avustustyö | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

avustustyö

Rahoitusvaikeuksissa oleva Maailman ruokaohjelma leikkaa ruoka-apuaan – Pelkona on syöksykierre, jossa nälkäisten määrä vain kasvaa

Mies kantaa säkkiä, ympärillä muita ihmisiä.

Rahoitusvaikeuksissa oleva Maailman ruokaohjelma leikkaa ruoka-apuaan – Pelkona on syöksykierre, jossa nälkäisten määrä vain kasvaa

Maailman ruokaohjelma odottaa saavansa tänä vuonna neljä miljardia dollaria vähemmän rahoitusta kuin edellisvuonna. Syynä on Yhdysvaltain lahjoitusten väheneminen, mutta todellinen ongelma on syvemmällä: avun tarpeessa olevia on jo vuosien ajan ollut enemmän kuin rahaa on tarjolla.

Kehitysyhteistyön seksuaalisen väkivallan nollatoleranssin synkkä historia – ja valoisampi tulevaisuus?

Nainen bannerissa puolilähikuvassa ja teksti Kolumni.

Kehitysyhteistyön seksuaalisen väkivallan nollatoleranssin synkkä historia – ja valoisampi tulevaisuus?

Kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun historia on täynnä räikeitä esimerkkejä naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Osa rikollisista etsiytyy tietoisesti haavoittuvien ihmisten pariin. Nyt kansainvälinen yhteisö on kuitenkin paremmin hereillä kuin vielä 15 vuotta sitten, kirjoittaa tasa-arvoasiantuntija Elina Nikulainen.

Marokon maanjäristys vaikuttanut satojen tuhansien elämään – Avustustoimien hitaudesta kritiikkiä

Punainen lippu, jossa vihreä tähti. Taustalla rakennus.

Marokon maanjäristys vaikuttanut satojen tuhansien elämään – Avustustoimien hitaudesta kritiikkiä

Marokko on hyväksynyt hitaasti apua perjantain tuhoisen maanjäristyksen uhreille. Kuolleita on yli 2 100, ja määrän pelätään vielä kasvavan.

Sudanin väkivaltaa paennut jo yli 4,5 miljoonaa ihmistä – Avustusjärjestö varoittaa yhä lähenevästä nälänhädästä

Ihmisiä istumassa puiden varjossa.

Sudanin väkivaltaa paennut jo yli 4,5 miljoonaa ihmistä – Avustusjärjestö varoittaa yhä lähenevästä nälänhädästä

Terveyspalvelut ovat monin paikoin lähes tuhoutuneet Sudanissa, jossa on taisteltu keväästä alkaen. Avustusjärjestöt pelkäävät tartuntatautien leviämistä ja nälänhätää. Noin 20,3 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta.

Vuodesta on tulossa avustustyöntekijöille synkkä: Väkivalta kasvaa Etelä-Sudanissa ja Sudanissa

Sinisiä lappuja ilmoitusseinällä.

Vuodesta on tulossa avustustyöntekijöille synkkä: Väkivalta kasvaa Etelä-Sudanissa ja Sudanissa

Etelä-Sudan oli viime vuonna maailman vaarallisin maa avustustyöntekijöille, käy ilmi tuoreista tilastoista. Myös kuluva vuosi on ollut väkivaltainen. Yhteensä jo 62 avustustyöntekijää on tapettu ympäri maailman.

Miljoonat tarvitsevat edelleen apua Syyrian maanjäristysalueilla – YK ja Syyrian hallinto pääsivät viimein sopuun rajanylityspaikan avaamisesta

Kaksi ihmistä raunioiden edustalla.

Miljoonat tarvitsevat edelleen apua Syyrian maanjäristysalueilla – YK ja Syyrian hallinto pääsivät viimein sopuun rajanylityspaikan avaamisesta

Venäjä esti heinäkuussa veto-oikeudellaan Turkin ja Syyrian välisen rajanylityspaikan käytön jatkamisen, jonka kautta maanjäristyksen tuhoista yhä kärsivään Luoteis-Syyriaan on toimitettu apua. Nyt rajanylityspaikka on taas auki, mutta avustusjärjestöt pelkäävät, että Syyrian hallinto vaikeuttaa avun perillemenoa.

Tilaa aihepiirin avustustyö RSS-syöte