ihmisoikeudet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ihmisoikeudet

Afrikkalaistaustaiset kotiapulaiset kärsivät ihmiskaupasta Lähi-idässä – Koronaviruksen vuoksi moni on nyt loukussa

Vaaleansiniset kumihansikkaat tiskialtaan reunalla.

Afrikkalaistaustaiset kotiapulaiset kärsivät ihmiskaupasta Lähi-idässä – Koronaviruksen vuoksi moni on nyt loukussa

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa työskentelee joukoittain afrikkalaisnaisia kotiapulaisina surkeassa asemassa. Heidän oikeuksiensa puolustaminen ei saa jäädä koronaviruksen aiheuttaman globaalin talouskriisin varjoon, kirjoittaa Salaado Qasim.

Raportti: Työntekijöiden oikeuksia poljetaan yhä enemmän – Uusi trendi on ay-johtajien tarkkailu

Miehiä kantamassa koreja päänsä päällä.

Raportti: Työntekijöiden oikeuksia poljetaan yhä enemmän – Uusi trendi on ay-johtajien tarkkailu

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön ITUCin mukaan työntekijöiden oikeudet ovat heikoimmalla tolalla sen jälkeen, kun se alkoi julkaista vuotuista katsausta vuonna 2014. Lähes kolme neljäsosaa tutkituista maista muun muassa rajoittaa oikeutta liittyä ammattiliittoon.

Amnesty: Koronapandemia nosti vähemmistöt poliisin silmätikuksi ympäri Eurooppaa

Puhujanpöntössä oleva kyltti, jossa lukee stay at home.

Amnesty: Koronapandemia nosti vähemmistöt poliisin silmätikuksi ympäri Eurooppaa

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn raportin mukaan koronapandemia on paljastanut, miten järjestelmällistä ja laajaa poliisin rasismi Euroopassa on.

Black Lives Matter -liike ravistelee myös järjestömaailmaa – Women Deliver -tasa-arvojärjestön työntekijät kertovat ”toksisesta” rasismin kulttuurista

Mielenosoittaja, jonka hengityssuojaimessa lukee Racism is a virus.

Black Lives Matter -liike ravistelee myös järjestömaailmaa – Women Deliver -tasa-arvojärjestön työntekijät kertovat ”toksisesta” rasismin kulttuurista

Rasismin vastainen kuohunta on lisännyt vaatimuksia siitä, että myös järjestöt tarkastelevat toimintaansa liittyviä rasismia. ”Vaikka haluaisimmekin ajatella, että olemme hyviä ihmisiä työmme luonteen vuoksi, humanitarismi ei estä meitä ilmaisemasta rasismia. Monella tavoin se voimistaa sitä”, kirjoittaa rasismia YK:ssa kokenut Corinne Gray.

Nicolás Maduron johtama Venezuela on täydessä humanitaarisessa kriisissä – ”Taloudellisesti ja sosiaalisesti maa on jo romahtanut”

Mies puolilähikuvassa.

Nicolás Maduron johtama Venezuela on täydessä humanitaarisessa kriisissä – ”Taloudellisesti ja sosiaalisesti maa on jo romahtanut”

Unohdetut kriisit -sarjamme toinen osa kertoo Venezuelasta, jossa talousongelmat ja huono hallinto ovat johtaneet yhteen maailman pahimmista ruokakriiseistä. Diktaattorin ottein hallitsevan presidentti Maduron vallasta hyötyvät ainakin Venezuelan armeija, Venäjä, Kiina ja Kuuba, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mikael Wigell.

YK:n pääsihteerille sataa kritiikkiä – Jemeniä pommittava, Saudi-Arabian johtama liittouma on poistettu lapsen oikeuksien rikkojien ”häpeälistalta”

YK:n pääsihteeri pöydän takana, vieressä YK:n lippu.

YK:n pääsihteerille sataa kritiikkiä – Jemeniä pommittava, Saudi-Arabian johtama liittouma on poistettu lapsen oikeuksien rikkojien ”häpeälistalta”

YK:n vuotuinen lapsen oikeuksien rikkojien häpeälista herättää pahennusta, sillä Saudi-Arabian johtama liittouma on jälleen poistettu siltä. ”On ilmeistä, että toiset maat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”, toteaa kansainvälisen Pelastakaa Lapset -järjestön pääsihteeri Inger Ashing.

Amnesty: Jalkapallon MM-kisojen stadionin rakentajat kuukausia ilman palkkaa Qatarissa

Rakenteilla oleva stadion ja nostureita.

Amnesty: Jalkapallon MM-kisojen stadionin rakentajat kuukausia ilman palkkaa Qatarissa

Qatarin jalkapallon MM-kisojen rakentajien työolot ovat edelleen huonot. “Jos Fifa olisi viimeisen kymmenen vuoden aikana käyttänyt vaikutusvaltaansa ja vaatinut MM-kisajärjestäjiltä vastuullisuutta, emme kuulisi samoja tarinoita työntekijöiden hyväksikäytöstä yhä uudelleen ja uudelleen”, toteaa Amnestyn asiantuntija Steve Cockburn.

George Floydin murha lyömäaseena Zimbabwen ja Yhdysvaltain sanasodassa

Kaksi kasvosuojaimin suojautunutta mielenosoittajaa, joilla "Free water" -tekstillä varustetut kyltit.

George Floydin murha lyömäaseena Zimbabwen ja Yhdysvaltain sanasodassa

Yhdysvaltain ja Zimbabwen välit ovat olleet kireät Zimbabwen edesmenneen presidentti Robert Mugaben ajoista lähtien. Viime aikoina kiistaa ovat aiheuttaneet mielenosoitukset ja niiden väkivaltainen tukahduttaminen molemmissa maissa.

Kritiikki poliisiväkivaltaa vastaan kasvaa myös Keniassa – Poliisin epäillään tappaneen 15 ihmistä koronaeristyksen aikana

Maskein suojautuneet ihmiset istuvat pienen välimatkan päässä toisistaan edessään vihannes- tai lehtikasoja.

Kritiikki poliisiväkivaltaa vastaan kasvaa myös Keniassa – Poliisin epäillään tappaneen 15 ihmistä koronaeristyksen aikana

Kenian poliisi on valvonut kovin ottein koronaeristyksen noudattamista. Pahimmillaan jotkut toimenpiteet vain pahentavat viruksen leviämistä, ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch varoittaa.

Tilaa aihepiirin ihmisoikeudet RSS-syöte