Jemenin konflikti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jemenin konflikti

Amnesty: Arabiemiirikunnat ohjaa länsimailta ostamiaan aseita Jemeniin sotarikoksiin syyllistyneille joukoille

Arabiemiraattien lippuja hiekkarannalla

Amnesty: Arabiemiirikunnat ohjaa länsimailta ostamiaan aseita Jemeniin sotarikoksiin syyllistyneille joukoille

Myös Suomen kautta voi edelleen päätyä aseita Jemenin sotaan, vaikka Suomi onkin jäädyttänyt vientiluvat Arabiemiirikunnille, varoittaa ihmisoikeusjärjestö.

Pelastakaa Lapset: Joka kymmenes jemeniläislapsi joutunut pakenemaan

Pakolaisleirin ihmisiä ja valkoisia telttoja Jemenissä

Pelastakaa Lapset: Joka kymmenes jemeniläislapsi joutunut pakenemaan

Jemeniin saatiin viime vuoden lopulla hauras tulitauko, mutta tilanne on edelleen vaikea. Pelastakaa Lasten mukaan maahan ei saada vieläkään riittävästi avustustarvikkeita.

Jemenin hätään herättiin myöhään

Eduskuntatalo, edessä Suomen ja YK:n liput.

Jemenin hätään herättiin myöhään

Suomi on viimein ilmoittanut, ettei Saudi-Arabiaan myönnetä enää uusia asevientilupia. Jemenin kammottavaan kriisiin on herätty todella myöhään, ja viimeistään nyt Suomen ja kansainvälisen yhteisön on tehtävä kaikkensa kriisin ratkaisemiseksi, kirjoittaa Sadankomitean varapuheenjohtaja Johanna Kelhu.

Arvio: 85 000 lasta on saattanut kuolla nälkään Jemenissä

YK:n Jemenin pysyvä edustaja Ahmed Awad Binmubarak ja muita edustajia YK:n turvallisuusneuvostossa

Arvio: 85 000 lasta on saattanut kuolla nälkään Jemenissä

Jokaista pommeihin ja luoteihin kuollutta lasta kohden kymmenet kuolevat nälkään, sanoo Pelastakaa Lapset -järjestö.

Suomalaiset lahjoittaneet 200 000 euroa Jemen-keräykseen

Sanaa, Jemen

Suomalaiset lahjoittaneet 200 000 euroa Jemen-keräykseen

Pelastakaa Lapset vetoaa Suomen hallitukseen, jotta Jemenin humanitaarista apua lisättäisiin ja asevienti Saudi-Arabialle lopetettaisiin.

Maailman ruokaohjelma aikoo lähes tuplata ruoka-avun Jemeniin

Mielenosoittajia, joilla mm. kyltti "Saudi Arabia starves children"

Maailman ruokaohjelma aikoo lähes tuplata ruoka-avun Jemeniin

Taistelut ovat jälleen kiihtyneet elintärkeässä Hodeidan satamakaupungissa. WFP:n edustaja varoitti, että Jemenistä on tulossa ”elävien haamujen” kansakunta, elleivät taistelut lopu.

Uusi arvio: Puolet Jemenin väestöstä on vajoamassa ”nälänhätää edeltäviin olosuhteisiin”

YK:n hätäapukoordinaattori Mark Lowcock

Uusi arvio: Puolet Jemenin väestöstä on vajoamassa ”nälänhätää edeltäviin olosuhteisiin”

YK on julkaissut uuden arvion Jemenin humanitaarisesta kriisistä. Hätäapukoordinaattori Mark Lowcockin mukaan moni kuolee kotiinsa, sillä he ovat liian köyhiä mennäkseen edes terveyskeskukseen.

Järjestö: Jemenin talousromahdus uhkaa viedä enemmän ihmishenkiä kuin sota

Sanaa, Jemen

Järjestö: Jemenin talousromahdus uhkaa viedä enemmän ihmishenkiä kuin sota

Jemenin valuutan arvo on romahtanut konfliktin aikana. Kananmunakin on liian kallis, sanoo Hodeidah'n kaupungissa sinnittelevä Asma.

Jemenin kriisi syvenee – Pelastakaa Lapset: kolmetuhatta lasta pakenee päivittäin, osa taistelukenttien läpi

Jemenin pääkaupungin Sanaan rakennuksia

Jemenin kriisi syvenee – Pelastakaa Lapset: kolmetuhatta lasta pakenee päivittäin, osa taistelukenttien läpi

Kiihtyvät pommitukset Hodeidan satamakaupungin ympäristössä Jemenissä vaarantavat joka päivä tuhansien lasten hengen. "Tarvitsemme välitöntä aselepoa, jotta siviiliuhrien määrä ei enää kasva”, sanoo Tamer Kirolos Pelastakaa Lapset -järjestöstä.

Tilaa aihepiirin Jemenin konflikti RSS-syöte