Vain kolmannes maista saavuttaa kansainväliset koulutustavoitteet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vain kolmannes maista saavuttaa kansainväliset koulutustavoitteet

Miljoonat lapset ovat päässeet kouluun viimeisten 15 vuoden aikana, mutta miljoonat myös ovat edelleen koulun ulkopuolella, summaa Unescon raportti.

Vain kolmannes kansainvälisiin koulutustavoitteisiin sitoutuneista maista saavuttaa kaikki tavoitteensa vuoden loppuun mennessä, sanoo YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco.

Järjestön tuoreen raportin mukaan sen jälkeen, kun 164 maata sopi Dakarissa vuonna 2000 niin sanotuista Koulutus kaikille -tavoitteista, noin 50 miljoonaa lasta lisää on aloittanut koulun. Toisaalta 121 miljoonaa lasta ja nuorta on yhä koulutuksen ulkopuolella.

Tavoitteisiin kuuluu muun muassa peruskoulutus kaikille lapsille, lukutaidottomuuden vähentäminen ja koulutuksen laadun parantaminen. Ne oli määrä saavuttaa tämän vuoden loppuun mennessä, mutta Unescon mukaan tarvitaan 22 miljardia dollaria eli noin 20 miljardia euroa vuodessa, jotta kaikki saisivat peruskoulutuksen edes vuoteen 2030 mennessä.

Raportin mukaan 52 prosenttia tavoitteisiin sitoutuneista maista on onnistunut takaamaan kaikille lapsille peruskoulutuksen. 69 prosenttia on onnistunut myös saavuttamaan sukupuolten tasa-arvon peruskoulutuksessa.

Silti tänä vuonna noin 100 miljoonaa lasta ei saa peruskoulutusta loppuun. Köyhimmät lapset saavat koulun loppuun viisi kertaa rikkaimpia harvemmin, raportissa kerrotaan. Myöskään lukutaitotavoitteessa ei ole edetty riittävästi. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa puolella naisista ei ole edes perustason lukutaitoa. Lisäksi tarvittaisiin neljä miljoonaa opettajaa, jotta kaikki lapset saataisiin kouluun.

Tavoitteiden toteutumista on määrä tarkastella ensi kuussa Etelä-Koreassa pidettävässä kansainvälisessä koulutusfoorumissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia