Venäläistutkijat vahvistavat osan Pussy Riot -vangin syytöksistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Venäläistutkijat vahvistavat osan Pussy Riot -vangin syytöksistä

Vangeilla on teetetty ylitöitä, ja osa vangeista on peloissaan, kertovat Nadežda Tolokonnikovan vankilassa vierailleet asiantuntijat.

Venäjän presidentin ihmisoikeuskomissio on vahvistanut osan vankeustuomiota istuvan Pussy Riot -jäsen Nadežda Tolokonnikovan syytöksistä, joiden mukaan vankila muun muassa teettää vangeilla ylitöitä.

Neuvoa-antavana elimenä toimiva komissio vieraili Mordvan alueella sijaitsevassa rangaistuslaitos 14:ssä viime viikolla sen jälkeen, kun Tolokonnikova oli julkistanut kirjeen, jonka mukaan vangit joutuvat tekemään 16–17-tuntisia työpäiviä ja saavan vain muutaman tunnin yöunia. Hän ilmoitti myös menevänsä syömälakkoon. Tolokonnikovan mukaan vangit ovat väkivaltaisia ja vankilan hallinto hyväksyy sen.

Amerikkalaisen rauhanjärjestön Voice Projectin kääntämän Gazeta.ru -verkkolehden artikkelin mukaan komission jäsen Ilja Šablinski kertoi, että vangeilla teetetään ylitöitä. Vankilan mukaan kyseessä on kuitenkin ajoittainen taloudellinen pakko, ei sadismin muoto ja että vangit itse haluavat jäädä ylitöihin jopa yhteen asti aamuyöllä.

Šablinski onnistui puhumaan kahdeksan vangin kanssa Tolonnikovan lisäksi, ja hän sanoi monien tarinoiden nostavan hiukset pystyyn. Hänen mukaansa monet vangit olivat peloissaan eivätkä halunneet kertoa olosuhteistaan. Eräältä vangilta oli jouduttu amputoimaan jalka ja kaksi sormea, koska tämä oli jätetty rangaistukseksi kylmään.

Brittilehti Guardianin mukaan neuvosto ei kuitenkaan suositellut varsinaista rikostutkintaa.

Tolokonnikova pantiin kirjeen julkaisun jälkeen ensin eristykseen, mutta myöhemmin hänet siirrettiin sairaalaan terveydentilansa vuoksi. Tiistaina hän lopetti syömälakkonsa. Ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch ovat vaatineet viranomaisia tutkimaan hänen syytöksensä vankilaoloista.

Tolokonnikova sekä kaksi muuta Pussy Riotin jäsentä saivat kahden vuoden vankeustuomion esitettyään moskovalaisessa kirkossa helmikuussa 2012 punkrukoukseksi kutsumansa performanssin. Yksi naisista vapautettiin myöhemmin.

Juttua on päivitetty 3.10. klo 15.00

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia