YK-asiantuntija Kreikan kriisistä: Ei säästöjä ihmisoikeuksien kustannuksella | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK-asiantuntija Kreikan kriisistä: Ei säästöjä ihmisoikeuksien kustannuksella

Myös sosiaaliset näkökohdat on otettava huomioon, kun uusista säästötoimista päätetään, sanoo YK:n velka-asiantuntija.

Kreikan uusia säästötoimia ei saa panna toimeen ihmisoikeuksien kustannuksella, vaan uudistuspäätöksissä on otettava huomioon myös sosiaaliset näkökohdat, sanoo YK:n riippumaton velka- ja ihmisoikeusasiantuntija Juan Pablo Bohoslavsky.

Bohoslavsky puhui eilen YK:n kehitysrahoituskonferenssissa Addis Abebbassa. Hän sanoi toivovansa, että uusi sopimus pelastaa Kreikan laajemmalta kriisiltä mutta olevansa erittäin huolissaan tiedoista, joiden mukaan Kreikka on humanitaarisessa kriisissä ja lääkkeistä ja ruuasta on pulaa.

"Sopeutustoimien pitäisi kunnioittaa ihmisoikeusvelvoitteita, jotka eivät sido vain Kreikan hallitusta, vaan myös lainanantajia. On olemassa vakava riski siitä, että jotkut kovat säästötoimenpiteet eivät ole linjassa eurooppalaisen ja kansainvälisen ihmisoikeuslain kanssa", hän sanoi.

Kreikka on tällä viikolla sopinut velkojiensa kanssa pelastuspaketista, joka vaatii maalta muun muassa laajoja yksityistämistoimia. Bohoslavskyn mukaan vaikka velkataakka saattaisi olla kestävä taloudellisesta näkökulmasta, laajemmin tarkasteltuna se ei välttämättä sitä ole.

"Tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä pitäisi olla sen varmistaminen, että kaikilla Kreikassa on mahdollisuus minimitason taloudellisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin oikeuksiin, mukaan lukien oikeus terveydenhuoltoon, ruokaan ja sosiaaliturvaan", Bohoslavsky painotti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia