Aseriisunta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aseriisunta

Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta

Nuori mies pellolla.

Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta

Rypäleaseilla on yhä vähemmän uhreja, mutta kokonaan niiden käyttöä ei ole saatu kitkettyä eikä jäänteitä raivattua. Kansainvälistä rypäleasesopimusta seuraava koalitio on huolissaan myös rypäleaseiden käytöstä esimerkiksi Vuoristo-Karabahin konfliktissa.

27.11.2020

Ydinaseet kieltävä sopimus astumassa voimaan – Suomi ja suurin osa muista Euroopan maista on sopimuksen ulkopuolella

Yleiskuva YK:n kokoussalista.

Ydinaseet kieltävä sopimus astumassa voimaan – Suomi ja suurin osa muista Euroopan maista on sopimuksen ulkopuolella

Suomi ei ole vielä mukana tammikuussa voimaan tulevassa ydinasekieltosopimuksessa. Hallitusohjelman mukaan Suomi arvioi liittymistä kieltoprosessin edetessä. “Ei voi yhtä aikaa vastustaa ydinaseita ja puolustaa oikeutta niiden hallussapitoon”, kritisoi ICAN Finland -verkoston koordinaattori Claus Montonen.

26.10.2020

Ulkoministeri sanoi sen minkä voi, mutta vesittikö se rauhanliikkeen tavoitteet?

YK:n ydinaseet kieltävä sopimus kirjoituspöydällä

Ulkoministeri sanoi sen minkä voi, mutta vesittikö se rauhanliikkeen tavoitteet?

Niin vihreät, sdp kuin vasemmistoliittokin kannattivat muutama vuosi sitten liittymistä ydinaseet kieltävään sopimukseen. Sitten puolueet pääsivät hallitukseen ja tavoite ajettiin kauas horisonttiin. Rauhanliikkeen pitää vaatia päättäjiltä sanoja ja vahtia tekoja, kirjoitttaa rauhanjärjestö Sadankomitean hallitukseen kuuluva Jarmo Pykälä.

17.9.2020

Kansalaisjärjestöt vaativat humanitaarista aseidenriisuntaa – ”Pandemiaa ei ratkaista asevarustelulla”

Rauhanmerkki roikkumassa metallijohdosta.

Kansalaisjärjestöt vaativat humanitaarista aseidenriisuntaa – ”Pandemiaa ei ratkaista asevarustelulla”

Maailman pitäisi käyttää rahaa sotilasmenojen sijaan humanitaarisiin tarkoituksiin, todetaan järjestöjen avoimessa kirjeessä. Myös Suomen pitäisi miettiä hävittäjähankintoja uudelleen, sanoo kirjeessä mukana oleva Sadankomitea.

3.7.2020

Suurin osa suomalaisista kannattaa liittymistä ydinaseet kieltävään sopimukseen

YK:n ydinaseet kieltävä sopimus kirjoituspöydällä

Suurin osa suomalaisista kannattaa liittymistä ydinaseet kieltävään sopimukseen

Vuonna 2017 hyväksytty ydinasekieltosopimus ei ole vielä astunut voimaan. Suurin osa suomalaisista kuitenkin kannattaa sopimusta, selviää tuoreesta kyselystä.

8.11.2019

Hiroshima, Suomi ja ydinaseriisunta

Hiroshiman atomipommista selvinnyt rakennuksen raunio ja muistomerkki

Hiroshima, Suomi ja ydinaseriisunta

Suomen käyttäytyminen ydinaseriisuntakysymyksissä on ollut lähes identtistä ydinasevaltioiden ja Nato-maiden kanssa. Viimeisenä naulana aktiivisen ydinaseriisunnan edistämispolitiikan arkkuun on ollut Suomen kieltäytyminen allekirjoittamasta ydinaseet kieltävää sopimusta, kritisoi Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro.

23.8.2019

Mikä on asevalvonnan tulevaisuus?

Lasten siluetti ja metalliromua

Mikä on asevalvonnan tulevaisuus?

Asevalvonta on tärkeää aseiden vähentämisen kannalta mutta myös siksi, että toisiaan vastustavat tahot kohtaavat. Se, ettei asevarusteluun liittyvistä kysymyksistä enää keskustella yhdessä saman pöydän ääressä, lisää konfliktin riskiä, kirjoittaa Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg.

20.5.2019

Eduskuntavaalit: Osa puolueista kiristäisi asevientilinjaa, hävittäjähankinnat jakavat mielipiteitä

Eduskuntatalo, edessä Suomen ja YK:n liput.

Eduskuntavaalit: Osa puolueista kiristäisi asevientilinjaa, hävittäjähankinnat jakavat mielipiteitä

Suomen Rauhanliiton tekemän katsauksen mukaan muun muassa viime aikojen keskustelu aseviennistä Jemeniin näkyy puolueiden vaaliohjelmissa.

12.4.2019

Armeija ei ole miesten koulu

Tiilimuuria

Armeija ei ole miesten koulu

Armeijan käymistä pidetään Suomessa usein osana aikuistumista ja mieheksi kasvamista. Ajatus armeijasta miesten kouluna on moraalisesti väärä, mutta se myös lepää hyvin hataran historiallisen perinteen varassa, kirjoittaa Juuso Koponen. Asevelvollisuus on melko tuore keksintö eikä siihen ole aina suhtauduttu myönteisesti.

10.1.2019
Tilaa aihepiirin Aseriisunta RSS-syöte