Aseistariisunta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aseistariisunta

Ydinaseita ei riisuta vaan parannetaan

Ydinaseita ei riisuta vaan parannetaan

Aiemmin ydinaseriisunnassa keskityttiin valtavien pommimäärien vähentämiseen, mutta nyt ajatuksena on "vähemmän mutta uudempia asejärjestelmiä".

7.10.2014

YK:n asekauppasopimus pian voimaan

YK:n asekauppasopimus pian voimaan

Kansainvälinen asekauppasopimus saattaa tulla voimaan vielä tämän vuoden lopulla.

28.8.2014

Suomalaisjärjestöt mukaan robottiaseiden vastaiseen kampanjaan

Suomalaisjärjestöt mukaan robottiaseiden vastaiseen kampanjaan

Sadankomitea ja Rauhanliitto pitävät ensisijaisen tärkeänä, että automaattiaseiden kieltoprosessi saadaan käyntiin jo niiden kehittelyn yhteydessä.

14.3.2014

Yhdysvaltoja patistetaan miinakieltoon

Yhdysvaltoja patistetaan miinakieltoon

Järjestöt uskovat, että Yhdysvaltojen mukaantulo innostaisi muita vielä epäröiviä maita liittymään sopimukseen.

13.2.2014

Näkökulma: Ohi on

Näkökulma: Ohi on

Aika on ajanut ohi asevelvollisuudesta, mutta Suomessa siitä ei jakseta kiinnostua, sanoo Eekku Aromaa.

6.2.2014

Robottisodat huolettavat nobelistia

Robottisodat huolettavat nobelistia

Rauhannobelisti Jody Williams kauhistui, kun hän kuuli tappajaroboteista, kirjoittaa Eva Kellström Froste.

3.1.2014

Nobelin rauhanpalkinto oikeaan osoitteeseen

Nobelin rauhanpalkinto oikeaan osoitteeseen

Kemiallisten aseiden kieltojärjestön saamaa tunnustusta on pidetty paluuna Alfred Nobelin kannattamaan aseidenriisuntatyöhön, kirjoittaa Laura Lodenius.

23.10.2013

Kylmän sodan paluu

Kylmän sodan paluu

Kiihtyvä sotilaallinen vastakkainasettelu tulisi pysäyttää, jotta kylmän sodan asetelmat eivät uusiutuisi, kirjoittaa Teemu Matinpuro.

10.6.2013

Yhdysvaltoja syytetään takinkäännöstä Euroopan ydinasepolitiikassa

Yhdysvaltoja syytetään takinkäännöstä Euroopan ydinasepolitiikassa

Jos Eurooppaan sijoitettujen taktisten ydinaseiden uudistusohjelma toteutuu, Yhdysvaltojen ydianasekapasitetti kasvaa merkittävästi, arvioi asiantuntija.

14.5.2013
Tilaa aihepiirin Aseistariisunta RSS-syöte