rasismi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

rasismi

Pystyykö kuningattaren kuoleman jälkeen uuden johtajan saanut Kansainyhteisö kohtaamaan menneisyytensä ja keksimään itsensä uudelleen?

Mies lähikuvassa, taustalla sininen banneri, teksti kolumni.

Pystyykö kuningattaren kuoleman jälkeen uuden johtajan saanut Kansainyhteisö kohtaamaan menneisyytensä ja keksimään itsensä uudelleen?

Pääosin Britannian entisistä siirtomaista koostuva Kansainyhteisö elää kuningatar Elisabet II:n kuoleman jälkeen epävarmoja aikoja. Kuningatar julisti omistautumistaan sille nuoresta pitäen, mutta nyt järjestö joutuu kohtaamaan muuttuvan maailman uudet haasteet sekä vaatimukset myös menneisyyden hyvittämisestä.

Euroopan pitäisi lopettaa muiden kansojen kulttuuriperinnön omiminen

Mies lähikuvassa, taustalla sininen banneri, teksti kolumni.

Euroopan pitäisi lopettaa muiden kansojen kulttuuriperinnön omiminen

Vuosikymmeniä Afrikan maiden itsenäistymisen jälkeen eurooppalaisilla museoilla on hallussaan yhä suuria määriä esineitä, jotka ovat osa Afrikan kulttuuriperintöä. Eurooppa on haluton edes pahoittelemaan historiallisia vääryyksiä, kuten orjuutta ja kolonialismia. Esineet pitäisi palauttaa, jotta afrikkalaiset saisivat menneisyytensä takaisin itselleen, kirjoittaa Linus Atarah.

Viharikoksista joutuu vain harvoin vastuuseen – Rikosta ei aina tunnista poliisi eikä uhrikaan

Tummaihoinen nainen, jonka kasvoille on maalattu musta kämmenen kuva.

Viharikoksista joutuu vain harvoin vastuuseen – Rikosta ei aina tunnista poliisi eikä uhrikaan

Vuonna 2020 Suomessa kirjattiin 852 viharikosepäilyä, mutta todellinen määrä voi olla jopa kymmenkertainen. Kaikkia tapauksia ei ilmoiteta poliisille, eikä poliisi luokittele kaikkia tietoonsa tulleita tapauksia viharikoksiksi.

Intiassa elää ihmisiä, jotka ovat vielä kastittomienkin alapuolella – Britannian siirtomaavalta määritteli tietyt heimot ”syntyjään rikollisiksi”, eikä syrjintä ole loppunut vieläkään

Valkoinen palatsi lammen takana, etualalla puita.

Intiassa elää ihmisiä, jotka ovat vielä kastittomienkin alapuolella – Britannian siirtomaavalta määritteli tietyt heimot ”syntyjään rikollisiksi”, eikä syrjintä ole loppunut vieläkään

Ison-Britannian siirtomaahallinto täydensi vuonna 1871 syrjivää kastijärjestelmää Intiassa ja määritteli tietyt alkuperäiskansat ja -heimot rikollisiksi. Nyky-Intiassa luokitusta ei ole, mutta heimojen jäsenten on yhä vaikea saada esimerkiksi koulutusta.

YK perusti uuden toimielimen rasismin kitkemiseksi – Myös poliisiväkivallan juurisyitä aiotaan tutkia

Mielenosoittajia Black Lives Matter -kylttien kera.

YK perusti uuden toimielimen rasismin kitkemiseksi – Myös poliisiväkivallan juurisyitä aiotaan tutkia

YK on perustanut uuden ”afrikkalaista alkuperää olevien foorumin” rasismin kitkemiseksi sekä erillisen tutkijapaneelin selvittämään rasistista poliisiväkivaltaa. Taustalla on muun muassa Yhdysvallassa aktivoitunut Black Lives Matter -liike.

YK:n asiantuntijaryhmä tyrmää Ison-Britannian hallituksen teettämän raportin rasismista – ”Yritys normalisoida valkoista ylivaltaa”

Seinämaalaus, jossa poika kovaääninen kädessä.

YK:n asiantuntijaryhmä tyrmää Ison-Britannian hallituksen teettämän raportin rasismista – ”Yritys normalisoida valkoista ylivaltaa”

Brittiläisraportin mukaan maa voisi toimia rasismin vastaisuudessa malliesimerkkinä muillekin maille, joissa enemmistö väestöstä on valkoihoisia. Raportti on herättänyt kuitenkin laajaa kritiikkiä, ja sen on tulkittu jopa vähättelevän orjakauppaa.

Rasismi on rakenteellinen ongelma, mutta Suomessa se nähdään usein vain yksittäisten ”pahisten” syntinä – Helsingin opetushenkilökunta saa nyt koulutusta antirasistisesta työotteesta

Kirjoituskone, jonka paperissa teksti Black Lives Matter.

Rasismi on rakenteellinen ongelma, mutta Suomessa se nähdään usein vain yksittäisten ”pahisten” syntinä – Helsingin opetushenkilökunta saa nyt koulutusta antirasistisesta työotteesta

Helsingissä on järjestetty viime syksystä alkaen koulutuksia, joissa opetushenkilökunta opettelee tunnistamaan rakenteellista rasismia ja puuttumaan siihen. Aihe on vaikea ja aiheuttaa monille häpeän tunteita, mutta negatiivisistakin tunteista voi oppia, neuvoo Rauhankasvatusinstituutin kouluttaja Akunna Onwen.

Intian vertaisvalistajat auttavat pakkotyön uhreja, jotka voivat olla jopa sukupolvien mittaisessa velkavankeudessa

Ihmisiä istumassa piirissä.

Intian vertaisvalistajat auttavat pakkotyön uhreja, jotka voivat olla jopa sukupolvien mittaisessa velkavankeudessa

Etenkin alimpiin kasteihin kuuluvat lukutaidottomat köyhät ovat alttiina velkojien hyväksikäytölle Intiassa. Viime aikoina pakkotyöhön on puututtu valistustilaisuuksin, joissa ihmiskaupan uhrit itse välittävät tarpeellista tietoa ja lisäävät kyläläisten tietoisuutta ihmiskaupan riskeistä.

Tilaa aihepiirin rasismi RSS-syöte