WHO: Ensimmäinen malariarokote pilottikäyttöön vuonna 2018 | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WHO: Ensimmäinen malariarokote pilottikäyttöön vuonna 2018

WHO on varmistanut rahoituksen, jonka avulla rokotteita voidaan ryhtyä antamaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Maailman ensimmäistä malariarokotetta aletaan käyttää pilottihankkeissa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Rahoitus on nyt varmistettu ensimmäistä vaihetta varten, ja rokotusten pitäisi alkaa vuonna 2018, kertoi Maailman terveysjärjestö (WHO) eilen.

RTS,S-niminen rokote tehoaa malarian tappavinta muotoa, P. Falciparumia vastaan. Sitä esiintyy eniten juuri Afrikassa. Ensimmäisissä testeissä on todettu, että se toimii etenkin pienten lasten malariatapauksissa.

"Pilottivaihe tarkoittaa virstanpylvästä malarian vastaisessa taistelussa. Piloteista saadaan tarvittavaa tosielämän tietoa, kun tehdään päätös siitä, otetaanko rokote käyttöön laajemmin", sanoo WHO:n malariaohjelman johtaja Pedro Alonso.

15 miljoonan dollarin rahoituksen hyväksyi aidsin, tuberkuloosin ja malarian vastainen Global Fund -rahasto. Aiemmin muut tahot ovat luvanneet ohjelmalle yhteensä 37,1 miljoonan dollarin tuen.

Malariarokotetta on kehitetty vuosikymmeniä. Euroopan lääkevirasto antoi rokotteesta myönteisen lausunnon kesällä 2015 ja viime vuoden lokakuussa WHO:n neuvonantajaryhmät suosittelivat sen pilottikäyttöä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Rokotetta ehdotetaan täydennykseksi WHO:n suosittelemiin muihin toimenpiteisiin, joita ovat hyttyssuihkeella käsitellyt verkot, ehkäisevä hoito ja kunnolliset diagnoosit. Nämä keinot ovat jo merkittävästi vähentäneet malariatapauksia Afrikassa, se muistuttaa.

Malaria on hyttysten levittämä loistauti, joka tarttuu etenkin sadekauden aikana. Vuonna 2015 siihen kuoli lähes 450 000 ihmistä, valtaosa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia