Siirtolaisuus ja pakolaisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Siirtolaisuus ja pakolaisuus

Trump aitasi haitilaiset Meksikoon

Haitilaisia Meksikossa

Trump aitasi haitilaiset Meksikoon

Haitilaisille on myönnetty vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen tilapäisiä oleskelulupia Yhdysvaltoihin. Monet uudet tulijat ovat Trumpin virkaanastumisen jälkeen kuitenkin jumiutuneet Meksikoon.

Näkökulma: Pakolaisten suojelu perustuu lakiin

Sudanilaispakolaisia Etelä-Sudanissa vuonna 2012.

Näkökulma: Pakolaisten suojelu perustuu lakiin

On tärkeää muistaa, että pakolaisten suojelussa ei ole kyse solidaarisuudesta tai anteliaisuudesta vaan kansainvälisen lain määräysten toteuttamisesta, kirjoittaa YK:n pääsihteeri António Guterres.

Harry ja Ahmed – pakolaisia kumpikin

Harry ja Ahmed – pakolaisia kumpikin

Pakolaiset ovat ihmisiä, eivät numeroita. Siitä muistuttaa Unicefin kampanjavideo, jolla toisen maailmansodan pakolainen ja Syyrian pakolainen kertovat tarinansa.

Rahalähetykset kehitysmaihin kasvoivat

Bangladeshilaiset rakennustyömiehet rakentavat taloa Singaporessa.

Rahalähetykset kehitysmaihin kasvoivat

Kasvusta huolimatta siirtolaisten tuloista jää keskimäärin 85 prosenttia uuteen isäntämaahan. Vastaanottajapäässä rahalähetys saattaa varsinkin maaseudulla muodostaa jopa 60 prosenttia perheen ansioista.

Kodistaan paenneiden määrä kasvoi taas ennätyslukemiin – joku pakenee kolmen sekunnin välein

Eteläsudanilainen pakolaisnainen

Kodistaan paenneiden määrä kasvoi taas ennätyslukemiin – joku pakenee kolmen sekunnin välein

Maailmassa oli viime vuoden lopulla yhteensä 65,6 miljoonaa pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Vaikka määrä on valtava, pakolaisuuden kasvu näyttää hidastuneen, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

Kysely: Usko pakolaiskriisin ratkaisemiseen heikko

Pakolaisia Lesboksella Kreikassa vuonna 2015.

Kysely: Usko pakolaiskriisin ratkaisemiseen heikko

Kyselytutkimuksen mukaan vain 9 prosenttia ihmisistä 12 maassa uskoo voivansa tehdä jotakin pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Pystyvimmiksi johtajiksi ratkomaan kriisiä nimetään Donald Trump sekä Angela Merkel.

Argentiina avasi ovensa syyrialaisille

Syyriasta Argentiinaan paennut Hatem Badwan

Argentiina avasi ovensa syyrialaisille

Euroopan ja Yhdysvaltain kiristäessä maahanmuuttopolitiikkaansa Argentiina aloitti oman Syyria-ohjelman, jonka turvin kuka tahansa voi kutsua syyrialaisia maahan. "Tämä on hieno maa”, kehuu työ- ja oleskeluluvan saanut Hatem Badwan.

Kansainväliset pakolaiset keräävät maailman huomion, mutta sisäinen pakolaisuus on yleisempää

Umba Kangabuka, maan sisäinen pakolainen Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Kansainväliset pakolaiset keräävät maailman huomion, mutta sisäinen pakolaisuus on yleisempää

Maan sisäisiä pakolaisia on kaksi kertaa enemmän kuin maiden rajojen yli pakenevia. Tuoreessa raportissa vaaditaan heidän nostamistaan globaalille agendalle.

Tutkimus: Ruokapula lisää muuttoliikettä

Pakolaisleiri Syyrian ja Turkin rajalla vuonna 2013.

Tutkimus: Ruokapula lisää muuttoliikettä

Maailman ruokaohjelman selvityksen mukaan ruokapulan ja valtioiden rajat ylittävän muuttoliikkeen välillä on selvä yhteys. Siksi avunantajien pitäisi sijoittaa elinkeinoihin ja ruokaturvaan ihmisten kotialueilla.

Tilaa aihepiirin Siirtolaisuus ja pakolaisuus RSS-syöte