eriarvoisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

eriarvoisuus

Raportti: Koronapandemian aikana suosittiin rikkaita ja leikattiin julkisista palveluista – ”Meidän täytyy herätä ja ottaa oppia”

Koronarokotekyltti.

Raportti: Koronapandemian aikana suosittiin rikkaita ja leikattiin julkisista palveluista – ”Meidän täytyy herätä ja ottaa oppia”

Järjestöt muistuttavat, että vuoden 1918 espanjantautiepidemian, 1930-luvun laman ja toisen maailmansodan jälkeen monet rikkaat maat korottivat rikkaiden veroja ja ottivat käyttöön yritysveroja. Näin ei tehty koronapandemian aikana. ”Eriarvoisuus on poliittinen valinta”, sanoo Development Finance Internationalin johtaja Matthew Martin.

Vaikeat elinolosuhteet näkyvät Zimbabwessa vanhusten tylynä kohteluna – ”Vanhojen ihmisten syyksi pannaan kaikki mahdolliset vitsaukset”

Nainen puolilähikuvassa.

Vaikeat elinolosuhteet näkyvät Zimbabwessa vanhusten tylynä kohteluna – ”Vanhojen ihmisten syyksi pannaan kaikki mahdolliset vitsaukset”

Vanhuksia saatetaan syyttää noituudesta, ja he kokevat niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Talouskriisin jatkuvasti kurittamassa maassa vanhukset koetaan usein taakaksi.

YK:n kehitysohjelma: Viime vuosien kriisit ovat ”pysäyttäneet” kehityksen

Vesikuplia sisältävä kirkas pallo kädessä.

YK:n kehitysohjelma: Viime vuosien kriisit ovat ”pysäyttäneet” kehityksen

Epävarma maailmantilanne ruokkii polarisaatiota, ja se näkyy siinä, että maailman inhimillinen kehitys on mennyt taaksepäin. Nyt ollaan vuoden 2016 tasolla, mutta pahempaa on edessä, jos suunta ei muutu, sanoo YK:n kehitysohjelma tuoreessa raportissaan.

Kenialaiset haastoivat Ison-Britannian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen siirtomaa-ajan rikoksista

Vihreitä kasveja pellolla.

Kenialaiset haastoivat Ison-Britannian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen siirtomaa-ajan rikoksista

Brittiarmeija ajoi kipsigis- ja talaikansat näiden esi-isien mailta teeplantaasien tieltä. Nyt Britannialta vaaditaan korvauksia.

Eriarvoistuminen ja nälänhätien lisääntyminen ovat sytykkeitä seuraaville konflikteille

Puheenvuori-banneri, Mimosa Hedberg ja Niko Humalisto

Eriarvoistuminen ja nälänhätien lisääntyminen ovat sytykkeitä seuraaville konflikteille

On tärkeää seurata tarkasti mitä tapahtuu Ukrainassa, mutta myös mitä tapahtuu sen ulkopuolella. Nopea eriarvoistuminen ja nälänhätien lisääntyminen maailmassa ovat sytykkeitä seuraaville maailmantaloutta heiluttaville konflikteille, kirjoittavat Suomen Lähetysseuran Mimosa Hedberg ja Niko Humalisto.

Antaa eliitin päättää – Kansan jakautuminen uhkaa suomalaista demokratiaa

Huppariin pukeutunut henkilö seisoo tiiliseinän edessä, selkä kameraan päin.

Antaa eliitin päättää – Kansan jakautuminen uhkaa suomalaista demokratiaa

Äänestysprosentti laskee, valta keskittyy eliitille ja kansalaisten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa murenee. Suomessa moni kääntää nyt selkänsä politiikalle eikä syyttä. Miten suomalaisten luottamus demokratiaan palautetaan?

Koulujen demokratiakasvatuksessa on eroja – Eriytyminen uhkaa nuorten yhdenvertaisuutta

Oppilaat viittaavat koululuokassa.

Koulujen demokratiakasvatuksessa on eroja – Eriytyminen uhkaa nuorten yhdenvertaisuutta

Peruskoulun tulisi valmistaa koululaiset aktiivisiksi kansalaisiksi. Opetussuunnitelman tavoitteiden toteutuminen on paljon kiinni yksittäisisten koulujen ja opettajien panostuksista. Asuinalueiden ja koulujen eriytyminen uhkaa demokratiakasvatuksen tavoitteita.

Koronapandemia on kärjistänyt eriarvoisuutta – Miesten kuolleisuus on suurempaa, mutta naiset kärsivät taloudellisesti

Joukko värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita naisia jonottamassa, taustalla kerrostaloja.

Koronapandemia on kärjistänyt eriarvoisuutta – Miesten kuolleisuus on suurempaa, mutta naiset kärsivät taloudellisesti

Koronapandemia on koetellut koko maailmaa, mutta ei kuitenkaan tasapuolisesti. Punaisen Ristin raportin mukaan etenkin naiset, kaupungeissa asuvat ja siirtolaiset ovat kärsineet pandemian sosioekonomisista vaikutuksista.

Tilaa aihepiirin eriarvoisuus RSS-syöte