Pääuutiset

Ahmed Hadji sohvalla Kirkon Ulkomaanavun tiloissa

Ugandalainen Ahmed Hadji selvisi hengissä terrori-iskusta ja ryhtyi ehkäisemään radikalisoitumista – ”Monella ei ole uskonnosta riittävästi tietoa”

Ääriliike al-Shabaab houkuttelee nuoria Ugandassa, jossa on maailman nuorimpiin kuuluva väestö ja vain vähän työpaikkoja. Nuorisojärjestöä johtavan Ahmed Hadjin mukaan nuoret tarvitsevat töitä ja tarkoituksen elämälleen. Valtio näkee nuoret kuitenkin uhkana.
Nainen tekee ruokaa telttaleirissä

Rikkaan pohjoisen järjestöt jyräävät köyhien maiden kansalaisjärjestöt – Rahoituksesta vain murto-osa etelän järjestöille

Pohjoisessa uskotaan, että harva etelän järjestö kykenee edes täyttämään anomuskaavakkeet oikein, saati käyttämään rahan tehokkaasti, kirjoittaa Paul Okumu. Maailmanlaajuisesta kansalaisjärjestöjen rahoituksesta vain 2,1 prosenttia menee suoraan etelän järjestöille.
Delfiini muovipussi evässään

Panama kielsi muovipussit ensimmäisenä maana Keski-Amerikassa – Taustalla huoli merten saastumisesta

Kaupat eivät saa tehdä muovipussikiellolla voittoa, vaan niiden on tarjottava asiakkaille kestokasseja sisäänostohintaan. Lain rikkomisesta saadut sakot Panama käyttää kierrätysjärjestelmän kehittämiseen ja tutkimukseen.

Tapahtumat

Loviisan Rauhanfoorumi 3.–6.8.
Hiroshima-ilta
Mitä kuuluu Myanmariin?

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Näkökulmia

Selkäpuolelta kuvattu tyttö katsomassa metsää

Miljoonia Intian alkuperäiskansojen jäseniä saatetaan häätää asuinsijoiltaan ympäristösuojelun nimissä

Jopa 11 miljoonaa Intian alkuperäiskansojen jäsentä uhkaa jäädä kodittomaksi, sillä korkein oikeus haluaa häätää heidät metsistä, joissa he ovat asuneet sukupolvien ajan. Taustalla on talouskasvuun nimiin vannova politiikka, mutta jupakkaan ovat sotkeutuneet myös ympäristöjärjestöt.
Lapsi ottaa vettä tynnyriin kytketystä hanasta

Käsienpesuvesi loppuu Ugandan kouluissa usein kesken – Suomalais-ugandalainen projekti ratkoo ongelmaa ”elefanttihanan” avulla

Likainen vesi aiheuttaa vuosittain satojen tuhansien lasten kuoleman. Ugandalaisten koululaisten kanssa kehitetty hana käyttää juuri sopivan määrän vettä kerrallaan. Keksintöä testataan muun muassa Ruisrockissa.

Ajankohtaista

Mies seisoo kukkaistutusten edessä

Neuvostoliiton perintö näkyy yhä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian hiv-tilanteessa – ”Syrjintä vaikeuttaa epidemian hoitoa”, sanoo YK-asiantuntija Andrei Poštaruk

Jopa 70 prosenttia tiettyjen Keski-Aasian ja Itä-Euroopan maiden naisista ei ostaisi vihanneksia hiv-positiiviselta. Se selittää, miksi alueen hiv-epidemia pahenee samaan aikaan, kun se muualla laantuu.
Kenialainen sateenkaariaktivisti Njeri Gateru

Keniassa voi saada potkut siksi, että ”näyttää homolta” – Suomen Pride-viikolla vieraileva sateenkaariaktivisti Njeri Gateru uskoo silti asenteiden muuttumiseen

Kenian korkein oikeus päätti toukokuussa pitää voimassa siirtomaa-ajalta peräisin olevan lainsäädännön, joka kriminalisoi samaa sukupuolta olevien suhteet. Suomessa vieraileva asianajaja Njeri Gateru kertoo, että sen jälkeen hyökkäykset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan ovat kiihtyneet.
Infografiikka kehitysyhteistyömäärärahoista kyselytutkimuksen mukaan

Kehitysyhteistyön kannatus on korkeimmillaan yli kymmeneen vuoteen – Kaksi kolmasosaa suomalaisista lisäisi määrärahoja

Ulkoministeriön tuoreen kyselytutkimuksen mukaan Suomen pitäisi korostaa EU:n puheenjohtajakaudella etenkin naisten ja tyttöjen asemaa ja ilmastotoimia. Ilmasto huolettaa etenkin nuorimpia vastaajia.

Mainoksia