Vietnamissa katuja tyhjennetään lapsikerjäläisistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vietnamissa katuja tyhjennetään lapsikerjäläisistä

Ho Chi Minhin viranomaiset ovat aloittaneet kampanjan poistaakseen lapsikerjäläiset kaduilta ennen joulukuussa pidettäviä Kaakkois-Aasian urheilukisoja. Kymmeniä katulapsia on lähetetty takaisin perheidensä pariin ja kodittomia on sijoitettu lastenkoteihin. Sosiaalityöntekijät kaipaavat kuitenkin kokonaisvaltaista tukiohjelmaa seksuaalisen hyväksikäytön ja huumeiden nuorille uhreille.

Nguyen Thi Thusta, 7, tuli kerjäläinen, kun hänen vanhempansa muuttivat kaupunkiin kolme vuotta sitten. Tyttö viettää päivät kaduilla anellen rahaa. Vanhemmat istuvat lähistöllä valmiina poimimaan Thun kädestä hänelle annetut kolikot.

Thun kaltaisia lapsia on Vietnamissa paljon: joidenkin arvioiden mukaan kuusi kymmenestä kerjäläislapsesta asuu vanhempiensa tai sukulaisten kanssa.

Aikuisille lapsi on helppo tulonlähde eikä vaadi heiltä mitään panostusta. Lasten kerjääminen on niin tuottoisaa, että lapsettomat kerjäläiset jopa "vuokraavat" alaikäisiä avukseen.

Ho Chi Minhin viranomaiset ovat aloittaneet kampanjan poistaakseen lapsikerjäläiset kaduilta ennen joulukuussa pidettäviä Kaakkois-Aasian urheilukisoja.

Kymmeniä katulapsia on lähetetty takaisin perheidensä pariin. Kodittomia on sijoitettu lastenkoteihin. Silti monet kiertelevät edelleen kaduilla.

Sosiaalityöntekijät sanovat, että kaupungin on toteutettava kokonaisvaltainen ja pitkäaikainen ohjelma työtätekevien alaikäisten suojelemiseksi riistolta ja seksuaaliselta hyväksikäytöltä.

"Lasten työnteon kitkeminen ei ole realistinen tavoite, mutta viranomaisten pitäisi estää alaikäisten käyttö vaarallisissa töissä", tutkija Do Thi Loan sanoo.

Viranomaiset ratkovat ongelmaa etsimällä orvoille sijaiskoteja ja palauttamalla kierteleviä alaikäisiä vanhemmilleen. Lopuille tarjotaan mahdollisuutta opiskella johonkin ammattiin. Vanhemmille vakuutetaan, että koulutus on lasten tulevaisuuden kannalta avainasia.

Työministeriön Nguyen Dai Dong tähdentää, että lähes 45 prosenttia lapsityövoimasta on 6-14-vuotiaita ja joka kolmas ei ole käynyt peruskoulua.

"Tärkein syy lasten kadulla työskentelyyn on köyhyys. Useimmat ovat tulleet yksin tai perheineen maan taloudelliseen keskukseen ansaitakseen jotenkin elantonsa", Phan Thanh Minh kaupungin väestökomiteasta sanoo.

Tutkija Do Thi Loanin mukaan yli puolet katulapsista elättää perheitään. Noin 70 prosenttia lapsista myy tavaroita tai arpalippuja ja 30 prosenttia tekee ruumiillista työtä tai satunnaisia hommia, kuten kiillottaa kenkiä.

Yksi kengänkiillottajapojista on seitsemänvuotias Nguyen Trong. Maan eteläosasta tullut Trong kertoo, että hänen äitinsä on katukauppias, ja myös veli kiillottaa kenkiä. Trongin päiväansiot ovat vain noin 65 senttiä.

Katulapset altistuvat huumeille ja pedofiilituristeille. Viranomaisten keräämien tietojen mukaan ainakin 30 prosenttia on tietämättömiä huumeiden väärinkäytön vaaroista tai hiv-infektiosta, vaikka viidesosaa lapsista on käytetty seksuaalisesti hyväksi.

Yksityisyritysten palveluksessa olevat nuoret ansaitsevat katulapsia paremmin, mutta he ovat alttiina työn vaaroille ja työnantajien hyväksikäytölle.

Pohjoisesta kotoisin oleva 15-vuotias Doanh on kaupungissa yksin. Hänellä on kahden vuoden työsopimus tekstiilialan yrityksen kanssa. Työjakson lopuksi hän saa 255 euron ansiot. Yleensä yksityiset työnantajat antavat potkut kahden vuoden jälkeen, koska silloin palkkaa pitäisi korottaa.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia