Yksin paenneet lapset juuttuvat Kreikkaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yksin paenneet lapset juuttuvat Kreikkaan

Alaikäiset eivät aina ole turvassa pakolaiskeskuksissakaan.

(IPS) -- Kreikkaan jumittuneiden pakolaisten joukossa on tuhansia yksin tulleita lapsia, jotka joutuvat alttiiksi monille vaaroille.

Keski-Eurooppaan suuntautuvan Länsi-Balkanin reitin sulkeminen maaliskuussa aiheutti 57 000 pakolaisen juuttumisen Kreikkaan. Heistä yli 30 prosenttia on alaikäisiä, arvioi YK:n pakolaisvirasto UNHCR.

Eurooppaan on saapunut vuoden 2015 alun jälkeen kaikkiaan 1,2 miljoonaa turvapaikanhakijaa, joista valtaosa tuli Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Alaikäiset tulijat ovat joko menettäneet omaisensa tai lähetetty edellä, jotta perhe voisi seurata perässä.

Lapsia löytyy lisää

Yksin tulleiden lasten määrä nousi jyrkästi tämän vuoden ensimmäisinä kuukausina, kertoo Kiki Petrakou Kreikan valtiollisesta solidaarisuuskeskuksesta, jolle pakolaislapsista huolehtiminen kuuluu.

"Tammi-maaliskuussa meitä pyydettiin huolehtimaan 1 210 lapsesta, kun vastaavaan aikaan viime vuona luku oli 328", hän sanoo.

Toukokuun loppuun mennessä tapausten määrä oli noussut 1 875:een, jossa on mukana 107 tyttöä. "Määrä jatkaa kasvuaan, kun viranomaiset tunnistavat lisää alaikäisiä saapumisleireillä", Petrakou arvioi.

Vastaanottokeskuksiin oli kesäkuun alkuun mennessä lähetetty 1 269 lasta ja käsittelyä odotti 629. Joitakin lapsia on jouduttu sijoittamaan väliaikaisesti poliisiasemille, ja osa on kehnoissa oloissa Kreikan saarilla.

Seksiä ja väkivaltaa

Alaikäiset eivät aina ole turvassa pakolaiskeskuksissakaan, sanoo UNHCR:n tiedottaja Katerina Kitidi.

"Lapset altistuvat seksuaaliselle ja muulle väkivallalle. Sen estämiseksi tarvittaisiin hyvin valaistuja ja sukupuolieroteltuja pesu- ja makuutiloja sekä yksityisyyden suojaa naisille ja lapsille. Lisäksi leireillä pitäisi olla näihin asioihin perehtynyttä henkilökuntaa ja enemmän naispuolisia tulkkeja", Kitidi listaa.

Käytäntö on kuitenkin kaukana siitä. Saksalaisen Pro Asyl -järjestön tuore raportti Ateenaa ympäröivän Attikan alueen leireiltä paljastaa, etteivät viranomaiset valvo lasten tilannetta tai kerro näille, mitä heille tapahtuu.

"Huomattavan suurella osalla lapsista olisi raportin mukaan oikeus perheenyhdistämiseen tai uudelleensijoitukseen", Kitidi sanoo.

Ihmiskauppiaat vaanivat

Varsinkin saarille jääneet joutunevat kuitenkin odottamaan pitkään tapauksensa käsittelyä, sillä viranomaisilla on kiire yrittää selviytyä Euroopan unionin ja Turkin sopimuksen velvoitteista. Sen mukaan maaliskuun 20. päivän jälkeen Egeanmeren ylittäneet voidaan palauttaa turvalliseksi luokiteltuun Turkkiin.

Solidaarisuuskeskuksen Petrakoun mukaan Kreikan kapasiteetti ei nykyisellään riitä huolehtimaan yksin tulleista alaikäisistä, joita löytyy koko ajan lisää ja joihin kohdistuu monia uhkia.

Euroopan komission toukokuinen raportti kertoo, että rikolliset ihmiskauppaverkostot hyödyntävät pakolaiskriisiä ja käyvät heikoimpien, erityisesti naisten ja lasten, kimppuun.

Turvaverkko pettää

(IPS) -- Praksis-järjestö on majoittanut 28 lasta Ateenan keskustassa, kertoo järjestön sosiaalityöntekijä Kostantinos Kolovos. Hänen mukaansa moni pakolaislapsi ei ole perillä omista oikeuksistaan ja toiset ovat joutuneet ihmissalakuljettajien harhauttamiksi.

Osa lapsista putoaa kaikkien turvaverkkojen läpi. He välttelevät pakolaiskeskuksia tai karkaavat sieltä ja yrittävät selvitä omin neuvoin kadulla.

"Teemme työtä myös kadulla ja neuvomme lapsille, mistä he voivat saada ruokaa ja turvaa, jotta he eivät päätyisi tekemään ikäviä asioita ansaitakseen vaikka vain kymmenen euroa", Kolovos kertoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia