YK-järjestöt: Seksityö laillistettava | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK-järjestöt: Seksityö laillistettava

Seksityön laittomuus ruokkii hiv-epidemiaa suuressa osassa Aasiaa, sanotaan tuoreessa raportissa.

Seksityön kriminalisointi ei auta hiv-epidemian estämisessä, päin vastoin, käy ilmi tuoreesta YK-järjestöjen raportista.

48:n Aasian ja Tyynenmeren alueen maan lainsäädäntöä tarkastelevan raportin mukaan lähes kaikki alueen valtiot ovat kriminalisoineet ainakin osan seksityöstä.

Esimerkiksi Kiinassa, Intiassa ja Indonesiassa seksityöläiset ovat raportoineet, että heiltä on takavarikoitu kondomeja tai poliisi on häirinnyt heitä. Kiinassa, Intiassa, Burmassa ja Sri Lankassa prostituoituja on pakotettu sopeutumiskeskuksiin. Alueen seksityöläisiä myös pidätetään, joissakin maissa heiltä vaaditaan rekisteröitymistä ja joissakin maissa rajoitetaan mahdollisuutta saada henkilöllisyystodistus.

Raportin mukaan kriminalisointi kuitenkin lisää seksityöläisten riskiä saada hiv. Se pahentaa stigmaa ja syrjintää ja rajoittaa mahdollisuuksia saada seksuaaliterveyspalveluita. Sen sijaan maissa, joissa seksityö sallitaan, mahdollisuus esimerkiksi turvaseksiin on parempi. Seksityön salliminen ei myöskään ole lisännyt prostituutiota, raportti huomauttaa.

Lainsäädäntö on kuitenkin myös kehittynyt Aasian ja Tyynenmeren maissa, raportissa todetaan. Esimerkiksi Bangladesh, Intia ja Nepal tunnustavat laissaan seksityöläisten ihmisoikeudet, Kambodžassa kondomeja ei saa käyttää pidätysperusteena.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia