeskukset kannustavat tyttöjä teknologian pariin Ugandassa

90 prosenttia lähitulevaisuuden työpaikoista vaatii digitaitoja, mutta etenkään matalan tulotason maissa naisilla ei aina ole mahdollisuuksia kehittää taitojaan. Ugandassa ongelmaa korjataan innovaatiokeskusten avulla, Suomessa parannetaan maahanmuuttajien digipalveluita.

Ulkoministeriön Palestiina-selvitys: Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja ei ole päätynyt terroristisille järjestöille

Kultakupolinen moskeija.

Ulkoministeriön Palestiina-selvitys: Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja ei ole päätynyt terroristisille järjestöille

Suomi tukee muun muassa Palestiinalaisalueen opetussektoria sekä järjestöjen hankkeita. Tuoreen selvityksen mukaan apua ei ole ohjautunut väärään paikkaan ja riskienhallintamekanismit ovat olleet riittäviä.

Selvitys: EU:n Palestiina-apu ei ole mennyt vääriin tarkoituksiin

EU-lippuja rakennuksen edessä.

Selvitys: EU:n Palestiina-apu ei ole mennyt vääriin tarkoituksiin

EU:n kehitysyhteistyövaroja ei ole käytetty väärin Palestiinassa, vahvistaa komission selvitys. Kontrollimekanismeja aiotaan kuitenkin tiukentaa.

Suomi – ethän käännä selkääsi maailmalle kun globaalia vastuunkantoa tarvitaan erityisen paljon?

Puheenvuoro-banneri, jossa naisen kuva.

Suomi – ethän käännä selkääsi maailmalle kun globaalia vastuunkantoa tarvitaan erityisen paljon?

Suomen hallitusohjelmassa suunnitellaan leikkauksia kehitysyhteistyöhön juuri, kun tarve työlle on noussut ennätyskorkealle. Samaan aikaan suurin osa suomalaisista näkee kehitysyhteistyön arvon ja suhtautuu työhön positiivisesti, kirjoittaa Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Anu Liisanantti.

Raportti: Yli viidennes EU-maiden kehitysavusta ei oikeastaan ole apua

Eu-lippuja ikkunanpokien takana

Raportti: Yli viidennes EU-maiden kehitysavusta ei oikeastaan ole apua

EU-maat raportoivat muun muassa pakolaiskuluja kehitysavuksi. Se vääristää kuvaa siitä, kuinka paljon apua oikeastaan annetaan, moittii järjestö.

Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo: Palestiinan avun jäädyttäminen olisi lyhytnäköistä

Betonimuuri, jossa maalaus.

Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo: Palestiinan avun jäädyttäminen olisi lyhytnäköistä

Saksa ja Itävalta ovat jäädyttäneet tukensa Palestiinalaisalueelle. Fingo muistuttaa, että jos Suomi lakkauttaa tukensa, siitä kärsivät eniten siviilit.

Järjestö kritisoi EU:ta kehitysapurahojen käyttämisestä siirtolaisuuden torjuntaan

Eu:n lippuja suuren rakennuksen edustalla

Järjestö kritisoi EU:ta kehitysapurahojen käyttämisestä siirtolaisuuden torjuntaan

EU käyttää apua siirtolaisuuden pysäyttämiseen Nigerissä, Libyassa ja Tunisiassa sen sijaan, että se yrittäisi pysäyttää köyhyyden, kritisoi Oxfam. Sen mukaan EU saattaa rikkoa sekä omia sääntöjään että OECD:n ohjeita.

Tilaa aihepiirin kehitysyhteistyö RSS-syöte