WWF: Länsimaiden kulutusjuhla näkyy kehitysmaiden ympäristössä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WWF: Länsimaiden kulutusjuhla näkyy kehitysmaiden ympäristössä

Tuoreen Living Planet Indexin mukaan maapalloja tarvittaisiin 1,6, jotta luonnonvarat riittäisivät nykykulutukseen.

Maapallon elinympäristöt köyhtyvät ja katoavat hälyttävällä vauhdilla. Syypää on kasvava luonnonvarojen kulutus, sanoo ympäristöjärjestö WWF tuoreessa ympäristön tilaa käsittelevässä Living Planet Index -raportissaan.

Sen mukaan länsimaiden kulutuksen kasvun vaikutukset näkyvät etenkin kehitysmaissa.

"Luonnonvarojen kiihtyvällä kulutuksella on suora yhteys elinympäristöjen köyhtymiseen ja katoamiseen. Kun raivaamme metsää karjan laitumiksi tai viljelysmaaksi, tuhoamme samalla monien eliöiden ainoita elinympäristöjä. --- Voidaan sanoa, että me suomalaiset ulkoistamme suuren osan kulutuksemme negatiivisista vaikutuksista ulkomaille", sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder järjestön tiedotteessa.

Raportin mukaan luonnon monimuotoisuus on köyhtynyt 1970-luvulta alkaen. Esimerkiksi selkärankaisten eläinten määrä on pienentynyt 58 prosenttia vuosina 1970–2012. Muutokset ovat olleet nopeita.

"Muutokset voidaan havaita yhden ihmiselämän aikana. Tämä on valtava muutos. Esimerkiksi lajien katoaminen ja sukupuuttoaalto ovat selvästi nähtävissä", Rohweder kertoo.

Käytännössä maapallon kulutuksen ylläpitämiseen tarvitaan tällä hetkellä 1,6 maapalloa. Mikäli kaikki kuluttaisivat, kuten suomalaiset, maapalloja tarvittaisiin yli kolme.

Raportissa muistutetaan, että synkästä näkymästä huolimatta kehitykseen voidaan edelleen vaikuttaa ja ratkaisuja on olemassa.

"Viimeaikaiset uutiset esimerkiksi ilmastosopimuksen ja kestävän kehityksen tavoitteiden hyväksymisestä ovat selvä viesti, että maailmassa on syntymässä vahva yhteisymmärrys siitä, minkälaisilla ratkaisuilla estämme ympäristömme köyhtymistä jatkossa ", Rohweder sanoo.

Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden ja teollisuuden energiatukien lopettaminen sekä kestävästi tuotettu uusiutuva energia ja energiatehokkuuden parantaminen ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen hillinnässä, raportissa suositellaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia