Valtio vainoaa Somalian toimittajia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Valtio vainoaa Somalian toimittajia

Tuoreen YK-raportin mukaan kapinallisryhmä al-Shabaab on kieltänyt kaiken mediatoiminnan alueellaan, mutta silti valtion toimijat ovat yleisin taho, joka rikkoo toimittajien ja aktivistien oikeuksia.

Somalian valtion viranomaiset ovat yleisin syypää maan mediatyöläisiin ja aktivisteihin kohdistuviin rikkomuksiin, sanovat YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto OHCHR sekä YK:n Somalia-avustusoperaatio UNSOM tuoreessa raportissaan.

Raportissa kiitellään pitkästä väkivallasta toipuvan maan viime vuosien valtionrakennusprosessia. Se kuitenkin kritisoi poliisia, armeijaa sekä tiedustelu- ja turvallisuusvirasto NISAa, jotka muun muassa pidättävät mediatyöläisiä ja sulkevat julkaisuja. Tammikuun 2014 ja heinäkuun 2016 välillä 120 mediatyöläistä otettiin mielivaltaisesti kiinni tai pidätettiin, raportissa kerrotaan.

Esimerkiksi NISA pitää poliittisia aktivisteja ja toimittajia pidätyskeskuksissa eikä salli näille usein oikeudellista edustusta tai mahdollisuutta tavata perhettä. Toimittajiin kohdistuvia rikkomuksia ei useinkaan tutkita.

Verukkeena toimittajia vastaan käytetään epämääräistä syytöstä väärän tiedon levittämisestä sekä esimerkiksi turvallisuusvaateita.

"Vaikka turvallisuusuhat ovat hyvin todellisia Somaliassa, kansainvälisesti sovitut poikkeukset ilmaisunvapauteen ovat kapeat, eikä poikkeuksia pitäisi käyttää poliittisen puheen tukahduttamiseen", raportissa todetaan.

Sen mukaan pelkona on, että toimittajat ryhtyvät itsesensuuriin tai lopettavat työnsä kokonaan.

Toimittajia ja aktivisteja uhkaa myös maassa yhä toimiva kapinallisryhmä al-Shabaab, joka on kieltänyt hallitsemillaan alueilla kaiken median toiminnan lukuun ottamatta tahoja, jotka levittävät sen omaa propagandaa.

Pahimmillaan toimittajan työ tai poliittinen toiminta voi Somaliassa viedä myös hengen. Raportin mukaan elokuun 2012 ja kesäkuun 2016 välillä Somaliassa on tapettu 30 toimittajaa ja 18 parlamentaarikkoa. Tapoista ovat olleet vastuussa al-Shabaab, klaanisissit tai tuntemattomat tekijät.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia