Ympäristöjärjestöt: Talvivaara suljettava | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ympäristöjärjestöt: Talvivaara suljettava

Kaivoksen sulkeminen on järjestöjen mukaan pienempi riski kuin jatkuvia ympäristöongelmia aiheuttavan toiminnan jatkaminen.

Kahdeksan suomalaista ympäristöjärjestöä vaatii Talvivaaran kaivoksen sulkemista, koska kaivos ei ole järjestöjen mukaan toiminut hyväksyttävällä tavalla ja sen toiminnasta on aiheutunut jatkuvia ympäristöongelmia.

Järjestöjen mukaan Sotkamossa toimivan kaivoksen sulkeminen on tarjolla olevista vaihtoehdoista vähiten huono sekä yhteiskunnallisesti perusteltu. Yleistä kaivostoiminnan lopettamista ei vaadita, vaan kritiikki kohdistuu Talvivaaraan.

"Suomesta ei voi tulla kestävän kaivannaisteollisuuden mallimaata niin kauan kun Talvivaaran esimerkki osoittaa, että ympäristöstä ei välitetä", todetaan järjestöjen julkilausumassa.

Ympäristöjärjestöt perustelevat sulkemisvaatimustaan muun muassa sillä, että yhtiö on rikkonut lupaehtoja, kaivoksen tuotantoprosessi ei ole ollut hallinnassa ja toiminta on jo tuottanut ympäristötuhoa.

Talvivaarassa käytetyt kemikaalit ovat aiheuttaneet yhden työntekijän kuoleman sekä tappaneet vesialtaisiin laskeutuneita lintuja. Myös kaivoksen lähialueen järvien vesiä on saastunut.

Alasajon suunnittelun tueksi tulisi järjestöjen mukaan myös nimittää tieteellisesti uskottava ja puolueeton asiantuntijaryhmä, jotta ympäristöhaittoja voidaan minimoida.

Julkilausumassa arvostellaan myös ELY-keskusjärjestelmää sekä esitetään kaivosten valvonnan keskittämistä uudelle itsenäiselle ympäristövirastolle.

Muun muassa Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät ja Suomen Luonnonsuojeluliitto ovat allekirjoittaneet julkilausuman. Aikaisemmin kaivoksen sulkemista on vaatinut Stop Talvivaara -liike.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia