avustustyö | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

avustustyö

Etelä-Sudanissa oli alkuvuonna ainakin 415 väkivaltaista yhteenottoa – Nyt moni pakenee myös tulvia

Ihmisiä laivassa.

Etelä-Sudanissa oli alkuvuonna ainakin 415 väkivaltaista yhteenottoa – Nyt moni pakenee myös tulvia

Koronapandemia on vain yksi onnettomuus monien joukossa Etelä-Sudanissa, jossa yhteisöjen välinen väkivalta ja pakolaisuus ovat aiheuttaneet vakavan terveyskriisin. Tartuntataudit leviävät ja myös koroonisiin sairauksiin on vaikea saada hoitoa.

Ruokapula uhkaa yli puolta libanonilaisista – Räjähdys ajoi jo ennestään hauraan ruokajärjestelmän kriisiin

Sementtirojua ja koju raunioituneen rakennuksen vieressä.

Ruokapula uhkaa yli puolta libanonilaisista – Räjähdys ajoi jo ennestään hauraan ruokajärjestelmän kriisiin

Libanon tuo maahan 85 prosenttia ruuastaan. Nyt ruoka uhkaa loppua, sillä suurin osa on tullut maahan räjähdyksessä tuhoutuneen Beirutin sataman kautta. Samaan aikaan avustusrahasta on pulaa.

Tulvat ovat vieneet kodin 300 000 ihmiseltä Jemenissä – Samaan aikaan avustusvarat uhkaavat loppua

Mies puolilähikuvassa YK:n logo taustallaan.

Tulvat ovat vieneet kodin 300 000 ihmiseltä Jemenissä – Samaan aikaan avustusvarat uhkaavat loppua

Konfliktin aiheuttaman humanitaarisen kriisin lisäksi Jemeniä piinaavat nyt myös tulvat. Tulvista kärsivien joukossa on niitä, jotka ovat jo aiemmin joutuneet pakenemaan konfliktin takia, ja hätäaputarvikkeet ovat loppumassa vain viikkojen sisällä.

Burkina Fason konflikti kiihtyy, paenneiden määrä nousi yli miljoonaan – ”Tappavin epidemia on nyt laajalle levinnyt väkivalta siviilejä vastaan”

Puna-vihreä Burkina Fason lippu lipputangossa.

Burkina Fason konflikti kiihtyy, paenneiden määrä nousi yli miljoonaan – ”Tappavin epidemia on nyt laajalle levinnyt väkivalta siviilejä vastaan”

Burkina Fasossa on meneillään maailman nopeimmin kasvava humanitaarinen kriisi. Aseellisten ryhmien taistelut ovat pakottaneet ihmiset liikkeelle. Pakolaisia vastaanottavat yhteisöt ovat murtumispisteessä, varoittaa YK:n pakolaisjärjestö.

Koronapandemia vaikeuttaa humanitaarisen avun toimittamista – Väkivaltaa kohdistetaan myös koronatyöntekijöihin

Kaksi miestä, joista toisella kasvomaski, seisoo nilkkoja myöden tulvavedessä, taustalla hökkeleitä.

Koronapandemia vaikeuttaa humanitaarisen avun toimittamista – Väkivaltaa kohdistetaan myös koronatyöntekijöihin

Koronaviruksen vuoksi apukuljetukset ja avustustyöntekijöiden liikkuminen on hankaloitunut ja avun toimittamisen hinta on noussut, kerrottiin ulkoministeriön ja suomalaisjärjestöjen seminaarissa tänään.

Meksiko on noussut yhdeksi pahimmista koronakriisimaista – ”Kaikki kollegat tunsivat jonkun, joka on kriittisessä tilassa tai kuollut”, kertoo avustustyöntekijä Julian Blom

Mies puolilähikuvassa kallioiden edustalla.

Meksiko on noussut yhdeksi pahimmista koronakriisimaista – ”Kaikki kollegat tunsivat jonkun, joka on kriittisessä tilassa tai kuollut”, kertoo avustustyöntekijä Julian Blom

Koronaan on kuollut Meksikossa yli 50 000 ihmistä. Suomalainen Julian Blom työskenteli Lääkärit ilman rajoja -järjestön koronahoitokeskuksessa maan pohjoisrajalla. ”Suomessa on aika hyvä tilanne, eikä täällä oikein ymmärretä, mihin se voi pahimmillaan johtaa. Ei Meksikossakaan ymmärretty ennen kuin tilanne sitten oli päällä”, hän toteaa.

Tilaa aihepiirin avustustyö RSS-syöte