YK-maat tarkastelevat kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista – Suomi raportoi ensimmäisten joukossa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK-maat tarkastelevat kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista – Suomi raportoi ensimmäisten joukossa

Viime vuonna hyväksyttyjen 17 tavoitteen taival on vasta alussa. Tutkimuslaitos varoittaa, että työhön on ryhdyttävä nopeasti.

YK:n jäsenmaat kokoontuvat tällä ja ensi viikolla New Yorkiin tarkastelemaan, ovatko viime vuonna hyväksytyt 17 kestävän kehityksen tavoitetta edenneet. Niin kutsutun korkean tason poliittisen foorumin tarkoituksena on antaa uusia suosituksia tavoitteiden edistämiseksi sekä julkistaa ministeritason lausuma.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun foorumi järjestetään sen jälkeen, kun kestävän kehityksen tavoitteet viime syyskuussa hyväksyttiin.

Tavoitteet korvaavat YK:n vuosina 2000–2015 voimassa olleet vuosituhattavoitteet, ja ne on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Tärkein tavoite on äärimmäisen köyhyyden poistaminen. Suurin ero aiempaan on, että tavoitteet koskevat myös rikkaita maita.

22 maata on luvannut raportoida vapaaehtoisesti foorumissa kestävän kehityksen tavoitteidensa toteutumisesta. Joukossa on myös Suomi, jossa tavoitteet ovat valtioneuvoston kanslian alaisuudessa. Suomen raportin (pdf) mukaan Suomi julkistaa oman kansallisen suunnitelmansa tavoitteiden toteuttamisesta tämän vuoden lopulla. Suurimmat haasteet liittyvät sen mukaan ympäristöön, talouteen ja työllisyyteen. Myös esimerkiksi sukupuoleen liittyvään väkivaltaan ja palkkaeroihin on raportin mukaan puututtava.

Kestävän kehityksen tavoitteita on kritisoitu monesti liian kunnianhimoisiksi, sillä 17 tavoitetta ja 169 alatavoitetta sisältävät lähes kaikki elämänalueet ja monet tavoitteet tähtäävät perustavanlaatuisiin muutoksiin. Seurannasta ei ole päästy vielä tarkkaan sopuun, ja asiantuntijoiden mukaan jo rikkaidenkin maiden on vaikea saavuttaa tavoitteita.

Brittiläinen kehitystutkimuslaitos ODI varoitti foorumin alla viime viikolla julkaistussa raportissaan, että tavoitteita onkin ryhdyttävä toteuttamaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Ensimmäiset tuhat päivää – tämän vuoden alusta vuoden 2018 syyskuulle – ovat sen mukaan kriittisimmät.

"Raportti on varoitus siitä, että on liian myöhäistä jättää tämä kolmen vuoden päähän. Tavoitteet on suunniteltu hallitusten kanssa, joten tekosyitä hitaalle alulle ei ole", sanoi tutkija Liz Stuart uutistoimisto Reutersille.

Eniten tehtävää on raportin mukaan Saharan eteläpuolisella Afrikalla, jossa nykyisen köyhyydenvähentämistahdin pitäisi tuplaantua, jos äärimmäinen köyhyys halutaan poistaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia