Etelä-Sudanin konflikti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Sudanin konflikti

Pitkään odotettu päätös: YK:n turvallisuusneuvosto asetti Etelä-Sudanin asevientikieltoon

YK:n turvallisuusneuvoston osallistujia

Pitkään odotettu päätös: YK:n turvallisuusneuvosto asetti Etelä-Sudanin asevientikieltoon

YK yrittää painostaa Etelä-Sudanin sotivia osapuolia rauhaan. Maan YK-edustajan mukaan asevientikielto on kuitenkin ”isku vasten kasvoja”.

Unicef: Valtaosa Etelä-Sudanin lapsista on nähnyt pelkkää sotaa – 300 000 lasta nälkäkuoleman partaalla

Eteläsudanilaisia naisia ja lapsia myymässä ruokaa muoviämpäreistä

Unicef: Valtaosa Etelä-Sudanin lapsista on nähnyt pelkkää sotaa – 300 000 lasta nälkäkuoleman partaalla

Vuonna 2013 alkaneen sisällissodan seurauksena 70 prosenttia Etelä-Sudanin lapsista ei käy koulua, miljoona kärsii aliravitsemuksesta ja arviolta 19 000 on lapsisotilaina tai sotilaiden palveluksesta. Rauhanneuvottelujen toivotaan pian johtavan läpimurtoon.

Uusi rauhansopimus tuo Etelä-Sudaniin toivonpilkahduksen – tavallisilla kansalaisilla ”ei riitä sotimiselle enää pienintäkään ymmärrystä”

Äiti ja lapsi sairaalan pihalla Jubassa Etelä-Sudanissa

Uusi rauhansopimus tuo Etelä-Sudaniin toivonpilkahduksen – tavallisilla kansalaisilla ”ei riitä sotimiselle enää pienintäkään ymmärrystä”

Etelä-Sudanin sisällissodan osapuolet allekirjoittivat eilen jälleen kerran alustavan rauhansopimuksen. Väkivallan loppuminen olisi tervetullut uutinen etenkin nälänhädän partaalla kamppailevalle kansalle. ”Eteläsudanilaiset alkavat olla todella turhautuneita”, kertoo maassa hiljattain vieraillut Unicefin tiedottaja Martti Penttilä.

Aseelliset ryhmät vapauttivat lapsisotilaita Etelä-Sudanissa

Ilman kasvoja kuvattuja lapsia rivissä koulutarvikkeet käsissään

Aseelliset ryhmät vapauttivat lapsisotilaita Etelä-Sudanissa

Yli 200 lasta pääsi tällä viikolla pois aseistettujen ryhmien riveistä. Tuhansien alaikäisten arvellaan yhä olevan taistelijoina.

Suomalaiset naispoliisit vievät osaamistaan Etelä-Sudaniin

Naispoliiseja Syyriassa

Suomalaiset naispoliisit vievät osaamistaan Etelä-Sudaniin

70 prosenttia eteläsudanilaisista naisista on kokenut seksuaalista väkivaltaa, mutta maassa ei ole lainkaan turvataloja. Suomalainen poliisi Nina Pelkonen on tehnyt maassa työtä etenkin naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi. ”Tiedän naispoliiseja, jotka vievät raiskauksen uhrit kotiinsa turvaan”, hän kertoo.

Etelä-Sudanissa ruuan hinta tappaa siinä missä aseetkin

Ihmisjono kuokkia kädessä auringonlaskun aikaan

Etelä-Sudanissa ruuan hinta tappaa siinä missä aseetkin

Nälkä lamaannuttaa yhteiskunnan, kun ihmiset ajattelevat vain, mistä he saavat seuraavan ateriansa.

Etelä-Sudanissa päästiin sadonkorjuuseen, mutta nälkäisten määrä lasketaan yhä miljoonissa

Siviilien suojelualue Borissa Etelä-Sudanissa

Etelä-Sudanissa päästiin sadonkorjuuseen, mutta nälkäisten määrä lasketaan yhä miljoonissa

Etelä-Sudan on ohittanut alkuvuoden pelätyn nälkäkauden ja päässyt korjaamaan satoa. Konfliktin ja hyperinflaation vuoksi se ei kuitenkaan auta riittävästi vähentämään nälkäisten määrää, varoittavat YK-järjestöt.

Etelä-Sudan sinnittelee avustustyöntekijöiden tuella - ”Suomi tuntuu lintukodolta”

Punaisen Ristin potilaita Etelä-Sudanissa

Etelä-Sudan sinnittelee avustustyöntekijöiden tuella - ”Suomi tuntuu lintukodolta”

Raunioina olevassa Etelä-Sudanissa tarvitaan yhä paljon apua. Suomalainen sairaanhoitaja Hannele Toivola on ollut mukana parantamassa leikkaussaleja ja paikkaamassa ampumahaavoja.

Tilaa aihepiirin Etelä-Sudanin konflikti RSS-syöte